tiistai 28. heinäkuuta 2015

Oikosulku

Jee, blogi on jälleen pystyssä! Täällähän oli teknisiä vaikeuksia niin sanotusti, nimipalvelin oli sanonut sopimuksensa irti koska huonomuistinen minä. Toivottavasti ette ole luovuttaneet lukemista ja olette vielä mukana messissä.

Meille tulee tänään vieraita! Siskoni Helena ja Heidi sekä Heidin kaksi pientä tiitiäistä – mä olen niin iloinen! Näemme etenkin Englannin vieraita tosi harvoin ymmärrettävistä syistä, joten tällaiset tapaamiset ovat aina ihan juhlaa.

Helena ja Hannele tasan kaksi vuotta sitten. 
Mutta siis sitä vain että oikosulku ohi, voidaan taas jatkaa juttelua huhuh. Nyt mun pitää siivota kotia ja laittaa vieraille ruokaa, palataan myöhemmin uuden postauksen osalta.

Kiitos kärsivällisyydestä murut <3


2 kommenttia:

  1. Mukana ollaan edelleen, tietysti! Piti tulla kiittämään sua siitä vinkistä, että vauvojen puhdistusliinat toimii hyvin myös kasvojen puhdistuksessa. Oon kärsinyt inhottavasta hormoniaknesta viimeiset puoli vuotta, ja oikeesti mikään ei ole tuonut paremmin helpotusta kuin se, että oon puhdistanut kasvot nyt päivittäin noilla vauvapyyhkeillä :D Ihmeellistä! Toki asiaan saattaa vaikuttaa osittain sekin, että lomalla on tullut pidettyä paljon meikittömiä päiviä ja olen alkanut itse valmistaa kasvojen kuorinnat ja naamiot hunajasta. Mutta joka tapauksessa, olen alkanut vannoa niiden vauvapyyhkeiden nimeen. Suuret kiitokset siis vinkistä ja mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla että toimivat! Mullakin ne auttoivat, mutta sitten välillä on pakko pestä kasvot ihan kunnolla :). Kävin kasvojenpuhdistuksessa viime viikolla ja kosmetologi oli sitä mieltä että ne eivät ole puhdistusteholtaan riittäviä minun kasvoilleni, mutta varmasti käytän niitä osin vielä jatkossakin.

      Toivottavasti hyväihoisuus jatkuu, hormoniakne on niin peräaukosta kuin olla ja voi! :D

      Poista