maanantai 23. marraskuuta 2015

Stressiä jouluna?

Olen jouluihminen aina pikkuvarpaita myöten, mutta viime vuonna sorruin elämäni ensimmäisen kerran ehkä pahimpaan jouluvirheeseen: stressasin jouluaattona. Tai lähinnä kiireilin. Ja stressasin. Ja olin ehkä ihan vähän äkäinenkin.

Virhe.

Miten tähän tultiin? En ole koskaan aikaisemmin ymmärtänyt miksi pitää häärätä ja laittaa niin paljon että pinna kiristyy, mutta viime vuonna meillä oli niin sanottu sukujoulu ensimmäistä kertaa meillä – muistan että olin aattoiltana ihan poikki, odotin vain että saisin mennä vihdoinkin nukkumaan. Tosin sillonhan heräsin vielä Tukkiksen kanssa monta kertaa yössä, nyt onneksi saan nukkua täydet yöt. 

Tänä vuonna en kuitenkaan suostu moiseen kiireilyyn, ihan ällöttävä synti. 

Kuva: The White Company
Siksi olen päättänyt aseistautua kunnolla tänä vuonna ja hoidan hommat ajoissa valmiiksi: tilaan ruoat kaupasta valmiiksi pakattuna (tosin kalat ja mädit pitää hakea hallista tuoreina), hankin lahjat jo nyt valmiiksi, enkä yksinkertaisesti suostu stressaamaan turhista asioista. 

Kuva: The White Company
Kuulin ystävältäni hyvän jipon: hän printtaa tyhjän kalenterikuukauden ja suunnittelee sen avulla pieniä juttuja aikataulut valmiiksi – teet jotain pientä joka päivä, tiedättehän. Koska kaunis kattaus ja puhdas sauna kuuluvat jouluuni, en halua luistaa niistä. Toisaalta sitten taas saan näppyjä siitä että teen liikaa lyhyen ajan sisällä, enkä todellakaan halua että perheelleni jää jouluista muistoksi stressaava ja kiukutteleva äiti.

Kuva: The White Company
Tunnustan että ajankäyttöni voisi olla järkevämpää, jotenkin aina yhtäkkiä havahdun siihen että aattoon on viikko ja tekemistä vaikka kuinka. Tänä vuonna myös jaan vastuuta fiksummin myös muille, lupaan.

Me vietämme aattoa tänä vuonna jo 23.päivä, koska miehelleni osuu työvuoro koko aatoksi. Aluksi oli tästä tosi suruissani (ja olen ehkä vieläkin vähän, nyyh), mutta kaiketi aaton voi feikata jo etukäteen (olkoonkin että Joulupukin kuuma linja ja Lumiukko puuttuvat).

Kuva: The White Company
Joulukuusen ajattelin laittaa jo ensi viikonloppuna ensimmäisen adventin kunniaksi! Lähdemme tosin Pohjanmaalle mummuni synttäreille, mutta sen jälkeen mä ryhdyn hommiin ja tättärätää tulee joulu ajoissa! Saanpahan sitten ihastella kuusta rauhassa koko kuukauden. 

Löytyykö ruudun takaa jouluhulluja ja onko teilläkin pakkomielteitä viettotavan suhteen? Tai vielä pahempaa – onko joku tutustunut tähän typerään stressaamisilmiöön?


6 kommenttia:

  1. Täällä on myös yksi joulufani. Me ei olla vielä koskaan vietetty joulua meillä, joten ei ole tarvinnut stressata. Huomasin kuitenkin miten lapsen jälkeen tuo jouluhössötysfiilis oikeen voimistui. Me laitetaan myös kuun vaihteessa jo kuusi, että ehditään fiilistelemään vielä kotonakin ennen sitä varsinaista joulua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee aikaiselle kuuselle! Vaikka joka ikinen jouluihminen vihaa muovikuusia, niin onnistuin löytämään oikeasti_kauniin muovikuusen ja senhän voikin laittaa jo ajoissa :). Pikkumies käy varmasti repimässä sitä jatkuvasti, niin eipähän tarvitse stressata turhista neulasista.

      Lapsi kieltämättä lisää hössötystä! Jotenkin on niin ihanaa laittaa pienelle kivaa <3

      Poista
    2. Ihanaa että on muitaki ressaajia. Tai siis kamalaa, eihän siinä mitään ihanaa ole. :D Vaan siis se että on muitakin. Joka joulu päätän, etten taatusti revi ressiä mistään, mutta kuitenkin huomaamatta ressaan ja touhuan itseni väsyksiin asti. :/
      Hei mistä oot löytäny hyvännäkösen muovikuusen? Meilläki aina ollu muovikuusi miehen ja lasten allergioiden takia, ja ostettu vuosia sitten halvin mahdollinen. Tekis mieli vaihtaa aidomman näköiseen. :)

      Poista
    3. Meidän kuusi on tilattu Hobby Hallista ja oon siihen kyllä tosi, tosi tyytyväinen. Yleensähän muovikuuset on tosi kökköjä, mutta tämä toimii: https://www.hobbyhall.fi/koti-ja-sisustus/Sisustustarvikkeet-netista/korit-tikkaat/joulukuusi-210-cm?nosto=search-nosto-2

      Täältä löytyy joulukuvakin meidän kodista: http://www.rakkaudellahannele.fi/2014/12/aineissa.html

      Poista
  2. Täälläkin yksi jouluhullu! Olen lähes aina viettänyt jouluni mökilläni, mutta tänä vuonna meillä on luultavammin kaupunkijoulu. Hieman stressaa ja jännittää, miten saamme saman lämpöisen joulutunnelman luotua kotiimme, sillä onhan maalaisjoulu ihan oma juttunsa. Toivon, että minulle ei iske joulustressi, se ei nimittäin sopisi tyyliini laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mökkiloma on kyllä aivan ihana <3. Mekin olemme olleet muutaman joulun mökillä ja voi sitä talven ihmemaata, ihan mahtavaa piilotella jossain keskellä metsää :).

      Tsemppiä kaupunkilaisjouluun! Siinäkin on varmasti puolensa :)

      Poista