Oi ihana marraskuu!

Eilen oli hyvä päivä – pääsin nimittäin vihdoin ja viimein kampaajalle, oi onnea! Tukkis oli nukkunut edellisenä yönä kolme tuntia (pätkissä) ja minä tietysti saman verran, mutta pakko oli lähteä liikenteeseen, vaikka univelka aiheutti pahoinvointia ja päänsärkyä (mikähän siinä muuten on, että aina kun kirjoitan blogiin vauvaelon olevan suht helppoa, tapahtuu jotain tällaista? :D En taida kirjoittaa enää koskaan mitään positiivista aiheesta...)

Rouva oli siis yhtä harmaa ja ankea kuin päiväkin. Jotain uskomattoman kaunista tässä marraskuun pimeydessä kuitenkin on – oletteko samaa mieltä? Juuri sitä suomalaista melankolisuutta, mitä ulkomaalaisen voi olla vaikea tavoittaa tai ymmärtää.

Ennen Kampaamo Noirille menoa käväisin Marsaanan Showroomilla ihastelemassa tulevan kevään ja kesän vaatemuotia ja kosmetiikkauutuuksia. Marsaanan valikoimissa on muun muassa allekirjoittanutta paljon kiinnostavaa villiturkista ja ihanan kesäisiä värejä! Vaikka joulua odotellessa on ihana kääriytyä tummiin sävyihin ja pehmeisiin materiaaleihin, niin kyllä ne heleät värit ja kevyet kankaatkin aiheuttivat jonkinmoista sielunväristystä.

Ei, en ole välinpitämätön (kaunista) materiaa kohtaan tipan vertaa, ei kai sitä huomaa?

Olen ollut Kampaamo Noirin Niinan asiakas jo vuosia, koska hän yksinkertaisesti ymmärtää pitkien hiusten haasteet ja taitaa niksit, jolla tätä meikäläisen liukasta kuontaloa voi retusoida. Todella taitava nainen, täydet kympit sinne suuntaan. Lisäksi kampaamon tunnelma on aivan omaa luokkaansa, vai mitä olette mieltä tuosta alla näkyvästä kuvasta?

Kampaamon yhteydessä on pientä purtavaa ja muun muassa pienten viintilojen antimiin erikoistunut Vin Vin –viinibaari. Ei hullumpi idea ollenkaan, vai mitä? Noiriin voisi varata kauneusillan koko kaveriporukalle ja nauttia muiden laittoa odotellessa tapaksia ja lasin hyvää punkkua. Ihana ajatus.

Käyn kampaajalla suht harvoin, sillä hiuksissani on oma väri ja etenkin nyt vauva-arjen tiimellyksessä kertakaikkiaan en saa vain varattua aikaa sille – onko muita kohtalotovereita? Pitkät hiukseni olivat ehtineet kasvaa järjettömän paljon edellisestä kerrasta, mistä kiitän Tukkista – raskausaikana hiukseni jotenkin vain humahtivat, taitaa pienen tukkajumalan kasvattaminen vaikuttaa myös äidin hiuksiin ;).

Olin varautunut kuontalon harvenemiseen, mutta Niina kertoikin hiusteni puskevan uusia hiuksia? Ei haittaa ollenkaan, bring it on vaan. Myös pituutta oli tosiaan tullut todella paljon ja vaikka olen aina halunnut tooooodella pitkät hiukset, eivät ne loppujen lopuksi ole kovinkaan käytännölliset: hiukset ovat jatkuvasti takussa, menevät päätä myöten helposti ja niiden hoitaminen on aika haastavaa. Siksi kuontalo on useimmiten kiinni, minkä vuoksi tuntuu turhalta pitää erittäin pitkää tukkaa.

Nämä alla olevat kuvat ovat aivan järjettömän huonolaatuiset – tiedetään. Kamerani on mennyt RIKKI, mikä on hemmetin ärsyttävää varsinkin bloginäkökulmasta ja vähänkin haasteellisempi valomaailma on täyttä tuskaa. Lisäksi tarkennuksen kanssa on ongelmaa. Jo iltapäivän valossa kamera herjaa valon puutetta – arghs.

Voitteko kuvitella, että tuo oikealla oleva kuva oli paras jälkeen-kuva? Uskomatonta. Uusi kamera on hakusessa ja melkeinpä tilauksessakin, joten koettakaa kestää <3.

Ehkä tästä nyt kuitenkin saa jotain selvää... Yritän napsaista kuvaa paremmin luonnonvalossa myöhemmin.

Pituutta lähti useita senttejä, kuten kuvasta näkyy ja hiuksia kerrostettiin reippaasti, mikä tuo pirteyttä ja kuohkeutta nuutuneeseen äitiliinin kuontaloon. Tuo kameran antama sävy ei ole lähelläkään oikeaa, hiukseni ovat keskiruskeat, eivät tuollaiset ihmeoranssit :D. Värille ei siis tehty mitään. Keväämmällä saatan laittaa (Niinan suosituksesta) muutamia vaaleita raitoja, ihan vain jotta voidaan huijata hieman pienemmät silmäpussit tälle mammalle ;).