Tänään minä...

 ...Olen nukkunut yöni tunnin pätkissä – kiitti vaan tiheän imun kausi.
... Olen saanut yön aikana silarit, jotka tosin vuotavat aika pirusti.
... Voin vihdoin heittäytyä saunan lauteille makaamaan, enää ei tarvitse varoa mitään – voin myös venytellä, pomppia, taivuttaa ja nostaa. Kiitos rakas keho, teit hyvin ja rakastan sinua.
... En voi enää lukea uutisia tai katsoa elokuvia ahdistumatta.

... Voisin aivan hyvin vilauttaa tissejäni vaikka Paaville, ei tunnu juu missään – toistaiseksi yritän kuitenkin hillitä itseäni.

... Saatan kuitenkin unohtaa tissin esille, sori vaan kaikki meillä vierailleet... Se kun ei tosiaan tunnu enää missään. 

... Koen vastustamatonta halua mennä nukkumaan ilman lakanoiden vaihtoa, vaikka siellä nyt olisikin vähän vauvankakkaa – puklut on tässä vaiheessa jo ihan sama.

... En ole harjannut hiuksiani viiteen päivään, koska muutossa hukkunut harja. Kaunista. Uuttahan ei voi tietenkään ostaa, sehän olisi liian kätevää ja hyvin muistettua ruokakaupassa. 

... Odotan jo kärsimättömästi mummun vierailua lokakuun alussa, kun isä ja äiti saavat nukkua_yön_normaalisti ja ehkäpä lähteä vähän hippaamaankin. Ja silti ikävöin tuota riiviötä jo nyt – miten joku voi olla niin rakas ja rasittava yhtä aikaa?

... Huomaan jälleen aivastavani normaalisti, pelkäämättä.
... Olen laulanut miljoona kertaa Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -laulua tuhansin eri äänenvoimakkuuksin kiljumisesta kuiskailuun.
...Olen vihdoin hyötynyt 18 vuoden tanssiopinnoista – Tukkiksesta äidin esitykset on parhaita, Uroosta en osaa sanoa.
...Olen onnellinen uudesta saunasta, jossa voi rauhoittua ja olla_ihan_yksin.
... Olen järjettömän kiitollinen ja onnellinen aviomiehestä, joka tajuaa, ymmärtää, auttaa, rakastaa, halaa ja hoksaa silloin kuin pitääkin. En ole yksin.

... Koen olevani enemmän sinut kehoni suhteen – jopa suosikki-inhokkini vatsa on jäänyt kriiseilypaitsioon.
...Olen nukkunut vähemmän kuin kertaakaan bileaikoina ja villeinä nuoruusvuosina, silti kykenen olemaan, ajattelemaan ja pitämään huolta.
...En voi luottaa siihen että hengittämään luotu olento varmasti hengittää – käyn aina välillä tarkastamassa.
... Olen jatkuvasti täynnä huolta, rakkautta, turhautumista, ärtymystä, iloa, onnea ja sinniä – jaksan vielä hetken, yritän vielä kerran – silti en kuitenkaan vaihtaisi tästä päivästä pois hetkeäkään...

...Koska tänään minä olen äiti.

Haluaisin kuulla myös mitä Korinnalle, Iinalle ja Xenialle kuuluu tänään uuden elämäntilanteen myötä – haaste on heitetty!

Viikon kuulumisia

Kuvitelkaas, jo viikko uudessa kodissa! Meillä on maalausurakat käynnissä, eilen sain kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen kuntoon (vaikka kylppäriin on tulossa pientä tuunausta, sitä odotellessa). Kodinhoitohuoneeseen tuotiin myös oikea kotiäidin märkä päiväuni: LG:n kuivausrumpu ja pesukone, joihin mahtuu järjetön määrä pyykkiä ja ihanaiset vielä laulavat, kun ovat saaneet työnsä päätökseen – tykkään! :D

Huoneissa on vielä paljon tehtävää, sillä maalausurakka hidastaa kotiutumista – onneksi keittiö on jo kunnossa, näissä maisemissa bloggailen tälläkin hetkellä.

Myös bussimatkailua on kokeiltu, on ne uudet reitit vaan jänskiä... En tunne uusia kulmia yhtään, ihmeissäni katselin ikkunasta maisemien vaihtumista. Elämme melko lailla maalaismaisemissa tällä hetkellä, mikä on aivan ihanaa vaihtelua keskustan hulinoiden jälkeen.

En malta odottaa että saamme kodin valmiiksi ja pääsen kunnolla kotoilemaan – omenasato odottaa poimijoita (nyt vois heittää parhaat hillo- ja herkkureseptit kehiin), nurmikko kaipaa leikkausta ja kotipuuhien lisäksi kaikki uudet lenkkireitit sun muutkin on vielä testaamatta. Rakastan muutossa sitä vaihetta, kun kaikki on vielä uutta ja tuntematonta – kaikki suosikkipaikat ja hyvät jutut vielä löytämättä!

Takassa paloi jo ensimmäiset pesälliset. 

Ikinä ei voi olla niin kova remppakiire, ettei nyt vähän herkkuja ehdi leipoa ;). 

 Kävimme neuvolassa viime viikolla ja Tukka-poika sai rokotukset. Raukalle nousi kuume yöllä ja äidillä oli hirveä huoli, vaikka tiesinkin mistä lämpö johtui. Toinen oli niin rääpäle ja itku niin sydämeen käyvää, että pahaa teki. Nyt on minimies onneksi jo kunnossa ja riiviöi entiseen tapaansa.

Neuvolatädin mukaan Tukkiksen jäntevyys on puolivuotiaan luokkaa, vaikka poika on vasta 3 kuukautta – urheilijamateriaalia kuulemma ;). Äiti on hyvin pollea ylpeydestä, hehee. Painoa oli tullut mukavasti, nyt mennään jo 6,8 kilossa ja pituutta oli pikkumiehellä 63,5 senttiä – kyllä ne pienetkin vaan kasvaa. <3

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikko! Mä lähden nyt jatkamaan listojen teippaamista, jotta siippa pääsee maalailemaan Tukkiksen huonetta uuteen uskoon. 

Iloa!

Kiltti 2.0

1. syyskuuta Suomessakin vietettiin ensimmäistä kertaa Random Act of Kindness -päivää. Tarkoituksena on osoittaa ystävällisyyttä ja hyvää hyvyyttä tuntemattomille ilman taka-ajatuksia ja ilmaiseksi.

Ei mikään huono päivä, ajattelin, mutta toisaalta kylmäsi – olen tiennyt etteivät kaikki välttämättä hymyile vastaantulijoille, vaihda muutamaa sanaa ventovieraiden kanssa, auta toista hädässä tai aukaise ovea, mutta on hurjaa tajuta että me tosiaan tarvitsemme merkkipäivän tällaista toimintaa varten.

Kiltti-sanalla on pitkään ollut negatiivinen kaiku – kilttiä voi käyttää hyväksi, hän antaa aina periksi, eikä uskalla sanoa kenellekään vastaan. Kiltille naureskellaan, häntä pidetään vähän tyhmänä. Omasta mielestäni kiltti ihminen on kaikkea muuta kuin tyhmä – kiltti on toiselle hyvä ja näkee muutkin ympärillään, katsoo asioita monesta suunnasta ja edes yrittää ymmärtää. Kiltti on kuitenkin myös hyvä itselleen, pitää puoliaan ja tuntee oman arvonsa. Höynäytettävä on aivan eri asia – hän ei ole kiltti kenellekään, etenkään itselleen.

Mielestäni olisi aika nostaa kiltteys jälleen hyvisten listalle.

Nykyään tuntuu että kaikilla on jotain taka-ajatuksia, koskaan ei saisi luottaa toiseen ihmiseen ja kaikki varovat höynäytettäväksi tuloa. Tällaiselle ajatusmaailmalle on ihana antaa kunnolla köniin olemalla ihan vain kiltti toiselle ilman taka-ajatuksia. Siinä voi pahempikin skeptikko järkyttyä pahanpäiväisesti (tai sitten hän naureskelee partaansa, tulipa höynäytettyä hyväuskoista, mutta se on hänen onnettomuutensa sitten se).

Positiivisuudestakin on muuten myös tullut ikävä kirosana, sitä kun toitotetaan liikaa ja sana on muuttunut yhtäkkiä yli-imelien pukumiesten brändilöpinäksi. Pitäisi ajatella positiivisesti vaikka väkisin siitä huolimatta että kissa kuoli, pankkitili pöllittiin, mies petti ja pukamaongelma vaivaa – eihän se niin mene. Kyllä elossa on oltava tilaa kurjuudelle, negatiiviset tunteet pitävät terveenä, mutta jatkuvaan valittamiseen ei saa jäädä vellomaan.

Olen huomannut, että positiivisuus ja hyväntuulisuus voivat ärsyttää monia – yleensä kyseessä on ihminen, joka on kiinni onnettomuuden, negatiivisuuden ja jatkuvan valittamisen kierteessä. Minun on toki helppoa olla hyväntuulinen, olenhan onnellinen. Onneton ihminen ei jaksa huomioida muita ja siksi olisikin muistettava ajatella myös itseään, eikä asettaa muita aina oman onnensa edelle.

Myönnetään – välillä kuljen itsekin kulmat kurtussa, tiuskin muille ja kiukuttelen. Ei tässä kukaan jaksa aina olla hyvällä tuulella ja ärräpäät kuuluvat eloon, elämän kuuluukin olla vähän vuoristorataa. Kiltteydellä on kuitenkin salaperäinen voi antaa vähän takaisin niille omillekin ärräpäille – kokeilkaahan vaikka tänään, vaikka ei olekaan syyskuun 1. päivä.

Sanotaan että pessimisti ei koskaan pety, mutta pettyykö sittenkin? Siinäpä aatosta päivään.

Harmaata ja kultaa

Harmaan ja kullan sävy-yhdistelmä on kiehtonut ja inspiroinut minua jo pidemmän aikaa, ja ilokseni uudesta kodista löytyy jo jonkin verran tätä yhdistelmää. Tänään valitsemme maalisävyjä makuuhuoneisiin, voipi olla että koko sisustuksemme suuntautuu jonkin verran näiden värien ympärille...

Kultaa, harmaata, pastellisävyjä, valkoista ja ripaus hopeaa – namnam.

Myös vaatteissa kyseinen sävy-yhdistelmä ihastuttaa tällä hetkellä. Tosin itse olen sen verran tumma, etteivät värit pue minua parhaiten – onneksi jo pelkällä huulipunalla tekee ihmeitä!

Tänään siis suuntana maalikauppa, minkä lisäksi kipaisemme Ikeaan hakemaan kohennusta vaatesäilytysjärjestelmään. Toiveenanihan on muuttaa askarteluhuone koko perheen pukeutumishuoneeksi, mutta se projekti joutuu odottelemaan että saamme tärkeämpiä pois alta.

Päivän sana: rytmi!

Enhän minä saanut eilen mitään tehtyä, kun minidiktaattori ei suostunut leppymään sitten millään! Aluksi elämä vauvan kanssa oli yhtä unta ja pierua. Pääasiassa Tukkis vain nukkui, söi ja kakkasi – toista tää on nyt, huhhei.

Etenkin nyt muuton aikana olen havainnut päivärytmin olevan uskomattoman tärkeää 3 kuukauden ikäiselle pikkumiehelle – jos et saa vauvaa nukahtamaan uudelleen aamusyötön jälkeen, niin siinähän sitten taistelet kiljuvan miniporsaan kanssa koko päivän. Kaikki muut unet jäävät katkonaisiksi, syöttöhetkikin on oikea aika eriäville mielipiteille ja äidin pitää opetella kokkaamaan kalakeittoa yhdellä kädellä.

Rytmin uupuminen on opettanut äidille myös toisen asian: mun pojallani on tahtoa ja tunnetta vaikka muille jakaa. Miten vaativasti voikaan mini-ihminen karjua omia halujaan läpi vaikka harmaan kiven, huhhei.

Tänään tarkoituksena olisi touhuta koko päivä ja minidiktaattori onkin nyt unten mailla onnistuneesti... Pitäkäähän peukkuja ;).

Ja muuten lisäkuvia kodista ja elosta muutenkin on luvassa jahka löydän kameran tuolta muuttolaatikoiden keskeltä... Toivottavasti pian!

Onnellista huomenta uudesta kodista

Huomenta! Täällä sitä nyt ollaan ja ihastellaan omenapuita keittiön pöydän äärestä. Muutto sujui yllättävän leppoisasti, sillä muutimme huomattavasti suurempaan kotiin ja kaikki suurimmat huonekalut on hankittu – nyt olohuone, keittiö ja päämakuuhuone ovat täysin asuttavassa kunnossa, tämän aamun projektina on syöksyä Domestos-pullon kanssa kylpyhuonetiloihin (mä olen aina tosi tarkka muutossa keittiön ja kylpyhuoneiden puhtaudesta, t: bakteerinatsi)

Ihan hassua että meillä on oma piha, vielä hassumpaa että meillä on oma kakluuni! En edes tiennyt että niitä valmistetaan vielä. Ystävälliset ex-asukkaat olivat jättäneet meille hieman polttopuita, tänä iltana testataan tämän kaverin lämmitystehoja ja vetoisuutta...

(Toivottavasti esi-isää ei yskitä, pitää varmaan varoittaa etukäteen... Tämän tajuaa ne jotka tajuaa ;D). 

Kaunista ja aurinkoista huomenta siis sinnekin! Nyt mä lähden puunaamaan tositarkoituksella ;). 

Lisäkuvia kodista löytyy muuten vanhasta postauksestani, käykäähän kurkkaamassa jos on mennyt ohi. 

Ps. Kiitos kaikille vinkeistä imetyksen suhteen! Täällä painitaan, kerron myöhemmin miten kävi. 

Imetysongelmia

Nyt sinä siellä, joka et jaksa vauva- ja äitijuttuja tippaakaan – laita silmät kiinni! Luvassa on asiaa imettämisestä...

Imettäminen lähti meillä pienten alkukankeuksien jälkeen hyvin käyntiin – mun rintani kasvoivat super-öö-kuppiin ja olisivat tuottaneet maitoa vaikka kokonaiselle vauvajengille. Tukkis imi maitoa tyytyväisenä ja kasvoi kuin mikäkin pikkuvompatti.

Pitihän se arvata, ettei se nyt niin helppoa tule jatkuvasti olemaan.

Ongelmana on että Tukka-poika on jostain syystä ryhtynyt vieroksumaan toista rintaani. Saan pienen imemään harvakseltaan toisesta rinnasta esimerkiksi kesken unien tai aina välillä toisesta rinnasta syöttäen. Toista tissiä sen sijaan imetään hyvin tyytyväisenä, mutta illalla senkin kanssa tulee ongelmia – iltamaitoa on vaikeampi saada irtoamaan ja sekös kiukuttaa, kun väsyttää, jolloin syömisestä tulee imemisen ja rääkymisen vuorottelua.

Muutamana iltana olemme antaneet lisämaitoa, mikä näyttäisi keskustelupalstojen mukaan olevan Kaameimmat synnit -listalla heti murhasta seuraava toimenpide. Onneksi tähän on jouduttu turvautumaan vain muutaman kerran, mutta jatko mietityttää. En kuitenkaan halua huudattaa lasta, jos apukeinoa on tarjolla ja yritän korvikkeen annon jälkeen poistaa itse käsin maitoa rinnasta, jotta tissini pysyisivät menossa mukana. Harmi vaan että rinta ei heru pumpulle ja käsin lypsäen se onnistuu, mutta vaivalloisesti

Puuh.

Onko muilla ollut vastaavia ongelmia ja miten olette niistä selvinneet? Toiveena olisi täysimetyksen jatkaminen 6 kuukauteen asti, mutta vähän hankalaa tuntuu olevan. Miten te muut olette saaneet maidon riittämään iltaan asti? Syön ihan normaalisti enkä missään nimessä ole laihdutuskuurilla, samaten vettä pyrin juomaan mahdollisimman paljon. Lepo on ollut vähän kortilla nyt näin muuttaessa, siihen tietysti voisi kiinnittää vielä enemmän huomiota.

Muuttokuulumisia sen verran että täällä sitä näpytellään postausta kaaoksen keskeltä.. Tänään saamme avaimet omaan kotiin, huomenna on tavaranroijausperjantai – niin ihanaa muuttaa!

Ps. Kuvat by Picasso