maanantai 9. marraskuuta 2015

Esikoiskirjani Prinsessa Pikkiriikki on täällä (pian)!

Kuten jo Facebookissa paljastin, olen saanut äärettömän suurettoman kunnian liittyä suomalaisten lastenkirjailijoiden joukkoon. Se on ollut varsin kaukaiselta tuntuva unelmani hyvin, hyvin kauan ja tuntuu edelleen niin järjettömältä että noin hullu unelma voi toteutua!

Ensi keväänä minun (ja toivottavasti myös teidän kaikkien muiden elämään) liittyy eräs hyvin kiltti, mutta sittenkin tosi tuhma prinsessa Pikkiriikki ja hänen taikakoiransa Makkara, ystävänsä Pöjöläinen ja tietysti pikkuveli Rasittava Urpo (joka on sitten tosi rasittava).

Esikoisteokseni ilmestyy Otavan kustantamana tulevan kevään aikana. Nappasin röyhkeästi kuvakaappauksen Otavan tuoreesta kirjakatalogista, jotta voin teillekin näyttää mitä tuleman pitää. 

Lähde: Otavan uutiset kevät 2016

Olette kuulleet lukeneet tämän jo sata kertaa, mutta olen niin äärettömän iloinen ja onnellinen. Sormet kovasti syyhyäisivät tarttumaan jo seuraaviin tarinoihin, vaikka olin suunnitellut pitäväni pientä lomaa kirjojen kirjoittamisesta. 

Pikkiriikin kuvittaa Ninka Reittu, jonka Messi ja Mysteeri -kirjoihin olette jo toivottavasti tutustuneet. Ninkan tyyli on täydellinen ja (jos vain osaisin piirtää) tekisin Pikkiriikistä ja Makkarasta aivan samanlaiset pienet lurjukset. <3

Tässähän ei ole vielä kaikki, sillä minulta ilmestyy ensi keväänä myös toinen kirja, joka pyörii lähempänä blogini aihepiirejä. Siitä kerron lisää myöhemmin, kunhan saamme hommat päätökseen. 

Olen muuten ollut nyt hieman alle viikon kirjoittamatta mitään ja tarkoituksena oli tosiaan pitää hieman lomaa kirjoittamisesta, koska aivoni ovat muussia ja sormissa on tulehduksen oireita, mutta enpäs taida malttaa. Näin ollen myös blogitauko on kärsitty ja uutta sisältöä tulee toivottavasti pian. 

Ps. Käykäähän tarkastamassa myös muut kevään kirjauutuudet Otavan uutisista, siellä oli vaikka jos mitä kiinnostavaa!

22 kommenttia:

  1. Paljon onnea vielä tästä mielettömästä jutusta! Täytyy ehdottomasti ostaa tuo kirja meidän neidin kirjahyllyyn heti kun se on kaupoissa. Odotan kovasti jo uutista myös toisesta kirjastasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susku! Ja ihanaa jos Pikkiriikki löytää tiensä teidän kirjahyllyyn, näin kirjailijan näkökulmasta se että kirjaa luetaan on se tärkein juttu <3.

      Poista
  2. Onnea todella paljon. Sääli että tämä blogi on aika kuollut. Lukijalla ei ole mitään käsitystä poikasi kuulumisista tai ylipäätään arkielämästänne. Olet jäänyt jotenkin etäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Tosi kurjaa että sinusta tuntuu tuolta, toivottavasti pystyn jatkossa kirjoittamaan blogia enemmän. Ehkä noin kuukausi sitten mainitsin täällä blogin puolella että pidän pientä taukoa, koska kirjoja on tulossa ja aikani ei kertakaikkiaan riitä kaikkialle. Yritän paljastella enemmän myös arkielämää nyt tulevaisuudessa, tosin Tukkiksen rooli tulee jatkossa olemaan aika paljon pienempi. En halua tuoda hänen elämäänsä julki täällä blogin puolella, koen että hän saa itse päättää yksityisyydestään.

      Toivottavasti jatkossa en jää etäiseksi, te lukijat olette minulle tosi tärkeitä. Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  3. Isot, isot onnittelut! :) Kuvitus on niin symppiksen näköistä! Tämä lähtee aivan varmasti miehen pikkusiskon ostoslistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee huippua! Ja Ninkan kuvitus on kyllä ihan just nappiin, todella taitava nainen kyseessä :).

      Poista
  4. Paljon onnea, upeaa että olet päässyt toteuttamaan unelmaasi :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Onnea! Taitaa käydä niin, että sukulaislapset saavat tutustua näin hauskaan prinsessaan kirjan ilmestyttyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva! Toivottavasti se on mieleen :)

      Poista
  6. Mahtavaa!!! Isot onnittelut haaveiden toteutumisesta :) Vaikuttaa juuri sellaiselta kirjalta jota tämäkin ope mielellään lukisi lapsille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin täytyy varoittaa opea että tässä kirjassa tuhmuroidaan ja kunnolla... :D

      Poista
  7. No vau!! Ihan älyttömän mahtavaa, onnea! <3

    VastaaPoista
  8. Wau, siis aivan huikeaa! Onneksi olkooon. <3 Tuli ihan kylmätväreet, ai että, olen onnellinen sun puolesta. :)
    Itsekin haaveilen, että saan jonainen päiväni kirjani kirjoitettua loppuun asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Camilla! Ihanasti kirjoitettu <3. Mä olen tästä kyllä superonnellinen myös, toivottavasti säkin saat kirjoitettua kirjasi loppuun ja löydät julkaisijan – tää tunne on ihmeellinen :).

      Poista
  9. Wau! Onnea ihan hurjasti! Mullakin on samankaltaisia unelmia ja Ninka asuu mun naapurissa, hhmmm! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Chardonnay! Ja mitäsmitäs, sanohan terkkuja! :D

      Poista