keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Perhevappu

Vappu oli minulle(kin) ennen aikamoinen biletysjuhla, johon kuului railakasta menoa ja kalkatusta pitkin kyliä. Ensimmäinen perhevappu on nyt takana ja pakko kyllä sanoa, että en kaipaa sitä menovappua sitten tippaakaan – tää rauhallinen versio oli paljon hauskempi!

Vietimme aattoa ihan vain omalla poppoolla, minä paistoin munkkeja ja siippa grillasi (ja kävi ostamassa myös sen grillin, meillähän ei oikeastaan ole mitään pihatamineita vielä). Pitkään kerrostalossa asuneena se omalla pihalla grillaaminen on kyllä ihan mahtavaa, etenkin näin ruokafanaatikon näkökulmasta.
Hanen munkkitehdas, josta on kaikki sotkut rajattu hienosti pois ja Tukkiksen eka vappupallo. 
Vappuruokana oli kesäruokaa: pihviä, makkaraa, uusia perunoita, silliä, juustoja ja ihan tavallista salaattia – just sitä, mitä on kesäisin syöty lapsesta asti. Välillä on mukavaa syödä niitä tuttuja ja tavallisia juttuja, eikä aina keksiä jotain kommervenkkejä.


Tein meille pikakattauksen, johon hyödynsin jokin aika sitten metsästä hakemiani mustikanvarpuja. Lautasliinat ovat Ikeasta ja kyllä – tiedän, että ne ovat kahviliinoja ja siten liian pieniä, mutta katsokaa nyt tuota lintukuviota? Voinko vastustaa? En.

Serpentiinin sijaan hyödynsin silkkinauhaa. En oikein tykkää serpentiinistä, se on vähän sellaista ruman väristä paperikrääsää. Pihaltakin olisi löytynyt jos jonkinmoista kukkaa jo pöytään asti, täällä Etelä-Suomessa kevät tulee niin ihanan aikaisin! Kun meillä on jo maa vihreänä, Pohjanmaalla voi hyvin olla vielä lunta.


Vappupäivänä sitten suuntasimme piknikille Kaivariin, joka on jonkinmoinen perinne ystäväpiirissäni – SIELLÄ OLI VÄHÄN MUITAKIN :D. Täytyy sanoa että vaunujen kanssa ihmispaljous oli välillä vähän liikaa, etenkään kun seuruettamme ei meinannut aluksi löytyä sitten millään, mutta onneksi lopulta oli hauskaa ja aurinkokin paistoi.

Kiitos Mikolle ja Suville järjestämisestä ja herkkujen loihtimisesta, olivat superhyviä! <3 Me veimme mukanamme ison kasan munkkeja (tietty). Vappu on mielestäni myös ystävien juhla, jota on mukava viettää porukalla ja oli kyllä ihan mahtavaa nähdä kavereita pitkästä aikaa.

Sarjassamme onnistuneet perhekuvat vol. 3256 – kaikki mun kuvani on nykyään tätä luokkaa, saisko sen lapsen vaikka joskus katsomaan kameraan? :D
Kuvittelin muuten tällä kertaa selviäväni vapusta ilman sen suurempia jälkivointeja, mutta vielä mitä – vappuyönä sekä minä että Tukkis ryhdyimme oksentamaan ja aiettä, kyllä oli hyvät bileet huhuh.

Toivottavasti teilläkin oli mukava vappu! Nyt saa sitten taas nautiskella arjen tohinoista <3. Tosin munkkeja paistetaan meillä tästä lähtien ihan arkenakin, on ne vaan niin hyviä. 

3 kommenttia:

  1. Sama meininki täällä. Ennen niin railakas vappu vaihtu kotivapuks. Hyvää ruokaa ja leffa sängystä voittaa kyllä baari-illan 100/0 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Etenkin kun vappuna se baari-ilta tarkoitti jonotusta vessaan ja sen jälkeen jonotusta baaritiskille, sitten taas vessaan, baaritiskille, vessaan, baaritiskille...

      Poista
  2. Hei ihania kuvia ja kattaus. :) Voi yöökk oksennustauti ei kivaa...

    VastaaPoista