perjantai 8. toukokuuta 2015

Voihan nolo!

Olen kuullut että blogin välityksellä minusta saa jotenkin hirveän täydellisen mielikuvan, pitääkö paikkansa? Ajattelin tulla oikaisemaan tällaiset luulot, koska vaikka tahtoisin oi niin paljon olla sellainen eteerinen, pilvien päällä tyylikkäästi koikkelehtiva naisolento, niin oikeasti olen kaikkea muuta.

Ensinnäkin a) minulla on taito nolata itseni julkisesti niin usein kuin vain mahdollista ja b) koska tätä on tapahtunut niin paljon, olen tullut sille hieman immuuniksi – tai siis sille että se mokaaminen hävettää.

Ylitaipuvat nivelet, huomaatteko miten mun kädet menee? Avaruusolentokädet. ;) Kuva Tukkiksen ristiäisten jälkeen. 
Olen esimerkiksi kulkenut pitkin Helsinkiä hame pikkuhousuihin sullottuna, koska hemmetti soikoon en muistanut vessareissun jälkeen katsoa että näkyykö se takapuoli vai ei. Ja ps. jos näette tällaisia ihmisiä kaupungilla, niin voitteko vaikka sanoa jotain?

Olen myös istunut liikennevaloissa väärän ihmisen kyytiin, kun olin menossa sokkotreffeille monta vuotta sitten. Tyypin Mulla on tällainen auto -kuvailu ei ihan mennyt kaaliin (EN MINÄ TUNNISTA AUTOJA HERRAJUMALA). Se mies oli vain pysähtynyt liikennevaloihin, kun minä avasin etuoven, pomppasin kyytiin, sanoin käsipäivää ja ryhdyin selittämään puutaheinää. Siinä se istui vähän aikaa neuvottoman näköisenä, kunnes asia lähti selkenemään. Voin kertoa että vähän hävetti.



Lisäksi olen mennyt istumaan tuntemattomien autoon parkkipaikalla (sen piti olla mun kaverin auto, edelleen – ei minkäänlaisia lahjoja autojen tunnistamisessa), ottanut vahingossa toisen asiakkaan ruokakärrystä kaikki alennuslippuiset ostokset (luulin että se oli sellainen alelaari, asia selvisi kun tyyppi tuli kysymään että mitäs sää muikkeli duunaat) ja kävellyt päin liikennetolppia vähän siellä sun täällä. Nämä asiat vain muutamia mainitakseni. Tämä tällainen on aika arkipäivää mun elämässäni, eikä enää miljoonannen kerran jälkeen sinänsä nolota kuin ehkä mun aviomiestäni (voi sitä raukkaa). Tulevaisuudessa nolaan todennäköisesti myös Tukkiksen, ainakin teini-iässä.

Lisäksi minulla on ainakin miljoona huonoa luonteenpiirrettä, hiukseni ovat usein takussa, kasvoni ovat vanhentuneet tuhat vuotta äidiksi tulon myötä, en aina kuuntele muita, olen ihan järjettömän hajamielinen ja meillä on tälläkin hetkellä suht sekaista (pitäs siivota eikä kirjottaa blogia just nyt).

Bloggaaminen on siitä kiva harrastus, että esimerkiksi tällainen kauniiden asioiden ja esineiden rakastaja saa esitellä niitä suosikkijuttujaan, eikä tarvitse kiinnittää huomiota ikäviin puoliin. On kuitenkin hyvä muistaa että meissä kaikissa niin monta väriä, eikä kukaan ole täydellinen (ja täydellisyys on sitä paitsi aika tylsää, vai mitä?). Harva kuitenkaan haluaa julkisesti esitellä itsestään huonoja puolia, vaikka niitä meissä kaikissa onkin.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita itsensänolaajia?




15 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Hahah ja tunnistin itseni niin noista itsensänolaaja piirteistä!

    VastaaPoista
  2. Sää oot kyllä välillä vähä pälli <3

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava postaus!! :D Perjantain piristys :D

    VastaaPoista
  4. Ihana Hannele! Repeilin niin noille sun jutuille :D
    Täydellisyys on todellakin tylsää, mutta tällaiset asiat tuo ihmiseen särmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee, kiitos :D. Ja särmää pitää olla, muuten on mauton.

      Poista
  5. Hei mä niin tunnistin itseni! :D Kerran aikoinaan, kun piti nousta treffiseuralaiseni kyytiin, niin istuin ihan väärään autoon. Tosi noloa ja ihan mahtavaa, että se on sattunut muillekkin! :D Olen myös hajamielinen ja omaan yliliikkuvat nivelet. Ja äitiys vanhentaa, todella olen sen huomannut itsessäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Annu Tuulia! Ei ole todellista :D. EHKÄ SE ON OLLUT SE SAMA TREFFIKUMPPANI? Jos vika onkin siinä, ei meissä?

      Poista
  6. Tuosta liikennetolppa-asiasta tuli mieleen oma huippuhetkeni: pyöräilimme kaveriporukassa yhtenä rintamana, tottakai. Kadun ylityksessä kukin sitten väisti tolpat mistä milloinkin, ja omalle ajolinjallenikin osui suojatieliikennemerkki tolppineen. En osannut päättää kummalta puolelta tolppa olisi parasta väistää, toisella puolella pyöräili kaverit ja toisella puolella olisi pitänyt nousta jalkakäytävän reunan yli - tolppa läheni lähenemistään ja kun päätöstä ei syntynyt, ajoin suoraan päin tolppaa. Juuh. =D
    -Cia-ra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Ihanaa, että ehdit vielä miettimään asiaa ennen päin ajelua :D.

      Poista