maanantai 6. toukokuuta 2013

Terkkuja sairaspedistä!

Miten sujuu elämä? Meikäläinen on jälleen sängynpohjalla, nimittäin vatsatauti iski mahdottoman hauskan Pohjanmaa-viikonlopun jälkeen (ja ei naiset, ei sellainen vatsatauti). Ja täällä sitä onkin peiton alla ehtinyt mietiskellä jos jonkinmoista.

Onko se muumien Nyyti vai kenties maailman paras sairastuskamu, pieni ja värjyvä Nukanakki? 
Olimme siis viikonloppuna Pohjanmaalla jo lapsuudessani muotoutuneen ystäväporukan kanssa (oli niin parasta, kiitos tytöt – ootte te vaan joka ikinen niin rakkaita <3) ja juhlistimme iltaa tietysti myös tutussa ja hitusen vähemmän villimmässä pikkukaupungissamme.

Rakkaiden ystävien lisäksi Pohjanmaan yössä tuli törmättyä moneen vanhaan tuttuun ja on se vain uskomatonta, miten erilaisiksi vanhojen luokkatovereiden elämät ovat voineet muotoutua. Suurin osa on elämässään pääosin onnellinen ja on löytänyt sen oman juttunsa, mutta kuinka surullista on nähdä joukossa niitä muutamia, joilla kaikki on mennyt päin sitä itseään.

On uskomatonta, miten pienten sattumien kautta asiat muotoutuvat väärin ja miten pienistä hetkistä se onni on loppujen lopuksi kiinni. Esimerkiksi koulun suosituimpiin poikiin lukeutunut, harvinaisen lahjakas miehenalku on nykyään täysi rapajuoppo, joka ei pysy keskustelussa mukana saati että voisi kuvitella käyttävänsä yhtäkään niistä lahjoista, jotka hänelle on annettu.

On epäreilua, että elämänsä voi pilata jo nuorena ja jatkaa sitä huonoa kierrettä aina vain eteenpäin. Teininä ihminen on niin kertakaikkisen tyhmä ja silti ne ajat voivat määrittää koko elämän. Voi saakeli, kun riittäisi niitä niskastakiinniottajia tähän maailmaan ja osattaisiin sanoa totuuksia päin kasvoja kaikissa ikävaiheissa oikealla tavalla ja oikeaan aikaan.

Vanhaan kotikaupunkiin palatessa huomaa myös, että ne omat vanhat roolit vaikuttavat siihen miten muut sinut näkevät – niin hyvässä kuin pahassakin. Ei ihme, että aika moni pikkukaupungissa kasvanut haluaa muuttaa muualle ja aloittaa alusta uudella ilmeellä jossain kaukana. Harva kun on kokonainen kasvaessaan ja tekee virheitä, joita saattaa katua myöhemmin.

Näin positiivista tällä kertaa, mutta tänään tuntuu tältä. Ja nyt muuten lähden oksentamaan, saakutan vatsapöpö. ;D

<3 H

Ps. Mies pakottaa mut katsomaan jääkiekkoa VAIKKA mulla on paha olo. Onko maailmassa mitään oikeudenmukaisuutta?










7 kommenttia:

  1. Näinpä. Niiden vanhojen tuttujen mielissä sä olet edelleen se tyyppi, joka teki silloin ala-asteella sitä ja sitä - ja se on se mielikuva siitä, minkälainen olet henkilönä, eikä sitä noin vain muuteta, vaikka selittäisit kuinka, että en minä enää ole mikään hevostyttö/nörtti/kiusanhenki/mikäikinä. Uudet ihmiset taas ottavat sinut vastaan sellaisena, kuin olet _juuri nyt_.

    Silti minusta on mieletön rikkaus, jos ihmisellä on oikein vanhoja ystäviä lapsuudesta. Sillä ystävä on eri asia kuin tuollaiset tuttavat; hän on nähnyt sen koko kasvun, ja näkee koko kuvan, sen tämänkin hetken. Ja miten ihanaa on, kun joku oikeasti ymmärtää, millaista oli silloin joskus ja mihin siitä on tultu.

    - Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti uskomaton rikkaus nuo vanhat ystävät ja olen siitä ikionnellinen. Elämässäni on jopa eräs ystävä, jonka olen tavannut 6-vuotiaana, sekä tietenkin myös siskot ja veljet, jotka todella ovat olleet mukana matkassa koko ajan.

      Olisi kamalaa, jos nämä lapsuuden tyttöporukat ja sisarukset puuttuisivat matkasta. Olo saattaisi olla aika yksinäinen.

      Poista
  2. Yyh, vatsatauti on kyllä kaikista vihoviimeinen sairaus.. Toivottavasti olo helpottaa pian!

    Ajattelin tätä samaa aihetta Kuukausiliitteen ysiluokkajutun luettuani. Että miten sitä voikin elämä heitellä. Vaikka itse siis olen syntynyt ja kasvanut täällä Tsadissa, niin esim luokkakokousten yhteydessä on tullut esiin kaikenlaisia kohtaloita vanhoissa piireissä. Tuulilla on mahtava pointti tuo uusien tuttavuuksien "juuri nyt", mutta liputan myös elämänmittaisten ystävyyssuhteiden upeutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olo on jo paljon parempi, kiitos <3.

      Siis apua, onko Kuukausiliite tullut? Miksi ei minulle ole tullut, pah – se on niin maailman paras lehti. Luokkakokousten yhteydessä sitä aina jotenkin jännästi muuten hoksaa myös oman vanhenemisensa, kun kaikki muutkin ympärillä ovat keränneet karismaa, kokemusta ja uutta ulkonäköä ympärilleen :).

      Poista
  3. Pikaista paranemista tulin vain nopeasti toivottamaan. Hy kirjoitus muutenkin, valitettavasti nyt ei ole aikaa sen enempään kommentointiin ;)

    VastaaPoista