Terveisiä yökukkujalta

Nappasin Herra Yökukkujasta muutamia puolivuotiskuvia. Kytännöllisesti katsoen tyyppihän on melkein jo seitsemän kuukautta vanha, mutta kukas näissä pysyy perässä? En minä ainakaan. Nyt poju on muuten jo 78 senttimetriä pitkä ja painoa on hulluna – melkein yhdeksän kiloa! Vaakalukema on triplaantunut syntymäpainosta ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Olisi ihanaa näyttää teille kuvat sellaisenaan kuin ne ovat, mutta yksityisyyden vuoksi olen hippasen verran muokannut (eikä varmaan kukaan huomaa miten ;D) – toivottavasti ymmärrätte.

Muutama päivä sitten tyyppi muuten lähti ryömimään ja tänään hän yhtäkkiä istui ilman tukea – kehitys näköjään kehittyy ja sitä rataa. Saapas nähdä milloin pääsemme ihailemaan seisomista, pomppiminen äidin avulla on ainakin ihan huippua jo nyt.

Niin ja kiljuminen, se se vasta huippua onkin ja sitäkös mun unenpuutteesta puuroutuneet aivoni suorastaan rakastavat (NOT).

Tällä hetkellä ja tätä tekstiä kirjoittaessa tuntuu, että olen aivan poikki. En nimittäin enää oikein nuku ja syyllistä siihen en tällä kertaa voi hakea vain tuolta lastenhuoneen puolelta, sillä olen onnistunut kehittämään itselleni jonkin sortin uniongelman.

En meinaa nukahtaa sitten millään ja uni on sellaista liian kevyttä – herään kaikkeen! Ja niin herää muuten minimieskin, eilen esimerkiksi siihen kun aukaisin oven ihan hipihiljaa. Kuljen ympäriinsä Ikean kassit silmien alla, enkä tajua oikein enää mistään mitään...

Suuret joulusiivot saavat siis tällä kertaa jäädä ja teen sen minkä jaksan. Juhlan haluaisin kuitenkin koristaa kunnolla, sillä kerrankos sitä ensimmäistä joulua vietetään uudessa kodissa. Tänään saimme laitettua kuuseen koristeet, jee! Ostin pojan ensimmäisen joulun kunniaksi muutaman muistokoristeen – harrastatteko te samaa? Siis että joulukuuseen ilmestyy tärkeiden tapahtumien vuonna jotain spessua?

Huomenna lisää kuusi- ja kassijuttuja, nyt tämä täti lähtee nukkumaan.

Hyvää yötä murut!