Kiltti 2.0

1. syyskuuta Suomessakin vietettiin ensimmäistä kertaa Random Act of Kindness -päivää. Tarkoituksena on osoittaa ystävällisyyttä ja hyvää hyvyyttä tuntemattomille ilman taka-ajatuksia ja ilmaiseksi.

Ei mikään huono päivä, ajattelin, mutta toisaalta kylmäsi – olen tiennyt etteivät kaikki välttämättä hymyile vastaantulijoille, vaihda muutamaa sanaa ventovieraiden kanssa, auta toista hädässä tai aukaise ovea, mutta on hurjaa tajuta että me tosiaan tarvitsemme merkkipäivän tällaista toimintaa varten.

Kiltti-sanalla on pitkään ollut negatiivinen kaiku – kilttiä voi käyttää hyväksi, hän antaa aina periksi, eikä uskalla sanoa kenellekään vastaan. Kiltille naureskellaan, häntä pidetään vähän tyhmänä. Omasta mielestäni kiltti ihminen on kaikkea muuta kuin tyhmä – kiltti on toiselle hyvä ja näkee muutkin ympärillään, katsoo asioita monesta suunnasta ja edes yrittää ymmärtää. Kiltti on kuitenkin myös hyvä itselleen, pitää puoliaan ja tuntee oman arvonsa. Höynäytettävä on aivan eri asia – hän ei ole kiltti kenellekään, etenkään itselleen.

Mielestäni olisi aika nostaa kiltteys jälleen hyvisten listalle.

Nykyään tuntuu että kaikilla on jotain taka-ajatuksia, koskaan ei saisi luottaa toiseen ihmiseen ja kaikki varovat höynäytettäväksi tuloa. Tällaiselle ajatusmaailmalle on ihana antaa kunnolla köniin olemalla ihan vain kiltti toiselle ilman taka-ajatuksia. Siinä voi pahempikin skeptikko järkyttyä pahanpäiväisesti (tai sitten hän naureskelee partaansa, tulipa höynäytettyä hyväuskoista, mutta se on hänen onnettomuutensa sitten se).

Positiivisuudestakin on muuten myös tullut ikävä kirosana, sitä kun toitotetaan liikaa ja sana on muuttunut yhtäkkiä yli-imelien pukumiesten brändilöpinäksi. Pitäisi ajatella positiivisesti vaikka väkisin siitä huolimatta että kissa kuoli, pankkitili pöllittiin, mies petti ja pukamaongelma vaivaa – eihän se niin mene. Kyllä elossa on oltava tilaa kurjuudelle, negatiiviset tunteet pitävät terveenä, mutta jatkuvaan valittamiseen ei saa jäädä vellomaan.

Olen huomannut, että positiivisuus ja hyväntuulisuus voivat ärsyttää monia – yleensä kyseessä on ihminen, joka on kiinni onnettomuuden, negatiivisuuden ja jatkuvan valittamisen kierteessä. Minun on toki helppoa olla hyväntuulinen, olenhan onnellinen. Onneton ihminen ei jaksa huomioida muita ja siksi olisikin muistettava ajatella myös itseään, eikä asettaa muita aina oman onnensa edelle.

Myönnetään – välillä kuljen itsekin kulmat kurtussa, tiuskin muille ja kiukuttelen. Ei tässä kukaan jaksa aina olla hyvällä tuulella ja ärräpäät kuuluvat eloon, elämän kuuluukin olla vähän vuoristorataa. Kiltteydellä on kuitenkin salaperäinen voi antaa vähän takaisin niille omillekin ärräpäille – kokeilkaahan vaikka tänään, vaikka ei olekaan syyskuun 1. päivä.

Sanotaan että pessimisti ei koskaan pety, mutta pettyykö sittenkin? Siinäpä aatosta päivään.