lauantai 19. joulukuuta 2015

For the Love of Flying High

Kirjoitin jokin aika sitten rakkaudestani muistikirjoihin ja ajattelin avata teillekin syitä, miksi olen yhtäkkiä niihin niin hurahtanut. Siihen on nimittäin selkeä syy.

Muistikirjani ovat täynnä listoja, enkä puhu nyt vain to do -listoista, vaan esimerkiksi Asioita, joita haluaisin tehdä työkseni tai Asioita, joista nautin (ja joita pitää tehdä enemmän) -listoista.

Jos et itse tiedä mihin olet menossa, joku päättää puolestasi. Kaikki tekomme vievät meitä jotain kohti, siksi kannattaisi päättää mihin haluaa mennä niin ammatillisesti kuin muutenkin elämässä. Minulla on edelleen unelmia, joita kohti haluan elämässä kulkea ja tätä polkua selventääkseni kirjoitan muistiin esimerkiksi taitoja, joita haluan oppia – muistaisin ne varmasti ihan ilman listojakin, mutta ylös kirjoittaminen tekee asioista jotenkin konkreettisempia.


Jos sinulla on päämääriä tai unelmia, kokeilehan listojen voimaa: kirjoita ylös yksi asia, joka voi viedä sinua hieman eteenpäin – mitä pitää harjoitella, hankkia tai tehdä? Pohdi myös erilaisia tapoja, joiden avulla voit mennä sinne minne haluat: kuitenkin jokainen asia elämässämme on ollut seurausta jostain muusta, aika harvoin asiat vain yhtäkkiä tapahtuvat.


Meillä on tänään menty tiukasti listan avulla eteenpäin, nimittäin joulun tehtävälistan. Mies ryhtyi juuri tekemään laatikoita ja nyt eräät nousevat sohvalta kokkaamaan rosollia. Pidetään peukkuja että tänä vuonna pysymme tämän listan herroina!

Onko teillä jotain vastaavia tapoja tai keinoja, tai nautitteko unelmien tavoittelusta? Omasta mielestäni se on ihan älyttömän innostavaa ja voimia tuovaa hommaa.

1 kommentti:

  1. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.



    Jaipur Sightseeing Taxi



    Regards

    Sameer



    Taxi Services in Jaipur

    VastaaPoista