lauantai 4. lokakuuta 2014

Kuinka nujerretaan maailman suurin finni?

Tiedättekös mikä on nöpönenäisen ihmisen huikein hetki? No tietty se, kun muutut yhdessä yössä Petteri Punakuonoksi.

NOT.

Naapurin miestäkin taisi vähän naurattaa, kun kävin hakemassa postin.

Kasvot ilman meikin hiventäkään. 
Mutta. Mulla on salainen ase, jonka tosin tuntee varmasti jokainen mineraalimeikkeihin hurahtanut. Ajattelin esitellä teillekin Lily Lolon supertehoa, koska tuo jorma oikein huutaa esimerkkitapausta ja taatusti sieltä vielä löytyy joku, joka ei ole kyseisen merkin peittävyystehosta kuullut.


Minulla on ollut lapsesta asti hyvä iho, mutta noin kolmekymppisenä asiantilaan tuli muutos – suurin piirtein samaan aikaan, kun jätin hormonaalisen ehkäisyn pois. Tällä hetkellä posket ovat täynnä pientä röpelönäppyä, johon kosmetologin mukaan auttaa vain aika.

Nyt iholleni on tullut enemmän myös kipeitä finnejä, koska olen siirtynyt puhdistamaan kasvoni suolasaippualla ja ihon ihmesienellä (niistä tulossa postausta myöhemmin, jahka koeaika on ollut hieman pidempi).


Lily Lolo on mineraalimeikkisarja, jota ei tietääkseni myydä tällä hetkellä Suomessa lainkaan. Itse tilaan omani netistä suoraan valmistajan nettisivuilta ja tilatut tuotteet tulevat kotiin muutamassa päivässä.

Sävyvalikoima on hyvin laaja, mutta Sen Oikean valintaa on helpotettu pienillä näytepakkauksilla, jotka maksavat noin 1,5 puntaa kappale. Valikoit siis ensin muutaman eri sävyn ja tilaat ne testattavaksi kotiin, jotta voit olla varma oikeasta sävystä. Sen jälkeen tilaat suuremman putelin, joka kestää meikäläisen käyttöinnokkuudella noin vuoden verran. Oma sävyni on Barely Buff näin syksymmällä, kun kasvoilla ei enää ole lainkaan päivetystä.


Ja sitten niihin tuloksiin. Jostain hemmetin syystä en saanut hajoamispisteessä olevalla kamerallani kuin muutaman kuvan, joista kumpikaan ei ole suoraa edestä päin, mutta eiköhän näistäkin näe tuotteen peittävyyden tehon.


Erityisesti pidän siitä miten luonnollisesti Lily Lolo peittää ihon virheet. Yleensä tuollaiset jäätävät punakuononäpyt huomaa, vaikka peitevoiteita olisi kuinka – punaisen finnin kohdalla on ikävä pakkelikasa. Tällä kertaa seuralaiseni joutui ihan etsimällä etsimään jättifinniä kasvoiltani, aikamoista!

Myös pienet röpelöfinnit saa mineraalimeikkipohjalla hyvin piiloon, vaikka tietysti tietyssä valaistuksessa ihon epätasaisuus näkyykin.


Suosittelen lämpimästi hieman ja vähän enemmänkin huonon ihon omaaville. Omalla kohdallani tämä oli totaalinen pelastus, huono iho kun voi vaikuttaa yllättävän paljon itsetuntoon ja mielialaan.

Kaunista päivää mussukat! Me muuten lähdetään tänään Uroon kanssa hotelliin nukkumaan aah... Suunnitelmat ovat tällä hetkellä auki, mutta ainakin haluan lukea illalla täysin keskeytyksettä ihanan hömpähtäviä naistenlehtiä ja syödä sukulaatia, sekä nauttia hotelliaamupalan aivan keskeytyksettä.

AH.



11 kommenttia:

  1. Sulla on mahtavia täsmäpostauksia! Ja kaikki vauva-arki -kuvaukset tosi osuvia, niin tunnistan itseni niistä. Mutta ihan pakko on vähän masentaa sua. Omalla kohdalla ihon kanssa kävi niin, että raskausaikana ei näkynyt finnin finniä, imetyskin meni ihan kivasti, mutta sitten kun lopetin... Jestas mikä teiniakneh*lv*tti iski päälle! Tasan tarkkaan mikään muu kuin aika ei auttanut. Kroppa oli niin hukassa neljän vuoden taukoamattonan raskaanaolon ja imetyksen jäljiltä, että hormoonit kävi ylikierroksilla ja puski ties mitä kuonaa ulos naamasta. Mutta aika, sepäs lopulta auttoi, vaikka pitkään siinä meni. Tosin ois voinu auttaa, jos olisin silloin tästä tuotteesta tiennyt, huikea lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hynapsis! Mä toivon kovasti hormonien tasaantuvan nyt imetyksen aikana, saapi nähdä miten käy. MUTTA ONNEKSI ON MEIKIT :D.

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä tuotteelta!

    Ihanan rentouttavaa iltaa, ja ennen kaikkea yötä teille! Toivottavasti saat univelkoja nukuttua pois. Mä odotin ekaa hotelliyötä innolla, kun tyttö oli 10 kk ja lähdettiin tyttöporukalla Tampereelle. Kävi sitten niin että uni ei tullut jostain syystä koko yönä. Ai että kun ketutti.. Mutta kyllä sitä aina joskus saa nukuttua paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susku! Ja voi ei nuo sun unet, toivottavasti saat pian taas nukkua paremmin.

      Poista
  3. Mitä lily lolot maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso purkki oli toimituskuluineen viimeksi 22 euroa....

      Poista
  4. Ja jatkokyssäri...maksaako ne näytteet? Saiskos suoraa minkkiä kauppaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytteet oli muistaakseni 1,5 puntaa, eli mitäs se on euroissa – muutaman euron? Suora linkki sivustolle ja sieltä kauppaan on http://www.lilylolo.co.uk

      Poista
    2. Kiitti paljon! :) Pitää varmaan tilata testiin. Ovat halvempiakin kun Bare Mineralsit, joita tähän asti olen suositunut ja ostanut ihan Stokkalta..

      Poista
  5. Oletko kokeillut Bare Minerals tuotteita? Eli osaisitko verrata näitä Lily Loloja niihin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, nuo Lily Lolot olivat sarjassaan toinen mineraalimeikkisarja, jota kokeilin ja sille tielle jäin. Ensimmäisten merkkiä en nyt kuollaksenikaan muista, mutta niitä kaupataan ainakin Kampin kauppakeskuksen käytävillä... :D

      Poista