lauantai 2. marraskuuta 2013

Onni in the making

Ensi toukokuussa tissini kokevat toden teolla painovoiman mahtavan voiman, vatsanahkasta puhumattakaan eikä rahanmenoa voi estää. Koko viime kuukauden olen voinut pahoin, maannut ihan mahdottoman väsymyksen vallassa sängyn pohjalla kaikki illat ja vihannut terveellistä ruokaa – alas on mennyt tasan paahtoleipä lauantaimakkarralla (jep – mitä hemmettiä?!) ja ranskalaiset kermakastikkeella.

Silti kiitos Luontoäidin tämän parempaa asiaa ei voi ihmislapselle tapahtua. Aion jakautua, tehdä ufot ja valmistaa ihmisen – ihan meidän oman sellaisen. Äidin pienen ihmeen ja suurimman onnen, mitä kuvitella saattaa.

Kuva: Etsy. Jos ihanat saappaat muuten himottavat, niin ne löytyvät täältä hintaan 12 euroa. 
On tätä odotettu <3.

Toivon että ymmärrätte miksi olen ollut niin kauan hiljaa. Bloggaaminen on tuntunut ylivoimaiselta ja sen jälkeen kun se ei ole enää ollut yhtä ylitsepääsemätöntä kuin vessareissu kesken tärkeän makaamisen, olen halunnut kertoa teille myös oikean syyn hiljaiselooni – en minä halua puijata teitä kiireisellä elämällä tai tiukilla aikatauluilla, kun todellisuudessa olen pyhittänyt vapaa-aikani silkalle kuolan valuttamiselle television edessä tai sängyssä maaten.

Jep, ihmisen valmistaminen ON aika raskasta. Mutta se on myös äärimmäisen ihanaa – ikinä en ole ollut näin onnellinen, enkä ole vielä edes tajunnut kunnolla että meille tulee vauva. Ehkä se iskee tajuntaan, jahka kumpuni kasvaa muullakin kuin läksimakkaroilla ja toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa kun rakas uroo kuljettaa vaimoaan kohti  seesteistä synnytystä mitäsesittenikinäonkineipuhutasiitävieläeihän.



Kiitos vielä teille uskollisille lukijoille, että olette ihanat jaksaneet odottaa minua, vaikka on varmasti ollut ärrrrsyttävää, kun yhtäkään postausta ei ole kuulunut. Arvostan sitä todella.

<3

Ps. Ai niin, on mulla tänään synttäritkin! Kuvitelkaa – 31-vuotias, ei enää ihan mikään pikkulikka, naamakin jo vähän ryttynen. Oumai.
Pps. Niin ja jos mummu lukee tämän, niin nuo popot on aika ihanat, että oispas ihanaa jos joku näppäräkätinen mummu sellaisia tekisi.. Vink ;). <3




42 kommenttia:

  1. Oiiiih, onnea hirmuisesti! <3 <3 Täälläkin on jännät ajat käsillä, musta on nimittäin tulossa täti ihan ekaa kertaa :) Melkoisen ikimuistoinen joulu tulossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, onnea sinnekin! :) Se onkin ihan mahtava rooli nimimerkillä "Kokemusta on :)"

      Poista
  2. Voi kuinka ihana uutinen Hannele! Aivan mahtavaa!!!! Onnea "ufoutimisen" johdosta --> kuulin ensimmäistä kertaa tälläisen termin ja ihan ufohan se on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ufoutumisen.. Ja vielä myös tätä kautta onnea +1 vuoden johdosta liittyen tuohon maagiseen "aikuisuuden" ikään!

      Poista
  3. Voi että, paljon onnea! Täälläkin kova vauvakuume päällä, tosin jos ensin selvittäisiin häistä ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanaista häävalmisteluruljanssia sinne, bebejä voi tehtailla vaikka heti tai heti hääyönä :D

      Poista
  4. Voi tiedätkö, juuri aamusella katselin blogilistaani alemmas ja mietin mitä sinulle kuuluu. Mutta mikäs tämän parempi syy! :) Hurjasti onnea!! Me mentiin muutaman kuun erolla naimisiin ja nyt saadaan vauvat kuukauden erolla, meillä laskettu aika huhtikuussa <3 Tää on niin jännää, vai mitä?? :D Ja onnea synttärisankarille! Meitsi plussasi viikko ennen kolmekymppisiä, eipä ehtinyt ikäkriisi paikalle :P Toivottavasti olosi on jo parempi, mulla ainakin helpotti muutama viikko sitten (nyt rv16).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta selvästi sama aikataulu :D. On ihan uskomattoman jännää – onnea sinnekin tosi paljon! Mullakin alkaa hiljalleen kääntymään nokka kohti energistä kakkosvaihetta, eiköhän se tästä :)

      Poista
  5. Jee, ihan mahtava uutinen! :) Ja väsy voi tosiaan olla valtava raskauden alussa varsinkin, kokemusta on. Jaksamista ja lepoa sinne niin paljon kuin vain tarviit(te) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos K! Lepo tulee kyllä tarpeeseen, onneksi siihen on hyvät mahdollisuudet. En tajua miten toista odottavat sen tekee :P

      Poista
  6. Onnea valtavasti ja jaksamista odotukseen! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea sekä synttäreiden että
    pikkuisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea kaikkien näiden asioiden johdosta! <3 <3

    VastaaPoista
  9. Onnea!! :) tää tahtoo nuitten töppösten ohjeen!! Löytyskö mistää, tiäkkö? Ja suomeksi :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei ole mitään hajua töppösten ohjeista, mutta niitä voi tilata tuolta Etsystä 12 eurolla. Linkki on tuossa ensimmäisessä kuvatekstissä :)

      Poista
  10. Onnea!!! Sekä uutisista että synttäreistä :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa! Oikein paljon onnea! <3

    VastaaPoista
  12. Ihan huikeeta! Onnea superisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tää kyllä on niin superhuikeeta etten kestä :)

      Poista
  13. Lämpimät onnittelut tulevalle äipälle!! :)

    VastaaPoista
  14. Hurjasti onnea molemmille! Ja ihanan huumorintajuisesti kirjoitettu :D

    VastaaPoista
  15. Jee! Onnea hirmusti <3 Sehän siis nimenomaan oli enneuni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! Ja kuules olin raskaana jo sillon kun olit nähnyt sun enneunes, mutta enhän voinut paljastaa vielä mitään. :D Oli kyllä aika uskomaton juttu, senkin selvänäkijä :D

      Poista
  16. Mäki sain äskettäin esikoiseni mahtava tunne olla äiti...Onnea vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnea paljon, ihanaa! Miten on mennyt pikkuisen kanssa? Ja kiitos onnitteluista. :)

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja sullahan on vaihtunut salanimi oikeaan!

      Poista