lauantai 29. marraskuuta 2014

Kimpsuja ja kampsuja

Tällä hetkellä minä, Tukkis, uroo ja Nukanakki kiidämme armotonta menoa kohti Pohjanmaata, mutta eilen illalla tuskailin ihan eri maisemissa – nimittäin pakkaushommissa.

Kaulakorut kultainen täällä ja hopeinen samanlainen täällä* // Hame täällä* // Korvakorut täällä // Neule täällä // Pinkki paita täällä* // Yöpaita täällä* // Laukku täällä
Olen maailman huonoin pakkaamaan, sillä yleensä otan kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomankin mukaan. Nyt kun mukana kulkee jälkikasvua, on pakko terästäytyä hitusen ja ottaa vain tarvittavia juttuja mukaan. Pyh. 

Suuntaan kotikonnuille paitsi ihan vain vanhempia moikkaamaan, myös juhlimaan, sillä meillä on itsenäisyyspäivänä vuonna 1982 syntyneiden luokkakokous – niin hauskaa nähdä vanhoja koulukavereita pitkästä aikaa! Siksi mukaan on otettava myös kemuvaatetta ja sehän vähintään tuplaa tarvittavien kamojen määrän. On nimittäin niin, että jos olo on pikkasen pläski tai muuten vain epämukava, on asuja koeteltava ja turvavaatteitakin tarvitaan. Tuo pinkki paita on muuten täydellinen silloin, kun olo on möhömahainen – suosittelen lämpimästi! 

Olen koettanut noudattaa nyt pienoista säästölinjaa juhlavaatteiden osalta ja siksi suunnitelmissa on vierailla pikkusiskon vaatekaapilla – itse otin muutaman "varulta" vaatteen, tiedätte varmaan mitä tarkoitan?


Kosmetiikkaosastolla eloa helpottaa todella paljon tämä Dermoshopin tyhjien purnukoiden kokoelma. Purkit ja purnukat ovat usein sen verran kookkaita, että ne vievät ihan turhaa tilaa, mutta ei niitä silti oikein kotiinkaan voi jättää.

Matkalukemiseksi otan mukaan Nainen ja rikastumisen taito (saatu blogin kautta) – joskopas vaikka tekisi terää tuolle lompakolle ;).


Olisiko teillä laittaa hyviä pakkausvinkkejä jakoon?

Kerran lapsena äiti antoi minun pakata mukaan ihan itse – arvatkaapas pakkasinko heti miljoona rinsessahametta, enkä yhtään mitään järkevää mukaan. Ehkä ihan hitusen verran olen parantunut niistä päivistä, mutta en kyllä paljoa...

Ihanaa viikonloppua sinne!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti