sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tyttö vai poika?

Rauhallista sunnuntaita! Täällä on mussutettu jo pieniä namimunkkeja pahimpaan skonssihimoon ja herkullisia sämpylöitä Hesarin kera – kyllä sunnuntaiaamut ovat parhautta <3. Kiireetön aamupala kynttilöiden ja lumisateen kera, parasta orientoitumista tulevaan viikon joululomaan ja rauhaisaan joulun viettoon.

Kuten jo aiemmin kerroin, käväisimme ylimääräisessä ultrassa Femedan Bruno Cacciatorella viikolla 17. Kun kaikki oli hyvin, kysäisin tietysti myös, näkyykö sitä sukupuolta – ja näkyihän se!

Olen koko raskausajan ollut aivan satavarma, että tyttö sieltä tulee. Vaikka järjellä olen tiennyt että toinenkin vaihtoehto on olemassa, niin jotenkin se mieli on tehnyt tepposen ja sulkenut pienen pojan täysin touhun ulkopuolelle. Myös miehellä on ollut vahva tyttöfiilis, samoin lähipiirillä – yhtään ainoata poikaveikkausta en ole saanut (ai paitsi äidiltä, joka sanoi niin siksi, koska muut veikkailivat tyttöä – ja äiti lukee tätä niin, että terkkuja vaan sinne :D).

Mutta kuinkas sitten kävikään? Kuten arvata saattaa!


Aivan mahtavaa! :D Kyllä meillä tulevilla vanhemmilla suut loksahti auki, haha. Nyt olen viikon ajan ollut onnesta sykkyrällä pienestä pojastani ja katsellut kaikenlaista söpöä tulevalle rakkaalleni. <3

Tällaisia bodyja on pakko tuunata <3. Kuva: Etsy.com
 Itselleni poikien maailman on sattuneesta syystä aika vieras ja siihen sukeltaminen jännittää – ovatko pojat tosiaan villimpiä kuin tytöt? Onko elämä yhtä juoksemista ja eemelimäistä meininkiä? Lapsena poikien maailma näyttäytyi serkkupoikien kautta yhdeltä mekastamiselta, mutta sitä se ei taida todellisuudessa olla – vai mitä sanoo tähän pienten poikien äidit?

Itsestäni tuntuu tällä hetkellä siltä, että sukupuolen sijaan asiaan vaikuttavat eniten kasvatus ja se, mihin lapsen mielenkiintoa kohdentaa – katsotaan kahden vuoden päästä, olenko oikeassa :D. Siskollani on pieni poika, joka on kyllä aika kiltti tapaus, eli ainakin tähän mennessä tutkimustulokseni vaikuttavat pitävän paikkansa ;D.

Vaikka kuinka hieno auto! Äiti tahtoo tällaisen. Kuva ja auto: The White Company
 Onnea siis meille! En malta odottaa toukokuuta ja sitä, että äidin pieni aarre syntyy. Ja kuvitelkaas, ensi jouluna meidänkin sohvalla istuskelee hieman tämän näköinen tyyppi!


Mä olen niin onnellinen.

<3 Hannele

16 kommenttia:

  1. Oiiih, ihanaa, pikkuinen jäbä tuloillaan <3
    Eräs juuri täti-ihmiseksi tullut lukee täällä kaikkea vauvoihin liittyvää ihan tippa linssissä :) Meidän paras ja yllättävin joululahja, pienen pieni siskon tyttö tosiaan otti pienen varaslähdön ja mullisti meidän kaikkien elämät jo viikko sitten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tädille! Pienet tytöt ovat niin ihania <3.

      Poista
  2. Mun mielestä tyttöjen ja poikien villeydessä ei yleisesti ottaen ole juuri eroa. Se riippu aivan täysin yksilöstä. Aivn samoista asiasta ja viipotuksista lapset kutienkin aina nauttii. Olisikohan tuo mielikuva poikien villeydestä juuri vanhoja peruja, kun se on ollut normi, että pojat riekkuu ja tytöt leikkii rauhassa jossain nurkassa? Että vaikka kummallakin on aika varmasti myös mutia ehtkiä, niin se tietty käytös vahvistuu mielessä poikamaisena tai tyttömäisenä.

    Poikalapset on itseasiasssa hurjan hauskoja kaikkine puolineen. Onneksi olkoon pojasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikalapset on aivan ihania <3. Kiitos Kiisa onnitteluista :)

      Jos pojat tosiaan olisivatkin villimpiä, niin uskon sen liittyvän enemmänkin kasvatukseen. Ainakin omassa lapsuudessani pojille sallittiin enemmän kaikenlaista ja heidän tempauksiaan katsottiin läpi sormien.

      Poista
  3. Miehekkeen serkkuperheessä menee tuo villeys ainakin niin päin, että poika on aikalailla rauhallinen ja kaksi tyttöä on sitten menossa senkin edestä. Kilttejä ovat kaikki kolme, mutta välillä tytöillä kyllä lähtee meno lapasesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no näinpä! Taitaa olla enemmän persoonasta kiinni :D

      Poista
  4. Oi, ihan mielettömästi onnea tulevan poitsulin vanhemmille. <3

    VastaaPoista
  5. Jotenkin tuntuu, ettei tuollaista sukupuolieroa oikeastaan voi ajatella energiatason määrittäjäksi. Kuuden pojan perheessä on kovasti toisistaan eroavia poikia. Temperamenttisia, ujoja, euroopan omistajia... :-D Pelkästään kahden nuorimman välillä on valtava ero. Himppu menee usein omaan huoneeseensa ja laittaa oven kiinni, kun eteisessä pelataan esim. tennistä. Kun menin kerran katsomaan niin hän sanoi, että minä menin omaan sänkyy lukee kirjaa :-D Mutta tottakai lasten käytökseen voi ja pitääkin vaikuttaa kasvattamalla energiatasosta riippumatta kohteliaita ja hyväkäytöksisiä lapsia. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eteisessä pelataan tennistä", mikä mielikuva <3. :D Oikeassa olet Annika, persoonahan se vaikuttaa eniten.

      Poista
  6. Onnea pojasta, pikkupojat on hurmaavia <3 (terkuin kahden pikkupojan kummitäti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Olen jo nyt ihan hurmioitunut omastani, vaikka toinen on vielä vatsassa :D

      Poista