torstai 26. marraskuuta 2015

Raakaruoasta lisää energiaa

Kun palasin töihin siirryin syömään huomattavasti enemmän raakaruokaa kuin aikaisemmin ja muutos, jonka olen huomannut olotilassani on aivan uskomaton.

Työpaikallani on aivan ihana salaattibuffet, joten terveellisesti syöminen ei ole todellakaan vaikeaa. Yleensä teen raasteista salaatille pohjan, esimerkiksi porkkana ja punakaali toimivat hyvin ja siihen täytteitä oman maun mukaan. Täytteeksi otan kasviksia mahdollisimman monipuolisesti, mutta myös ruokaisampia täytteitä sen verran kuin niitä lautasmallin mukaisesti suositellaan. Päälle vielä oliiviöljyä ja siemeniä.

Nam.

Pakkaisitko lounassalaatiin vaihteeksi lasipurkkiin? Ihana tarjoiluidea myös muihin ruokahetkiin. 
Työpaikkaruokalassamme on onneksi aina tarjolla runsas valikoima täytteistä aina iduista merilevään, kinkkupastoihin ja lihapulliin. Ruokaisia täytteitä on helppo valmistaa myös kotona ja laittaa seuralaiseksi vaikkapa mutamaa raastetta, juustoa, marinoituja kasviksia tai mitä vain.

Terveellisen herkkuohjeen löydät täältä. 
Etenkin niinä aikoina kun en ole syönyt melkeinpä lainkaan sokeria (tässä auttavat erityisesti nämä Suklaakeisarin raakasuklaat!), olen huomattavasti energisempi eikä nälkäkään vaivaa, vaikka salaattilounaan voisi kuvitella pitävän heikommin nälkää. Illalla syön sitten koko perheen kanssa lämpimän, tavallisen ruoan. Lisäksi yritän muistaa koko ajan veden juonnin, sillä sekin vaikuttaa olotilaan yllättävän paljon.

Löytyykö sieltä muita, jotka olisivat hurahtaneet kasviksiin? Raakaruoan vaikutukset olen tiennyt paljon ennen tätä syksyäkin, mutta nyt kun syön säännöllisesti väriä eron entiseen huomaa todella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti