tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kehto vai pinnasänky?

Meillä oli tavallaan sänky jo hommattuna vauvalle erittäin edullisesti ja olin löydökseeni tyytyväinen. Nyt kuitenkin hoksasin uuden kodin makuuhuoneiden olevan varsin pienehköt, minkä lisäksi sänkyä pitää liikutella kahden makuuhuoneen välillä nukkumistarpeiden mukaan.

Pinnasänky on varsin suuri, kehto sen sijaan olisi aika pieni. Vaunula.fin sivuilta löysin ihanaisen lukittavan kehdon – onko kenelläkään kokemuksia? Kuinka pitkään vauva voi kehdossa uinua? Lukittavuus tietysti tekee tästä sängystä pitkäikäisemmän, kun vauva ei pysty itse enää heiluttamaan petiään.


Kuvat: Vaunula.fi

Tuota olisi kätevä vetää huoneesta toiseen, minkä lisäksi esimerkiksi itkuisen vauvan kuvittelisi viihtyvän tuossa varsin hyvin – meillä minimies tuntuu jo nyt olevan varsin liikkuvaista sorttia, joten voisin kuvitella keinuttelun olevan mieleen. 

Lisäplussana mahdollisuus lisätä kehtoon kankainen katos, jonka tekemistä voisin pyytää eräältä taitavalta mummulta... (äiti vink, vink ;D). Hintaa sängyllä on noin 80 euroa väristä riippuen, aivan vararikkoonkaan emme siis joudu. 

Onko kokemuksia lukittavista kehdoista tai vieläpä kyseisestä mallista? 

<3 Hannele

1 kommentti:

  1. Hyvä neuvo! Kiitos siitä. :) Ei todellakaan mene öö-mappiin, mutta tuo vuokrasängyn hinta neljältä kuulta oli sama kuin tuon ostettavan kehdon + tuon kehdon voi myydä käytön jälkeen. Olen aika pitkälti päätymässä nyt tähän kehtovaihtikseen, koska se on niin pieni ja rullaa kivasti ja kaikkea. :)

    <3

    VastaaPoista