tiistai 10. marraskuuta 2015

Hei mitä kuuluu?

Nyt kun olen vihdoin saanut kirjat valmiiksi, voi taas keskittyä paremmin bloggailuun. Kommenttiboksissa pyydettiin kuulumisia (niin minun kuin Tukkiksenkin), joten saamanne pitää ainakin näin meikäläisen osalta.

1. Otavan kirjailijakuvauksen jälkeen oli niin nätti olo, kun oli saanut olla ammattilaisen laitettavana! 2. Otavamedian kuvauksista oli pakko napata kuva, vaikka en edes saanut kertoa Instagramissa että mitä ja miksi :D. 
3. Odd Mollyn avajaisissa tuli käytyä, mikä oli varsin epäonnekas reissu rouvalle: en ole hoksinut että niiden vaatteet ovat noin ihania, kuvittelin että ne eivät yhtään sovi tyyliini, mutta nyt olisi monta himotusta tiedossa. 
4. Hydrafacial-tuotteet (ja -hoidot) ovat saaneet ihoni voimaan pitkästä aikaa paremmin, suuri hallelujah-huuto niille! (saatu blogin kautta)

Kuten aikaisemmin kirjoittelin niin Tukkapojan rooli jää jatkossa huomattavasti pienemmäksi tässä blogissa, sillä en halua tuoda hänen elämäänsä missään muodossa julkisuuteen nyt vauvaiän ohittamisen jälkeen. Hän voi sitten itse joskus myöhemmin perustaa blogin, jos siltä tuntuu, mutta en koe että minun on reilua kertoa hänen elämästään ilman pikkumiehen suostumusta. En arvostele niitä vanhempia, jotka pitävät julkisesti blogia lapsistaan, mutta meidän perheessä on päädytty tähän ratkaisuun.

Olen siirtynyt marraskuussa tekemään kolmipäiväistä työviikkoa, mikä on iso huojennus arkeen ja ihan mahtavaa viettää enemmän aikaa pikkumiehen kanssa. Olen potenut huonoa omaatuntoa pitkistä työpäivistäni, vaikka tiedänkin sen olevan turhaa (koska perheen on pakko syödä ja niin edelleen), mutta onneksi nyt saan olla vielä hetken verran enemmän pojun kanssa kotona.

1. Kynttiläkausi, mun suosikki! Olen marraskuun lapsi ja sen kyllä huomaa – kaikki muut vihaavat tätä säätä paitsi minä... 2. Torttuja leivottiin ensimmäisen kerran jo kuukausi sitten, because we can! Ajattelin laittaa joulukuusen tänä vuonna heti joulukuun ensimmäinen päivä, koska voin tehdä senkin jos sattuu huvittamaan 3. Tiesitkö että toinen silmäni on about puolisokea? No nyt tiedät. Ja aina jos olen huppelissa, pidän sitä vahingossa kiinni, koska en tiedä miksi. Tässä kuvassa en ole huppelissa, mutta selvästi silmä jo sitä suunnittelee. 4. Osallistuin Altian drinkkikoulun kilpailuun enkä sijoittunut voittotiimiin, mutta hyvää tuo oli silti!

Viime kuukaudet ovat kuluneet aikamoisen väsymyksen ja stressin pyörteissä, vaikka olenkin koko ajan ihan täpinöissäni kaikesta mitä elossani tapahtuu. Kun odottelin projektieni loppumista haaveilin jatkuvasti siitä että saan maata kuola valuen lahnana sohvalla ja katsoa sata jaksoa Modernia perhettä putkeen, mutta kuinkas tässä taas kävi? KUTKUTTAISI KIRJOITTAA LISÄÄ. Olen parantumaton, tiedetään :D.

Käykö teille koskaan niin että aika ei riitä toteuttamaan kaikkea mitä haluaisi? Mulla on haavelistallani kaikenlaista uutta, kuten maalaamaan oppiminen ja laulutunnit ja joogakurssi, mutta miten tässä nyt kaikkea ehtii, kun piti rentoutua? Minulla on meneillään jokin käsittämätön toteuttamisvaihe, jossa koko ajan pitäisi ehtiä ja suunnitella kaikkea.

Inspiroivaa, vauhdikasta ja rentouttavaa syyspäivää sinnekin!

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä kirjasta, kuulostaa sellaiselle että voisi meidänkin tytsylle hommata kunhan malttaa kuunnella, eikä vain kuvia katsella.
    Ikävää ettei Tukkista täällä enää näy, mutta ymmärrän kyllä miksei. Bongasin blogisi jostain toukomurujen keskusteluketjusta ja jäin matkaan ja eiköhän täällä tule käytyä ilman Tukkistakin.
    Erikoista tuollainen toteuttamisvimma marraskuussa, kun koko muu maa tuntuu vetäytyvän kaamoshorrokseen. Hyvä että sulla virtaa riittää :) Ja vielä *tirsk* silmän suunnitelmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava jos pääsemme teidänkin kaappiin ja luettavaksi, sitä vartenhan näitä tarinoita kirjoitellaan.

      Minähän olen marraskuun lapsi, ehkä se selittää tän mun vimmani. Koko muu maa vihaa näitä kelejä, minä taas ihastelen miten on niin kaunista ja rauhallista.

      Poista