Hymy

Äitiys on kaikkinensa jättänyt minuun jo tuhansia jälkiä – ensimmäiset hymyt, kikatukset, leikit ja itkut. Jokainen hetki on ollut tärkeä ja pieniä juttuja on niin paljon, ettei mikään blogikirjoitus maailmassa voi summata niitä kaikkia yhteen. 

Mutta yksi on ylitse muiden. 

Kuva: DMK Photography

Synnytys oli jatkunut jo useita tunteja ja minä sain vihdoin itsekin tehdä jotain – työntää sinua maailmaan. Kätilö lupasi että seuraavalla tapahtuu. Minä suljin silmäni ja tein mitä piti: toin sinua maailmaan – vihdoin ja viimeisen kerran.

Yhtäkkiä vatsani humahti alas ja kätilö nosti jotain hyvin pientä käsiensä varaan. Ei kuulunut itkua ja minä hätäännyin – miksi ei kuulu mitään? Onhan kaikki hyvin? Pienen hetken päästä kuului muutama ihmettelevä rääkäisy, ihan kuin olisit sanonut että hei vaan kaikki, minä tulin nyt. Itku ei ollut yhtään äkäinen, enemmänkin päivittelevä.

Kätilö laittoi sinut vatsani päälle ja pyyhki salaa kyyneleen silmänurkastaan (minäpäs näin). Nostit kasvot äitiin päin ja hymyilit. Totesin, että täällähän hymyillään, vaikka vastasyntyneet eivät edes osaa – kätilö oli toista mieltä, "jospa ne vaikka osaavatkin".

KiDMEMO-arvonnassa pyysin teitä kertomaan muistojanne äitiydestä ja lapsistanne. Tällä kertaa palkinnon saa Anne:

"Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Kuopuksen vauvavuosi hujahti ja nyt alkaa sitten taaperokausi. Jäin kovasti kaipaamaan sitä ihanaa vastasyntyneen tuoksua sekä pikuvauvan olemusta. Toisaalta, nyt on ihanaa seurata touhukkaan ja tarkkaavaisen taaperon kasvua sekä sitä kuinka hän tutkii maailmaa. Haikeudella muistelen ensihymyjä ja -nauruja, mutta nyt on ihana saada kuulla naurun rätkätystä päivittäin sekä nähdä loistava hymy pikkumiehen kasvoilla. ♡"

Onnea voittajalle! Oli ihanaa kuulla teidän kokemuksianne ja muistojanne. Ja jos vielä haluatte jakaa omia hetkiänne, niin kertokaa ihmeessä kommettiboksiin – olisi niin mukavaa kuulla.