tiistai 19. helmikuuta 2013

"Ei paljo hesalaisten hommat kiinnosta"

Olen ollut ilman nettiä miljoona kertaa miljoona päivää, koska rakas siippani ja nettiyhteytemme saapuivat tänne lomalle (mökille) vasta eilen. Pahoittelen siis radiohiljaisuutta.


Nykyihmisen on hämmentävää (ja pirun tervettä) olla näin pitkään ilman nettiyhteyttä, mutta siitä joskus toiste. Ajattelin nimittäin avata keskustelua sekä itseäni hämmentävästä että huvittavasta asiasta: muukalaisvihasta.

Postauksen kuvituksena unelmakoteja Pinterest-kansiostani – niin maalta kuin kaupungistakin. 
Eiei, nyt ei ole tarkoitus avata keskustelua maahanmuutosta tahi uskonnonvapaudesta, vaan Helsinki vastaan pikkukaupunkien kasvatit. Olen elänyt 2/3 elämästäni alle 15 000 ihmisen kaupungissa, josta muutin Helsinkiin. Ennen muuttoani ja kokemuksiani kaupunkieläjänä papatin sitä samaa tarinaa, mitä suurinpiirtein joka ikinen pikkukaupunkilainen papattaa kaikille helsinkiläisille (ja muillekin). Se menee näin:

"Ikinä en Helsinkiin muuttas, ne on niin ihtiään täynnä ja kulukevat nokka pystyssä. Kauhia kiirekin siellä on ja ne asuntojen hinnat on niin naurettavia! Kuka oikeasti haluaa maksaa pienestä luukusta 300 000, kun samalla rahalla saa TÄÄLTÄ ONNELASTA monen kerroksen unelman. Ja niin vaarallistakin siellä on. Ja ylpeätä sakkia. Liikaa melua. Kamalasti saasteita joka paikassa ja ne helsinkiläiset luulee olevansa enemmän kuin ovatkaan."



Auta armias, jos et ole samaa mieltä. Nykyään asun Helsingissä ja olen huomannut, että se on oikeastaan aika ihana paikka. Mutta toinen lajikkeensa ovatkin sitten ne koko ikänsä kaupungissa asuneet ihmiset (kuten Loka Laitinen, joka muuten parjasi ihan kolumnissaan asti koko muuta Suomea viikonloppuna). Niiden jutut menevät näin:

"En vain kertakaikkiaan ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat muuttaa jonnekin susirajan taakse asumaan (Espooseen). Siis haloo, eihän siellä OLE MITÄÄN! Ei ihme, että nuoret vetävät itsensä jojoon ja tekevät koulusurmia ja kiduttavat eläimiä ja tappavat mummoja, kun eihän siellä ole mitään muuta tekemistä kuin pillurallin vetäminen ja ABC:lla istuminen. Ja kiesus mitä junttejakin ne ovat, kaikilla sivuraitaverkkarit ja likanen tukka, ja voi niiden paikallislehdetkin on niin söpöjä – ei mitään oikeita uutisia! Eehhehhee".



Ja auta armias, jos et ole samaa mieltä. Näin entisenä pikkukaupunkilaisena voin kuitenkin paljastaa, että myös se pikkukaupunki on aika ihana paikka.

Ei ole totta, että nuorilla ei ole tekemistä pienellä paikkakunnalla – esimerkiksi omassani harrastustoiminta on harvinaisen vilkasta niin kulttuurin kuin urheilunkin osalta, nuoret ja lapset keksivät itse tekemistä (myös muuta puuhaa kuin Hoplopin tai Lintsin), ympärillä on ihana luonto, rauhaa, turvaa ja yhteisöllisyyttä. Yhteisö on vahva, eläminen suht edullista ja pienistä ympyröistä huolimatta esimerkiksi uramahdollisuuksia on paljon. Ja ei – sivuraitaverkkarit eivät ole muotia pikkukaupungissa(kaan), sillä sielläkin asuu ihmisiä, jotka lukevat lehtiä ja seuraavat aikaansa. Sanomalehdet ilmestyvät myös muualla kuin Kehä kolmosen sisäpuolella.



Ei myöskään ole totta, että helsinkiläiset eivät olisi avuliaita tai kulkisivat nokka pystyssä – hyvin usein olen saanut apua niin hankeen juuttuneen auton, hukkuneiden avaimien ja jumittuneen bensatankinkorkinkin kanssa (ne pirulaiset). On MYÖS paljon yhteisöllisyyttä, rauhaa, turvaa ja rakkautta. Aamulla herätessään voi mennä ihanaan kahvilaan brunssille ystävien kanssa, mennä hetken mielijohteesta leffaan tai lähteä vaikkapa hiihtämään Keskuspuistoon.



Eli jos nyt et tästä vielä punaista lankaa löytänyt, niin perusajatukseni on tämä: Et voi tietää ennen kuin maistat, ja siihen maistamiseen tarvitaan paljon enemmän kuin yksi lusikallinen. Hyvin usein ihmiset tuppaavat kokeilemaan jotain kerran ja muodostamaan sen perusteella mielipiteensä heti (tai parhaassa tapauksessa ei käydä, koska mielipide on muodostettu jo toisten ihmisten kokemuksien perusteella)

Yritetään ymmärtää kaikkien valintoja elämässä ja jättää se turha arvostelu pois, koska Suomi on tulvillaan ihan huikeita asuinpaikkoja ikään, uskontoon ja sukupuoleen katsomatta. Jos joku paikka todella olisi niin järkyttävä asuinpaikka kuin sinusta tuntuu, siellä tuskin asuisi ketään. <3

Onko kukaan muu törmännyt samaan ilmiöön? Itse olen naureskellut tälle asialle sisäisesti jo useita vuosia, joten pitihän tämä aihe jakaa ihan postaukseksi asti.

<3 Hanettaja

23 kommenttia:

  1. Mä olen asunut Helsingissä 3 vuotta ja minusta se on ihana kaupunki! :)

    VastaaPoista
  2. Olen rehellisesti ylpeä stadilainen. Oikeaan stadilaisuuteen ei kuulu muiden kaupunkien ja paikkojen mollaaminen yrittäen saada Helsingistä jotenkin erikoisempaa ja parempaa paikkaa. Olen monesti huomannut, että nimenomaan muualta muuttaneet helsinkiläiset aukovat sitä päätään eniten. Sopu sijaa antaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Voi olla totta – ainakin aika moni sanoo noin. Olen myös itse huomannut, että helsinkiläiset tulevat usein mollanneeksi pikkupaikkakuntia vahingossa silkkaa tietämättömyyttään, eli eivät edes ajattele, että heidän sanomansa voisi loukata, koska pitävät tiettyjä asioita totuuksina (esimerkiksi maalla ei ole mitään tekemistä -tyyppiset letkautukset ovat omiaan nostattamaan niskakarvoja pystyyn).

      Poista
  3. Näinhän se on. Itselle on jäänyt mieleen muten hyvin fiksu ihminen, joka ensitapaamisella ilmoitti "En oo koskaan asunut Kehä 3:n ulkopuolella - onneksi!" enkä olisi voinut olla enempää eri mieltä. Kaikki saisivat kyllä kokeilla asumista erilaisissa paikoissa, koska jos ajatellaan esimerkiksi ihan Suomen rajojen sisäpuolista maailmaa, niin laajin ja viisain maailmankuva ja ymmärrys eri asumistapoja kohtaan on selkeästi niillä, jotka on asunut sekä siellä pikkukaupungissa maalla kuin vähän isommassa kaupungissakin. Samalla oppii arvostamaan niitä hyvä puolia kummassakin paremmin. Ja ehkä myös näkemään, mitkä ne todelliset huonot puolet on.

    (samalla lailla ajattelen, että tekisi äärettömän hyvää, jos kaikkien ihmisten pitäisi kokeilla hetken asiakaspalvelutyötä. Ehkei niitä myyjärassuja pidettäisi enää niin arvottomina, jos olisi omakohtaista kokemusta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi itsekin olen tavannut näitä etelän ihmeitä. Ja myös niitä, jotka ilmoittavat heti ensimmäiseksi kuullessaan nykyisen asuinpaikkani, että he eivät ikimaailmassa haluaisi asua siellä. En vieläkään tiedä olisiko tämän kommentin kenties tuotava lohtua, koska olen tehnyt paskan valinnan vai herättävän kateutta, koska olen tehnyt paskan valinnan vaiko mitä :D.

      Ja asiakaspalvelusta NIIN samaa mieltä! Itse olen ollut opiskeluaikoina useaan otteeseen asiakaspalveluammatissa, missä kyllä näkee yhtä sun toistakin.

      Poista
  4. Amen! Ite asun edelleen n.8000 asukkaan kylässä, ja tänne aion jäädäkin :) Esikoinen menee syksyllä kouluun ja miten ihanaa on kun hän pääsee pieneen rauhalliseen kyläkouluun jossa lapset saa olla vielä oikeesti lapsia, eikä tarvi esittää pikkuaikusta jo päiväkodista asti... Ja kyllä täälä löytyy harrastusta moneen lähtöön.. Motocrossia (ainiin, junttilaji), painia (ainiin, junttilaji), pesäpalloa, jalkapalloa, salibandyä, uimakouluja/vesipeuhulaa, on käsityö- ja taidekerhoja ja paljon erilaisia ohjattuja liikuntamuotoja.. Musiikillisista mahdollisuuksista puhumattakaan.. Ainiin, pieni junttikylä :) Jossa kyllä harvoin näkee ees niitä sivuraitaverkkareita ;)

    Ja juuri se luonnon läheisyys on yks suurimmista arvostuksen kohteista maalla. Lapset ei tarvi niitä sisäleikkipuistojakaan, kun jo kotiympäristössä on paljon tekemistä :) Vaikka kyl me juntitki on hoplopit katsastettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D EI NUO OO JUNTTILAJEJA? Vai onko? Onko mulla mennyt jotain ohi? Luonto on kyllä maailman paras leikkipuisto, tosin löytyy se kaupungeistakin... Itsehän kävelen joka päivä "mehtän läpi" töihin, mikä on ollut yllätys aika monelle ei-helsinkiläiselle.

      Voi kun niitä pieniä kyläkouluja ei lopeteltaisi niin innokkaasti. Ne ovat varmasti upeita oppimisympäristöjä, kun koko koulussa on vain muutama kymmenen oppilaita. Ainakin omat ystäväni, jotka tällaisissa kouluissa ovat olleet, muistelevat niitä lämmöllä. Tosin esimerkiksi omalla ala-asteellani oli noin 300 oppilasta, yläasteella semmoiset 700 ja ovat kyllä kumpikin olleet juuri täydellisiä minulle. <3

      Poista
    2. No ei ne munkaa mielestä oo, mut näitä kommentteja on kuultu :D
      Niin, hyviä asioita löytyy ympäri suomen, kun vain ihmiset uskaltais avata silmänsä sille einiintutulle-alueellekin :) Inhottavaa kun ollaan aina niin kärkkäästi arvostelemas, asiassa kuin asiassa. Se on hyväkin herätellä näitä ajatuksia blogeissa, kiitos sulle tästä :)

      Poista
  5. Word! Itse en ole "oikeen mistään päin kotosin", ja kuullessani noita mainitsemiasi, usein vakavahkolla naamalla heitettyjä joko-tai-kommentteja mua lähinnä naurattaa :D Home is where your heart is!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muakin aina huvittaa ja kuitenkin se toinen osapuoli on tosiaan ihan vakavalla naamalla :D. Sehän tässä hauskaa ja ehkä hitusen hirmuista onkin. :D

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus :) Itse olen syntynyt Helsingissä, mutta kun olin viisi vuotias muutettiin Pietarsaaren kautta oikein super tuppukylään! Lomat yms. tuli suurimmaksi osaksi vietettyä aina Helsingissä, koska siellä asui ja asuu edelleen oma lähisuku. Itse en enää pienten lasten kanssa sinne muuttaisi, vaikka teini-ikään asti kovasti niin uhosin :) Mutta todellakin ihana kaupunki kuitenkin ja näin on hyvä, siellä on mukava lomailla, mutta sitten palata taas tänne maalle rauhaan :)
    Mutta oon kyllä törmännyt moniin ihmisiin täällä maalla, jotka haukkuvat helsinkiläisiä ja taas helsinkiläisiä, jotka haukkuvat "maalaisia". Hupaiseksi asian tekee se, että yleensä nämä haukkujat, eivät koskaan edes ole käyneet sen Kehä 3:n toisella puolen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :). Itsekään en enää muuttaisi synnyinsijoilleni kokonaan, mutta on täällä vain niin ihanaa käydä. Mutta tosiaan kaikille näille "varmojen mielipiteiden esittäjille" tekisi hyvää asua vaikkapa viisi vuotta siellä vihollisleirissä :D.

      Poista
  7. Minä oon syntynyt Helsingissä ja asunut sielä pikkulapsiaikani. Sitten muutettiin Kirkkonummelle, jossa asuin 15-vuotiaaksi. Sitten tulikin käännekohta: keksin lähteä Hartolaan opiskelemaan. Hartolassa on n. 3 000 ihmistä. Aikamoinen muutos, voinen mainita.

    Minä oon sitä mieltä, että on aivan sama, missä asuu kun on pieni lapsi tai edes aikuinen, mutta se välivaihe, teini-ikä ja noin.. Pikkukylä on paha paikka. Ei nuori keksi mitään muuta, kuin alkoholin ja huumeet. Jos joku ehdottaakin jotain järkevää, sitä ei toteuteta, koska "lapsellista" tai "ei kiinnosta".
    Itse teini-ikäisenä paljon pk-seudulla aikaa viettäneenä (tietty, perhe ja paljon ystäviä jäi tänne), mutta pikkukylällä asuneena on pakko sanoa se: isompi parempi. Nuori tarvitsee muuta tekemistä, kuin alkoholin. Ja vaihtoehtoja. Faktahan on, että tottakai sielä pikkukylissäkin on tekemistä, se vaan ei nuorelle kelpaa, koska "liikunta on paskaa" (pesäpallo, uiminen, hiihto ymymym), eikä ohjattu harrastustoimintakaan ole oikein sen ikäisenä mitenkään kiinnostavaa.

    Alle teini-iän ja teini-iän jälkeenhän pikkukylät ja kaupungit on ihania. Sitä ei enää pidä olla niin olevinaan jotain, ettei itse asiassa olekaan oikein mitään. Oliko selkeä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen sitä mieltä, että teini-ikäiset kyllä tuntuvat tarttuvan pulloon, asuttiin sitä missä tahansa. Jotenkin se alkoholi on nuorille niin uutta ja jännittävää :(. Oikeastaan missä tahansa on mennyt perjantai-iltana ulos, niin on nähnyt humalaisia teinejä sammuneena kaduille.

      :)

      Poista
    2. Ite en tuppukylässä nyt hirveesti pulloon tarttunu, vaikka se melko yleistä olikin sillon omas nuoruudes. Mutta nyt kun kattoo nykynuoria, niin tuntuu että ne vasta keksiikin muuta kuin sen viinan, ihaliltavaa miten pikkukylän nuoret ei tosiaan istu ja maleksi ja rundaa kyläringillä, vaa ne ihan oikesti on tekemäs jotain ihan muuta :) Ja tiän sen, sillä oon paljon nuoremman siskon touhuja ja kavereidensa touhuja seurannut.

      Ihan en lähtis yleistään tässäkään asiassa :)

      Poista
  8. Olen syntynyt Kehä III:n ulkopuolella ja ollut kaksi vuotias kun muutimme sen sisäpuolella ja täällä olen siitä saakka pysynyt. Ulkomailla asuttuja pätkiä lukuunottamatta. Toinen puoliskoni on kotoisin kunnasta (nykyisin kaupunki) jonka asukasluku on nykyisin noin 16 000 henkeä. Olemme oikeastaan vertailleen aika paljonkin sitä, miten olemme harrastaneet lapsuudessa ja nuoruudessa ja suurimmaksi eroksi on noussut kellonaika, jolloin harrastukset ovat alkaneet. Hän on mennyt suoraan koulusta harrastamaan, minut on viety autolla (suuri kiitos tästä mahdollisuudesta vanhemmilleni!) harrastamaan myöhempään kellonaikaan.

    Kumpikin meistä on kokenut voivansa harrastaa ja toimintaa ja tapahtumaa on riittänyt. Tosin me urheilimme kumpikin SM-tasolla teininä, aikaa ei jäänyt koulun ohella ns. muulle toiminnalle kuten alkoholille. Olen toki ollut useita kesiä lapsena myös äidin vanhempien mökillä, joten en ihan tumpelo ole jos pitää saunaan kantaa vedet tai metsään lähteä liikkumaan. Silti ajoittain miehen puheessa kuultaa läpi inho pienen paikkakunnan nurkkakuntaisuutta kohtaan. Ehkä täällä (landella Espoossa :D ) on helpompi etsiä vaihtoehtoista paikkaa harrastaa/hengata/käydä koulu kuin pienemmällä paikkakunnalla? Meistä kahdesta siis mies on enemmän vastaan pientä paikkakuntaa, taustalla on pitkään jatkunutta koulukiusaamista, joten ymmärrettävästi kokemus omasta kotipaikkakunnasta ei ole kovin hohdokas.

    Me käymme tasaisesti kuitenkin appivanhemmillani kylässä. Enemmän tosin kesällä kuin talvella (tämä johtuu puhtaasti ajokeleistä, inhoamme talvella pidempää ajoa kumpikin) ja kyllä minä olen ihan viihtynyt. Ymmärrän hyvin, mikä tässä pienemmässä paikkakunnassa viehättää ja miksi miehen ystävät ja vanhemmat viihtyvät siellä. Silti huomaan olevani niin kaupunkilainen (tai oikeastaan lähiölapsi koska sitähän Espoo suurimmaksi osaksi on). Palaan mielelläni takaisin kotiin, vaikka yhtä mielelläni myös käyn kylässä. Viihdyn espoolaisena hyvin.

    On muuten todettava, että juurikin espoolaisena (ja varmasti vantaalaiset ovat kokeneet samaa) olemme helsinkiläisen silmissä maalaisia ja pienemmän paikkakunnan asukkaan mielestä helsinkiläisiä. Koskaan ei ole hyvä :D

    Sekavan kirjoituksen tarkoitus on kertoa, että kirjoituksesi on hyvä ja vaikka minä aina appivanhemmille mennessä sanonkihn meneväni maaseudulle niin sanon sen kaikella rakkaudella ja arvostuksella, en suinkaan pilkallani. Kerrostalojen kasvatille oma piha (saati oma metsä/järvi) on aivan käsittämätön ajatus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muuten harrastin lähes ammattilaiseksi asti tanssia ja ryhmämme oli melkeinpä Suomen parhaimmistoa. Pienellä paikkakunnalla pääsin esimerkiksi opettamaan ja tekemään koreografiat yksin musikaaliin, mikä olisi suuremmalla paikkakunnalla voinut olla vaikeampaa, koska myös harrastajia on enemmän. Toisaalta sitten taas suurilla paikkakunneilla on enemmän opettajia ja kursseja, tosin hinnatkin ovat aivan eri luokkaa. Oma pikkukaupunkini on kylläkin tässä harrastuneisuudessa ehkäpä omaa luokkaansa: Alkuvaiheessa vanhemmat itse hommasivat tanssinopettajan tulemaan kerran viikossa ja hetken päästä meillä olikin "tanssileiri" melkeinpä joka viikonloppu jossakin lähikunnassa ja opettajat Suomen parhaimmistoa (esimerkiksi Aaltokoski, Tommi Kitti ja Marjo Kuusela ovat tehneet täällä paljon työtä).

      Eli kuten sanoitkin, kummassakin on niiiiiiin paljon hyviä ja huonoja puolia, että vertailu vaikeaa. Onneksi :D.

      Poista
  9. Kerran eräissä juhlissa oli paikalla aika paljon pikkupaikkakuntalaisia, ja sitten suomenruotsalaisia kaupunkilaisia. Joidenkin välillä tunnelma oli illan aikana vähän kireähkö. Eräs maatilalla asuva tuttavani sitten pois lähdettyämme totesi, että kyllä hän voisi arvostaa suomenruotsalaisia paljon enemmän, jos he arvostaisivat sitä, mistä hän tulee. Sanoisivat, että voi, kyllä teillä varmasti on siellä maalla ihanaa asua. Ei sitten tuntuisi mitään jännitteitä siinä kanssakäymisessä, jos hän kokisi, että he arvostaisivat hänen elämäntyyliään.

    Oli pakko huomauttaa tähän väliin. Siitä hetkestä, kun seurue x purkautui tilataksista rautatieasemalle, ei kenellekään jäänyt epäselväksi, mitä mieltä he olivat kaupungissa asumisesta. Muiden olisi pitänyt rakastaa heidän kotiseutujaan, mutta itsekö kuitenkin sai haukkua toisten elämäntyyliä? - Syvä hiljaisuus.

    Sekin on minusta jotenkin hauskaa, että jotkut tuntuvat pitävän Helsinkiä jonain järjettömän isona metropolina ja kaikkeuden keskuksena, vaikka loppujen lopuksi se on jo Euroopankin - saati maailman - mittakaavassa varsin pieni. En sitten tiedä, onko se enemmän muualta muuttaneiden syndrooma, vai ilmeneekö sitä ihan kantahelsinkiläisilläkin. Sekin on kai kuitenkin taas se ilmiö, kun ei ole oikein nähnyt muuta.

    - Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen huomannut saman ilmiön "maalta" kaupunkiin päin tulevissa. :/

      Poista
  10. Niin ja itse 8000 asukkaan kunnasta "kaupunkilaistunut" ;)

    - Tuuli

    VastaaPoista
  11. Voi Hane-muru! Ihana olet! Nyt takaisin pikkuiseen kotikaupunkiin Helsingistä muuttaneena saan kuulla myös jatkuvia "kuka sie oikein luulet olevas?" ja "Ihme wannabe-hesalainen" -juttuja, vaikka koitan ihan normaalia hiljaiseloa viettää. IKINÄ (tai en ainakaan muista) en Helsingissä kuullut sen suurempia piruiluja savolaisuudestani. Mutta tänne palattuani... jos kerron omia juttujani, olen wannabe-hesalainen. Jos olen hiljaa ja omissa oloissani, olen ylpeä hesalainen. Jep jep. Kannattaisi tosiaan kokeilla, niin tietäisi, ettei se Helsinki ole niin pelottava. Ei ole muuten Savokaan. :) Peace and love!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis. Se mukava jälleennäkeminen ja keskustelu usein loppuvat siihen, kun kerron mitä minulle kuuluu. Että peace and love täältäkin <3. :D

      Poista