sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Miten laittaa pitkät hiukset?

Hiukseni ovat jälleen pitkät, nyt se on virallista! Kutrini nimittäin ulottuvat rintsikoiden kohdalle selästä, eli virallisesti p i t k ä t taas.

Olen aina ollut pitkähiuksinen, mutta muutama vuosi sitten pätkäisin hiukseni polkkamittaisiksi (mikä oli muuten aika vapauttava ja kiva kokemus, kunnes ne kasvoivat yli mallista ja sen jälkeen ei ehkä ihan niin kiva kokemus).

Nyt olis kuitenkin aika miettiä väriä uusiksi. Siksipä käväisin Pinterestistä hakemassa hitusen inspiraatiota.

Kysymys kuuluu: Värjäisinkö hieman tummemmaksi...



Vai tarttuisinko tämän hetken kuumimpaan trendiin, liukuvärjäykseen?





Vai laittaisinko hitusen verran vaaleampia sävyjä joukkoon, jotta lopputulos olisi luonnollinen?


En osaa päättää... Liukuvärjäys ehkä houkuttelisi eniten, etenkin koska sen avulla minulla olisi mahdollisuus saada edes vähän niitä kunnon vaaleita päähäni. Tosin lukiossa värjäsin vaaleaksi hiukseni ja alla näkyvän kuvan sijaan minulla oli KELTAINEN pää. Kyllä. Ja vieläpä ihan kuulkaas kampaajan käsien kautta mentiin.

Koska myönnetään, että bruneten ikuinen unelma on tämä tukka:


Nyyh. Ei tule onnistumaan, ikinä ikinä koskaan. 

Näin virallisesti pitkätukkaisena nappasin vielä Pinterestistä muutaman innostavan arkikampauksen – näitä pitää kokeilla!




Kuva: The Small Things

Tuohon viimeiseen The Small Things -bloggaajan tekemään kampaukseen löytyi muuten vielä näppärästi myös videotutoriaali.






Minkä värin te minulle valkkaisitte?

<3 Hannele

Ps. Kaikki kuvat ovat Pinterestistä, joten valitettavasti en niiden alkuperäislähteitä suurimmaksi osaksi tiedä, sillä kuvat ovat kulkeneet piiiitkän matkan.

9 kommenttia:

  1. onnistuu tuo leirinvaihto brunetesta blondiksi...omakohtaista kokemusta on ja voin suositella ;). Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa blogissani elamaakotonajakylilla.blogspot.com ja sieltä muuttumisleikki.

    VastaaPoista
  2. Liukuvärjäys on mielestäni lyhytkestoisempi valinta, meinaan, että itselläni se jotenkin näytti hyvin nopeasti lähinnä kököltä. Lisäksi tietenkin latvan kärsivät ihan julmetusti ja hiukset ovat tekstuuriltaan epätasapainossa juuren ja latvan väliltä. Liukuväriin saattaa myös kyllästyä nopeasti muutenkin. Mutta mikäli kampaamokäyntien huoltoväli hiuksilla on lyhyt, tietty liukua saa pidettyä nättinä.

    VastaaPoista
  3. En suosittelw kokonaan vaaleaa, kun tuhoaa tukkaa niin julmetusti. :) jos voisin perua vuosien takaisen värjäyksen, niin tämän hiirenhännän tilalla olisi vähän paksummin sitä tukkaa.

    Ehkäpä joukkoon hieman vaaleaa, luonnollisesti? :)

    VastaaPoista
  4. Minä myös kannatan raidoitusta vaaleammaksi :) Kuluuttaa hiusta paljon vähemmän kuin koko vaalennus tai liukuvärjäys. Ihania kampausideoita, pistän itsekin pitkähiuksisena noita korvan taakse, kiitos siis mainiosta postauksesta! :)

    VastaaPoista
  5. Kallistuisin itse liukuvärjäykseen, mutta tosiaan kannattaa muistaa, että vaalennus kuluttaa aina hiusta ja liukuvärjäyksessä on hyvä pitää suhteellisen lyhyt "huoltoväli". :)

    VastaaPoista
  6. Raidat on hyvä. :) Ja kevät/kesä sitten taas vaalentavat jonkin verran.

    VastaaPoista
  7. Olipas hauska nuttura, näytti siltä, että saisi aikaan aamustakin. Olen niin kovin laiska laittamaan tukkaani, sukkanuttura on pelastanut useammin kuin kerran huonot hiuspäivät.

    VastaaPoista
  8. Liukuvärjäys voisi olla kiva :)) Käyppä kurkkaamassa mun blogia : http://jassun1djajussu.blogspot.fi/

    VastaaPoista