perjantai 14. elokuuta 2015

Vaatekaapin kulmakiviä Ellokselta

Syyskuvastot kolahtivat jälleen postilaatikkoon ja tällä kertaa yksi oli ehdottomasti ylitse muiden: Elloksen kuvastoon* oli tänä vuonna koottu selkeitä kollaaseja ja liekö syy siinä vai hyvässä valikoimassa, löysin sieltä monta ihanuutta.

Aika usein kuvastoja selatessa haluaisi tilata kaiken siltä seisomalta, mutta itseään on hyvä toppuutella – kaikkea kun ei todellakaan oikeasti tarvitse ja vaatekaapissakin vähemmän on enemmän, uskokaa tai älkää. En voi sietää sitä, ettei vaatekaapista löydä haluamaansa ja on tullut ostettua summamutikassa kaikkea, mitä ei tarvitse.

Kokosin Elloksen* kuvastosta muutamia juttuja, jotka aion kotiuttaa tänä syksynä ja kyseiset vaatekappaleet ovat varmasti aika monen naisen pukeutumisen kulmakiviä: perusvaatteita perusväreissä ja klassisia kuoseja.

Tuo mekko on harkinnassa vasta, koska mielestäni hinta on liian korkea tuotteeseen nähden (49,90) ja lisäksi materiaali on polyesteria. Sen sijaan tuo aamutakki on aivan ihana löytö! Vihdoin ja viimein löydän sopivan aamutakin itselleni <3. En osaa oikein päättää ottaisinko mustan vai harmaan, vaikeaa tämä shoppailu ;). Myös tuon t-paidan malli on mielestäni erityisen pukeva, mikäli kaula-aukko ei ole liian suuri – minua pukee mielestäni parhaiten venekaulus tai muuten aika kapea pääaukko. 

Erityisonni on tällä kertaa tuo musta neuletakki, joka on hinnaltaan edullinen, mutta materiaali ei ole sitä iänikuista akryylia, joka nyppyyntyy pelkästä vilkaisusta. Hyviä neuleita on aivan tolkuttoman vaikeaa löytää, jos ei halua maksaa siitä useampaa sataa euroa. 

Onko teillä ostoslistalla tänä syksynä jotain tiettyä?

2 kommenttia: