Unelma-ammatteja

Aamun Helsingin Sanomissa oli juttua lapsista ja heidän toiveammateistaan ja käsi poskella lueskelin näitä ihania tekstejä – niin paljon unelmia, joukossa yllättävän paljon myös realismia. Moni lapsista tietää unelma-ammattinsa vaatimukset suurelta osin, ehkäpä näistä keskustellaan paljon myös isän ja äidin kanssa.

Minun lapsuuden toiveammattini oli prinsessa. Tehtävänkuvaan kuului mielestäni kauniiden vaatteiden käyttäminen, herkkujen syönti ja laulaminen. Sinänsä jos nyt vaikka Victorian elämää katsotaan, niin saattahan se olla hieman raskaampaa – pitää tavata ihmisiä ja edustaa, vaikka olisi viimeisillään raskaana ja jakaa elämän tärkeät virstanpylväät aina ensirakkauksista hääsuukkoihin koko maailman kanssa. 

Prinsessa vai ballerina? Urasuunnitelmia vuonna 1986. 

Prinsessan ura ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle, koska prinsessaksi on aika tavattoman vaikeaa päästä, joten sen jälkeen halusin pitkään tanssijaksi. Jopa opiskelin sitä lukion jälkeen ja treenasin melkeinpä ammattilaisena ammattilaisten joukossa, työskentelin tanssiopena ja otin taiteilun ihan vakavasti tosissani.

Muutaman vuoden jälkeen realismi astui peliin. Tajusin, että haluan saada työstäni myös palkkaa, eikä tanssijan ammatti loppujen lopuksi ole kovinkaan lähellä unelmaa  – ihana harrastuksena, erittäin rankka ja vaativa työnä. Lisäksi uusiin – niihin monivuotisiin – kouluihin hakiessani pääsin melkeinpä kaikissa viimeiseen vaiheeseen, mutta en lopulta minnekään sisälle. Kun olin selvittänyt tieni lähes tuhannen tanssijan joukosta niiden 30 parhaan joukkoon ja postin mukana tuli hylkäyskirje toisensa jälkeen, oli se aika kova pala siinä elämänvaiheessa. 

Harvoja tanssivuosilta skannattuja kuvia. Oi tätä draamaa. Bongaa kuvasta Hanettaja. 

 Muutaman välivuoden jälkeen löysin itsestäni aivan uusia puolia ja nyt tanssivuosiani taaksepäin katsoessani tajuan, että en mitenkään olisi voinut olla onnellinen tanssijana – en ainakaan juuri siten, kuin itse silloin kuvittelin urani menevän: halusin tanssia eri produktioissa ja kiertää maailmaa. Minä, joka rakastan omaa kotia, säännöllistä palkkanauhaa ja juuri tätä alaa, jolla just nyt olen. 

Todellisuudessa tanssin ammattilaisen elämä on päivästä toiseen pienellä rahalla kitkuttamista, kipeitä nilkkoja ja tuurauksia siivoojana tai kaupan kassana, koska oman alan töitä ei yksinkertaisesti vain löydy. Näin aikuisen Hannelen silmin katsottuna ainoa varteenotettava työ minulle tanssin kentällä olisi oman koulun perustaminen, mutta sekin on varmasti todellisuudessa kaukana unelmasta.

Loppujen lopuksi kävi hyvin – olen enemmän kuin tyytyväinen valitsemaani alaan, vaikka en olisi ikinä uskonut lapsena päätyväni tähän työhön. Ja toisaalta – osana työtäni saan pitää kauniita vaatteita, syödä herkkuja ja aina välillä vähän laulaakin. Ei paha ;). 

Oletteko te muut päätyneet lapsuuden unelma-ammatteihinne ja mitä ne ovat olleet? 

<3 Hannele