Mutta mitä tapahtui motivaatiolle?

Paarmat, nuo luonnon omat pikku personaltrainerit. Mökkilomalla ei ollut motivaatiosta puutetta, etenkään kun juoksulenkillä takaisin tullessa törmäsin vielä käärmeeseen. Tosin toista kertaa en enää lähtenytkään, koska luonto oli niin kovin motivoiva.

Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsisin salille ja juoksemaan.

Kuinkas sitten kävikään?

Salikertoja tasan nolla, kotitreenejä tosin useampi ja hikilenkkejä... Hmmm... Ehkä kolme kertaa?

Joojoo, synnytyksestä on vasta noin 2,5 kuukautta – on oltava itselleen armollinen ja sitä rataa. Kuitenkin tämä mitääntekemättömyys hitusen kolkutteli eilen, kun suuntasin puntareista hirveimmälle – sovituskoppiin.

Yhyhyy. Mun reisissäni on selluliittia, mitä ei kyllä tasan tarkkaan ennen ollut, maha on vielä pömpöllään ja se on kai pöllinyt muotonsa persauksista, sillä siellä niitä kumpuja ei olekaan – mihin mun perseeni on hävinnyt? Luulisi motivaatiotason nousevan tällä, mutta ehei – täällä sitä taas istutaan, koska ulkona on niin kuuma että herrajee sinne menen kukaan vielä lisää hikoilemaan.

Niinniin, tekosyitä. Vois mennä salille, ilmastointi kun helpottaa treeniä aika helkutisti. Ja muutama kuukausi sitten synnyttänyt voi tehdä kevyttä lihastreeniä aivan varmasti. Päässäni kuitenkin jokin viekoitteleva ääni sanoo että vauva-arki ja yöherätys ja on kuuma ja en jaksa ja jätski on hyvää ja huomenna sitten tai sitten vaikka ensi kuussa tai ehkä kun on hiihtokelit. Ihan sama vaikka vauva nukkuu, mies on kotona, en ole erityisen väsynyt ja salilla tosiaan on se ilmastointi.

Anyone feelin' me? Miksi jäätelön syönti kasvattaa vatsaa, ei perselihaksia?