keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Instagramista päivää!

Instagramini päivittyy aika sekalaisesti, siinä taitaa meikäläisellä olla vähän petrattavaa. Välillä kuvia tulee enemmän kuin tarpeeksi, välillä menee monta päivää, etten kuvaile mitään. Käytössäni on tällä hetkellä iPhone4 ja ärsyttää, kun kuvat ovat niin heikkolaatuisia – se varmaankin vaikuttaa myös kuvailuintoon. 

Jotain sentään on tullut viime aikoina postattua, kuten tämä hävityksen kauhistus kauniin äitienpäiväkattauksen jäljiltä. 


Ensimmäinen äitienpäiväaamu oli ihana. Mietin omaa äitiäni, joka kertoi aina sängyssä odottelevansa ja kuuntelevansa, kun lapset töskäävät aamupalaa (ja rikkovat astioita). Itse makoilin peiton alla ja pohdin, että tätä on onni kuulkaas – kuunnella kun omat pojat kilistelevät keittiössä ja rakastavat niin paljon, että haluavat ilahduttaa. Että on olemassa omia ihmisiä, se ei ole ihan itsestäänselvää tässä elämässä.

Tosin Tukkikselta ei salainen töskääminen vielä oikein onnistu. Tyyppi konttasi kiljuen makuuhuoneen ovelle, paiskasi sen auki ja löysi iloisena äidin. Odottelimme siis onnittelulaulajaa lopulta kahdestaan peiton alla, ei mikään huono äitienpäiväaamu sekään <3.

Keski-ikäistyvä vappujuhlija? Tasan yksi (pieni) lasi kuoharia, eläinkuosi, trenssi ja ylioppilaslakki. Kauas on eletty bilevapuista :D. 
Instagramiin päivittyy helpommin myös kaikenlaista pikkujuttua, esimerkiksi Tukkiksen vaatepuolta, joka on muuten täydentynyt viime aikoina muun muassa ekoilla kumppareilla. Mää en kestä, ne on Bätmänit! :D Tai jos totta puhutaan, niin taitavat olla ihan vain sarjiskumpparit, mutta kyllähän nuo nyt ihan huutavat vanhojen Batman-sarjojen grafiikkaa eller hur?

Huiput. Äitiki tahtoo tuollaiset <3.
Tukkiksen ekat kumisaappaat – BÄTMÄNIT. 
Instagramista löytyy siis hieman suurempi palanen elämääni, joskin huonolla kakkapuhelimella kuvattuna. Ehkäpä saan jossain vaiheessa uuden iPhonen ja elämäni huippukuvaajana voi alkaa...

Minkä verran te käytätte Instagramia ja millaisia juttuja siellä seuraatte? Itse seuraan siellä ystävien ja bloggaajien lisäksi muita inspiroivia tahoja,  kuten huikeaa Ballerina projectia ja Kayla Itsinesiä (jonka treeni- ja ruokavaliokirjan vihdoin ja viimein muuten ostin eilen, nyt alko tositoimet!).

Aurinkoa kaikkien päivään! Huomenna saatte nukkua pitkään (jos ette ole lisääntyneet, äidit ja isiliinit heräävät pyhänäkin aikaisin ;D). <3

Instagramin lisäksi blogiani voi seurata muun muassa Bloglovinissa. Blogilista lopettaa toimintansa 1.6.!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti