tiistai 1. joulukuuta 2015

Lahjaidea sinulle: Hydrafacial on akneihon pelastus

Yhteistyössä Hydrafacial

Olen käynyt säännöllisesti Hydrafacial-kasvohoidossa noin puolen vuoden ajan ja tulokset puhuvat puolestaan. Voin kertoa etten enää koskaan mene perinteiseen ihonpuhdistukseen ja taatusti käyn hoidossa vielä seuraavatkin puoli vuotta, en nimittäin haluta palata entiseen kamppailuun akneni kanssa.

Viime kesänä ihoni punoitti, se oli täynnä hormonifinnejä ja posket alkoivat jo paksuuntua. Olin ihan hukassa – en ole koskaan kärsinyt iho-ongelmista nuorempana, eikä aknen puhkeaminen aikuisena ollut tullut mieleenkään.

Huh, enpä olisi arvannut että paljastan tällaisia kuvia, mutta here goes: täysin meikitön akneihoni yhden hoidon jälkeen. Silmissä on ripsiväriä, muuten kasvot ovat täysin luonnontilassa. Kuvasta näkyy myös miten heleys on saatu takaisin, sekä tietty ihonväri on tasoittunut huomattavasti, vaikka punoitusta onkin hieman hoidon jäljiltä. 

Jos ei ole koskaan kärsinyt iho-ongelmista, ei tiedä miten paljon ne vaikuttavat olotilaan. Vaikka se on "vain pintaa" kipeä ja järkyttävän näköinen iho vaikuttaa paljon itsetuntoon, eikä ole tietysti kiva kärsiä kivuistakaan jatkuvasti.

Kokeilin ensimmäisen kerran Hydraa noin vuosi sitten ja jo silloin tykästyin hoitoon kovin: yhden hoitokerran jälkeen lähes kaikki epäpuhtaudet olivat poissa, toki ne sitten palasivat hetken päästä. Nyt kun olen ollut sarjahoitopotilaana ja lisäksi käyttänyt Hydrafacialin kotihoitotuotteita, voin kertoa etten todellakaan siirry enää muiden sarjojen asiakkaaksi. Tämä on yhteistyöpostaus, mutta en kehuisi sarjaa näin estoitta, jos en oikeasti rakastunut hoitoon.



Kaiken kukkuraksi Hydrafacial on ainoa hoitomuoto, joka minulla on nyt käytössäni. En palannut hormoniehkäisyn käyttäjäksi (vaikka lääkäri suositteli sitä ihonhoitoon), vaan olen sinnitellyt ilman mitään lisäapuja ja se on kyllä kannattanut. Voi olla että kesällä akne palaa takaisin, mutta onneksi tiedän ettei siitä tarvitse kärsiä.

Nyt ihossani on muutama epäpuhtaus (koska tietty aika kuukaudesta), mutta pääasiassa se on sileä, pehmeä ja tuntuu terveeltä. Myös väri on heleämpi kuin ennen ja Hydrafacialiahan suositellaan paitsi epäpuhtauksien poistoon myös sen kaivatun nuoruuden hehkun palauttamiseen.

Jos vain peilistä katsoo ikävä nassu ja kaipaat kaunistusta, annan todella lämpimät suositteluni Hydrafacialille. Seurantapostausta ihosta vaihe vaiheelta on tulossa myöhemmin, mutta esimerkiksi täältä ja täältä näet lisää siitä mitä jo yksi hoitokerta voi saada aikaan. Hoitajani Jenna kertoi auttaneensa erästä läheistään Hydran avulla, kun nuoruusiän akneen eivät tepsineet lääkkeet tai muut hoitosarjat. En ole siis ainoa, joka on saanut sillä hyviä tuloksia.

Suosittelen valitsemaan hoidon yhdessä hoitajan kanssa, sillä niitä on kaksi: Deep Clean syvempää puhdistusta tarvitsevalle,

Kannattaa ostaa myös Hydrafacial-kotihoitotuotteita, vaikka niiden hinta hieman kirpaiseekin tavaratalokosmetiikkaa enemmän: erityisesti Antiox+-seerumi on ollut omalla kohdallani toimiva tuote, koska aika moni iho-ongelmani on johtunut paitsi hormoneista myös kuivuudesta.

Itse käyn Kampin Kitty Cat Beauty Centerissä Jennalla, mutta varmasti osaavia käsiä löytyy myös muualta :). Nyt on hyvä aika toivoa Joulupukilta ekstrahemmottelua, toivottavasti muutkin huonon ihon uhrit näkevät tämän.

Tulipas aikamoinen hehkutuspostaus, mutta ei voi mitään! Olen niin onnellinen ja toivon todella että tämä kasvotila on pysyvä :D

2 kommenttia:

  1. Pakko kysyä, tepsikö tämä sulla valkopäihin? Tai ovatko ne olleet ongelmana koskaan? Mielenkiinto heräsi syvästi ja kiinnostaisi jo varailla aikaa, mutta mä olen aivan liian skeptinen kaikista kasvohoidoista, hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkopäät olivat kyllä ne sitkeimmät! Nyt olen käynyt hoidossa useamman kerran ja ne ovat lähteneet pois täysin. Ensin luulin yhden hoitokerran jälkeen että olisivat häipyneet, mutta kun tarkastelin lähemmin oikeassa valossa, niin siellähän niitä oli jäljellä muutama. Lisäksi uusia ehti tulla hoitokertojen välissä, mutta onneksi ne saatiin useimmiten pois lähes kokonaan ja nyt niitä ei olekaan (toivotaan ettei tulekaan, pah).

      Kannattaa kuitenkin kokeilla! Valkopääthän ovat kaiketi merkki myös kuivasta ihosta (tali ei pääse kuivan ohi, vaan jää ikään kuin muhimaan sinne yöks, ei tieteellinen määritelmä huom. ;D) ja kosteutus yhdistettynä kuorintaan on hyvä apu. Suosittelen kuitenkin Hydrafacialia (ja sehän myös poistaa kuolleen ihosolukon kasvoista)

      Poista