keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Arjen nautintoja

Tuhlaaminen on oikeastaan yhtä tärkeää kuin säästäminen. Oletteko koskaan ajatelleet asiaa? 

Nyt hoitovapaalle siirtyessä olen tehnyt tiukkoja laskelmia ja pohtinut, miten aion rahani käyttää. Tällä hetkellä elämä kulkee aikalailla samaa rataa päivästä toiseen ja olen havahtunut tajuamaan, miten älyttömän tärkeä huvibudjetti on. 


Huvituksilla en tässä kohtaa tarkoita kalliita matkoja tai ravintolaillallisia, vaan enemmänkin sellaista arjen tuhlailua – voit ostaa tuoreita kukkia, viettää herkkupäiviä, hankkia kauniita vaatteita ja käydä vähän kasvohoidossa. Sensellaista.

Viime viikolla kävin keskustassa pitkästä aikaa ja suoraan sanottuna ihmiset eivät näyttäneet erityisen onnellisilta. Tietenkään arkipäivänä ruuhkassa harva varsinaisesti jaksaa juhlia, mutta jäin pohtimaan, puuttuisiko suomalaisesta kulttuurista tietynlainen nautiskelun taito: rahat on käytettävä järkevästi, turhuuksiin ei tuhlailla ja töissä käydään hampaat irvessä. Suomessa arki on usein sarja suorittamisia, mistä on selvittävä tai jotain (kamalaa?) tapahtuu.


Kaikki odottavat aina vain seuraavaa lomaa, mutta sitten lomakin on buukattu täyteen jos jonkinmoista tekemistä. Ei oikein osata vain olla ja antaa asioiden mennä välillä vähän plörinäksi, koska tokihan kodin pitää olla siisti, ruohon leikattu ja sukulaisissakin pitää käydä.

Sitten lomalta palataan väsyneinä töihin odottamaan taas sitä lomaa.


Niin että sitä minä vain, että ryhtykäähän tekin tuhlaamaan pieni osa palkastanne turhuuksiin + olkaa vähän itsekkäitä välillä. Tekee aika hyvää ja se pieni itsekkyyskin muuttuu epäitsekkyydeksi siinä vaiheessa, kun mielialaa mitataan, terveisin eräs joka juuri varasi ajan kasvohoitoon pienestä äitiysrahasta huolimatta.

Natinati.


8 kommenttia:

  1. Itse yritän aina kerran kuussa "palkita" itseni jollain erityisellä. :)

    VastaaPoista
  2. kasvohoito kelpaisi... Ehkä minäkin keväällä kun saan opinnot valmiiksi ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvää tekstiä! Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kerrankos tällä vain eletään. Käy kurkkaamassa meidän tapaamme pistää "ranttaliksi": napostellen.wordpress.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Napostellen! Pitääpäs käydä kurkkaamassa sun blogi :).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Iittalaapa hyvinkin, Iittalan Essence-sarjaa :). Meillä on noita noin kahdeksan valkkarilasia ja kahdeksan punkkua – hyvin ovat toimineet :).

      Poista