Elämäni aakkoset

Tiedättehän Gloria-lehden Elämäni aakkoset -juttuformaatin? Mää niin tykkään siitä ja siksi päätin matkia sitä täällä bloginkin puolella. Samalla saan kerrottua hieman itsestäni teille uusille lukijoille, joita näyttää ilokseni tulleen lisää (jee).

Aivastus. Voi helkkari vietä ihmiset, nykyään aivastan aina just kun olen saanut Tukkiksen nukkumaan! Maailman rasittavinta. En tiedä sitten onko huoneessa pölyä (on kyllä imuroitu), olenko Tukkiksen unille allerginen vai onko se jokin psyykkinen hatsiuh. Onneksi poju ei herää siihen (ihan joka kerta).

Bloggaaminen – tietty hei! Tällä hetkellä pyörittelen blogin tulevaisuutta mielessäni aika paljon. Haluaisin uudistaa ulkoasua ja jotainjotain, katsotaan minne nämä ajatukset vievät.

Cashmere (onko vaikka kuinka vaikea kirjain! :D). Kiinnitän nykyään paaaaaljon enemmän huomiota materiaalivalintoihin niin vaatteissa kuin esimerkiksi sisustuksessakin. En halua ostaa kuraa ja se, miltä jokin tuntuu, tuo sitä pientä luksusta arkeen. Sen lisäksi, että pyrin ostamaan laadukkaita vaatteita, en suostu enää ostamaan rumia esineitä kotiini tai kiikuttamaan muiden vanhoja tavaroita meille – haluan, että meillä on vain esineitä joita tarvitsemme ja jotka miellyttävät esteetikon kriittistä silmää.

D eli PIONI (kehehee, huijasin!). Pionit on mun lempikukkia, ehdottomasti ja uuden kotimme edustalla kasvaakin juuri sopivasti vaaleanpunaisia pioneja. Niitä odotellessa <3. Toiveena on istuttaa pihallemme myös juhannusruusu, joka on myös yksi ehdottomia lemppareitani.

Elämä, niin opettavainen, uskomaton ja vie ihmistä äänin 6–0. Olen vähän pohtinut tätä nykyistä tekniikkasukupolvea, miten aika iso osa asioita sujahtaa niiltä ohi, kun keskitytään räpläämään puhelinta . Itsekin vietän tietty liikaa aikaa koneella, mutta osaan olla myös ilman. On tärkeää keskittyä välillä ihan vain olemaan ja tylsyys on yksi kehittävimpiä juttuja, mitä on. Kyllä – paasaan tästä aina välillä ja kyllä, saatan olla ehkä vähän rasittava ainakin teinien mielestä ;D.

Fashion (sainpas ämpättyä muoti-sanan tähän hommaan). En varsinaisesti seuraamalla seuraa huippumuotia, vaikka se toki kiinnostaa, mutta rakastan yli kaiken kauniita vaatteita, niiden ostamista, sovittamista ja pukeutumista. Mun heikkouteni numero yksi tässä elämässä. Onneksi olen oppinut myös hieman järkevämmäksi ostajaksi nykyään, enkä hurahda ihan kaikkeen hölmöilyyn enää.

Geisha – syvä rakkauteni suklaaseen alkoi Geishalla, namnam. Kerran lapsena isä kävi ostamassa mulle maailman suurimman rasian Geishaa ja oi se oli ihana päivä se.

Halaus. Auttaa pahaan mieleen ehdottomasti eniten maailmassa.

Inspiraatio – inspiroidun helposti ja saan jatkuvasti uusia ideoita, joita lähden aina innolla toteuttamaan. Tämä on tiettyyn määrään asti hyvä juttu, mutta sitten taas toisinaan voisin ideoida ja innostua vähän vähemmän (esim. illalla, kun pitäisi nukkua). Lisäksi minun pitäisi keskittyä yhteen juttuun aina kerrallaan, eikä kahmia innokkaasti käsiini kaikkea mahdollista. Opin paikka tämäkin.

Juoksu, mun nykyinen lajini. Influenssan vuoksi pidin pitkään taukoa, mutta nyt kulkee taas. Juoksen välillä myös kymmenen kilsan lenkkejä, mutta pääasiassa vedän 5–6 kilsaa kerrallaan – just hyvä aivohyppely. Juostessa pitää muuten ehdottomasti olla musiikkia, muuten ei kulje!

Kauneus ja ulkonäkö. Pohdin paljon syntyjä syviä, mutta olen kyllä ihan hemmetin turhamainen emäntä – ei voi mitään. Rakastan yli kaiken kaikkea kaunistusta, kaunistavaa ja kaunista + jos koen oloni rumaksi, niin ärsyttää koko päivän. Olkoonkin, että tämä on hölmöä ja pinnallista ja typerää, mutta ei voi ihminen olla täydellinen (ja minä sitä kaikkein vähiten ;) ).

Laulaminen. Laulan oikeasti ihan koko ajan, enkä edes itse huomaa sitä. Muistatteko Poika-elokuvan, jossa nörttipoikaa kiusataan, koska se laulaa huomaamattaan hela tiden? Se on meikkis lapsena. Noloa, mutta niin totta.

Mies, elämäni rakkaus. Olemme olleet nyt lähes kuusi vuotta yhdessä, joista kolme naimisissa ja hän on ihan ehdoton tukipilari ja onnenlähde elämässäni. Mun mieheni on kaikkea sitä, mitä pitääkin – voimakas, rakastava, huolehtiva, tulinen, musikaalisesti lahjakas ja superkomea ihanuus, joka on aina mun puolella ja mun puolikas <3.

N – tytärpuoleni, jonka nimi alkaa N-kirjaimella. Aivan ihana tyttö, joka on tärkeä osa elämääni, vaikka hän ei täällä blogin puolella esiinnykään. Iloinen, pirteä, kaunis, lahjakas ja nykyään myös maailman paras isosisko.

Oma koti, jonka ostimme viime kesänä. Täällä on vielä paljon laitettavaa, mutta ajan kanssa on hyvä laitella paikkoja kuntoon. Suunnitteluhan on puoli ruokaa, vai mitä?

Piano, jonka isä osti minulle ollessani lapsi. Se tuotiin nyt vihdoin ja viimein tänne meille, mutta tyhmyrit emme tutustuneet pianon oikeaoppiseen kuljetukseen ennen matkaa... Seurauksena soittimen ääni on kärsinyt, toivottavasti se saadaan oikeaan vireeseen. Mies soittelee sitä tuolla alhaalla parhaillaan (ja vähäkö muuten ihanaa, että mun mies osaa soittaa pianoa – musikaaliset uroot on superseksyjä mää sanon).

Queen – musiikissa mahtipontisuus ja melodiat saavat minut rakastumaan. Meillä kuunnellaan paljon musiikkia laidasta laitaan – esimerkiksi tänään on soinut mm. Reino Nordin, Sibelius, Linkola ja Ipanapa.

Ruoka. Rakastan hyvää ruokaa ja syön paljon – paljon enemmän kuin esim. mieheni. Toisaalta en sitten napostele turhia ja herkuttelen suht harvoin, vaikka lähteekin lapasesta aika usein. Lempiruokaa on vaikea nimetä, koska tykkään melkeinpä kaikesta (paitsi lakritsista ja maitopotuista), mutta etenkin sushi, hyvät pihvit, pastat, tavalliset kotiruoat ja sensellaiset kaikkimahdolliset ovat ihania.

Suklaa ja nyt etenkin raakasuklaa. Kaapissani odottelee raakasuklaan tekoon tarvittavat matskut, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi valmistaa niitä.. Kokemuksia taatusti luvassa myös blogin puolella!

Tukkis! Mun elämäni valo ja maailman ihanin olento, jonka maa päällään kantaa. Äitiys on parasta, suosittelen lämpimästi kaikille naisille.

Uskallus. Äärettömän tärkeää elämässä. Olen nähnyt lähelläni paljon ihmisiä, jotka aina puhuvat miten kamalaa heidän elämänsä on, parisuhde tökkii ja työ on perseestä, mutta mitään muutosta ei uskalleta tehdä. Paha, paha virhe pilata elämänsä sillä tavoin.

Vyötärö, kyttäyskohteeni numero yksi. Ai paitsi että nykyisin sen on syrjäyttänyt tämä romahtanut ihoni, joka kärsii edelleen aknesta ja on myös vanhentunut yhtäkkiä nopeasti. Inhottavaa. Huono iho vetää oikeasti mieltä matalaksi. Havaitsin sen etenkin raskauden jälkeen, kun kasvoni olivat yhtäkkiä todella hyvässä kunnossa. Toivotaan, että saan vielä joskus kauniin ihon takaisin.

Xylitol. Pierettää. Ei mun juttu. Tähän kohtaan menee myös ehkä tiimalasivartalo? Sekään ei taida olla mun juttu (valitettavasti).

Ystävät! Olen onnekas ja minulla on paljon hyviä ystäviä, joista osa on ollut elämässäni vuosikymmeniä. Nykyään näemme suht harvoin, mutta aina kun näemme, on jutut sitäkin parempia. Tosi ystävän muuten tunnistaa siitä, että kun näkee niin jutut jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, oli aikaa sitten kulunut minkä verran tahansa.

Zeeprakuosi. Aiemmin inhosin eläinkuoseja, mutta nyt olen niihin aika koukussa. Ilmiö on varsin yleinen keskuudessamme, olette varmaan huomanneet? Muoti on siitä ikävä juttu, että se saa ihmisen tekemään kaikenlaista hullua ja pyörtämään mielipiteensä varsin nopeasti. Odottelen tässä, milloin ne paksupohjaiset sandaalit alkavat näyttää hyvältä...

Åke Lindman, yksi lapsuuteni idoleista. Onko karismaattisempaa tyyppiä? Fanitin myös mm. Jorma Uotista, kaikkia huippumalleja ja New Kids On The Block -yhtyeen poikia.

Äitiys, joka mullistaa elämän ja on ehdottomasti parasta, mitä olen kokenut. Olen edelleen aika samanlainen kuin ennenkin, eli äitiys ei ole saanut minua hurahtamaan kasvatusoppeihin tai vaikkapa ostamaan kymmenittäin lastenvaunuja (näin olen kuullut tapahtuneen joillekin?), mutta nyt elämässäni on niin paljon enemmän lapsen myötä. Olen kiitollinen siitä, että saan olla äiti ja täysin jäävi vastaamaan niille, jotka kysyvät kannattaako lapsia hankkia. KANNATTAA.

Ökkömönkiäiset – olen aina lukenut paljon satuja, ja nyt myös kirjoittelen niitä jonkin verran itse. Lapsena elin vahvasti satujen maailmassa, uskottelin itselleni keijujen olevan totta ja kuvittelin koulumatkoilla olevani Neiti Kevät, joka tuhoaa talven ja herättää luonnon henkiin. Jollain tapaa nuo jutut edelleen elävät minussa ja toivoisin ripauksen niistä siirtyvän myös Tukkikseen – elämässä pitää olla vähän höpöjuttuja ja taikaa, sanon minä.