Minä ja mun äiti

Oman äitiyden myötä olen oppinut ymmärtämään enemmän myös oman äitini vinkeitä. Esimerkiksi sitä, että äiti penkoo lapsensa esiin maailman ääristä millä tahansa keinolla koska huoli ja salapoliisin lailla saa selville KAIKEN, koska huoli.

Äiti on aina ollut pullantuoksuinen leijonaemo, toivoisin kovasti sen periytyvän myös omaan äitiyteeni. Hän on myös kova touhuamaan ja saa kaiken sekunnissa valmiiksi – esimerkiksi kerran kun aamulla heräsin, hän oli joutessaan maalannut mun keittiöni keltaiseksi (tämä oli suunnitelmissa mutta yhdessä ja päivän aikana, ei yksin aamulla kun kaikki muut nukkuvat).

Äiti ja "Nannele" vuonna 1983, kun olen hieman alle vuoden ikäinen. Mäkin olen ollut vähän tukka-baby!

Vaikka en ole perinyt äitini aikaansaavuutta ja touhukkuutta, olen perinyt häneltä elämänasenteen, jonka avulla voi mennä vaikka läpi sen kuuluisan kiven. Aina pitää uskoa itseensä ja jos yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

Äitinä huomaan kasvattavani lastani suht samalla tavalla kuin minut on kasvatettu – ja yllättäen tämä tapa on kuulkaas ranskalainen! Kuinka moni teistä on lukenut "Kuinka kasvattaa bebe?". Se kirja on kuin suoraan mun lapsuudestani, jos nyt ei ihan kokonaan, niin ainakin suurelta osin.

Kokeilin esimerkiksi kasvoilleni kirjassa neuvottua "pöllökatsetta", jolla saa vekarat kuriin – kulmat kurttuun, tiukka katse vekaraan ja suu tiukasti suppuun + heiluta päätä tiukasti "ei". Tein tämän ja sehän oli meidän äiti! Nauratti. Tuolla katseella sain varoituksen, jos vaikkapa kyläpaikassa uhkasi homma riistäytyä vähän lapasesta. Ja se katse yleensä riitti (ainakin minulle, koska olin kiltti – Helena ja Tommi sen sijaan... ;D)

Myös pöllökatse on periytynyt omaan äitiyteeni, kuvitelkaas! Sieltä se tuli ihan yllättäen yksi aamu, kun Tukkis oli taas käsi sähköpiuhalla ja katsoi minua kysyvä katse kasvoillaan.

Toivoisin kovasti että pöllökatseen lisäksi myös myönteinen elämänasenne siirtyisi minulta Tukkikselle – se auttaa hirveän monessa tilanteessa ja vie eteenpäin silloin, kun kaikki menee päin prinkkalaa. Ja mielellään vaikka vielä Tukkiksen pikku-tukkiksille, jos sellaisia joskus siunaantuu.

Näettekö te itsessänne ripauksen omaa äitiänne ja kasvatatteko lapsianne samalla tavalla, kuin teidät on kasvatettu?