sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Syödään sitten hyvin!

Voi jösses naiset – aina välillä palaan ruotuun, mutta onko se tämä imetys vai mikä kumma herkkugeeni, kun ei naisen kieli pysy kilttinä ollenkaan? Voisin mutustella suklaalevyn sekunnissa ja himoitsen joka päivä leivonnaisia, vaikka yleensä olen ollut enemmän suolaisten herkkujen ystävä.


Onneksi sentään ruoka-ajat ovat edelleen samat kuin ennen ja syön niinä hetkinä kuten ennenkin – yleensä aamupalaksi joko ruisleipää ja kaffetta tai sitten hedelmiä, pähkinöitä ja jogurttia.

Olemme kumpikin aikamoisia ruokaintoilijoita uroon kanssa, joten pääruokana meillä on jos mitä sattuu aina kiinalaisista kokeiluista riisirulliin, pihveihin ja pitkään haudutettuihin uuniruokiin. Kasviksia ja hedelmiä pitäisi syödä enemmän, samaten olen pitänyt aika huonosti huolta nyt hyvien rasvojen tarpeestani.

Sitä huonoa rasvaa tulee sitten senkin edestä + sokeria.


Ja sekin on niin kummaa että vaikka herkuttelen aivan liikaa, taitavat rintani tuottaa kermaa tällä hetkellä, koska mummulaviikon jälkeen olin laihtunut kilon (?), vaikka söin joka päivä suklaata + tietysti sitten ne kaikki kaffelisät ja sensellaiset.

Kehonkoostumukseen ei paino tietenkään vaikuta, kokovartalopeilin eteen ei kyllä tällä hetkellä huvittaisi mennä ollenkaan :D. Salilla ei ole tullut käytyä aikoihin, jääkaapilla sitten senkin edestä – huuh.



Ai niin ja arvatkaapas mitä hullu tulin luvanneeksi mummulan saunassa? Meidän naiset, eli siskoni ja äitini, ovat päättäneet juosta puolimaratonin ensi kesänä ja enhän minä voi jäädä kakkoseksi. Kymppi menee helposti jo ennen tätä typeryyslupausta, eli matka ei varmaankaan tule ongelma, mutta en tiedä huvittaako minua juosta niin kauaa... En sinällään koe itse saavuttavani maratonin vetämisellä mitään, mutta jos ne niin minäkin – en aio kuunnella naljailua loppuelämääni, koska siitähän tässä sisaruudessa on kyse ;D.


Olen muutaman kerran vieroittanut kehoni sokerista täysin ja se on tehnyt todella hyvää – herkkujen lisäksi myös piilosokeri on kuurin aikana kielletty, eli esimerkiksi jogurtit, mehut ja ketsupit ovat kiellettyjen listalla. Vasta kuurin lopetuksen jälkeen on hoksannut miten paljon valkoinen sokeri vaikuttaa olotilaan.


Voiko näin joulun alla (kyllä, tämä on jo meikkiksen joulunalusaikaa) muka tehdä sokerivierotuksen? Vai pitäisköhän sittenkin vasta tammikuussa... Onko muita sokerikoukkuilijoita siellä liikenteessä, vai olenko ainoa?

Kuvituksena muuten herkullisia otoksia Vapianosta, jonne minut ja muutama muu bloggaaja oli kutsuttu maistelemaan uusia antimia. Listalla uutuutena muun muassa risottoja, jotka olivat oikein nam!



6 kommenttia:

  1. Voi et todellakaan ole ainoa :D Mä oon viimeset 8kk vetänyt kaksin käsin herkkuja ja tartuttanut jopa miehellenikin moiset pahat tavat. Vaikka kuluneen 8v aikana en ole siinä onnistunut. Eli joo, nää on jotkut vanhemmuus hormonit mitkä pistää himoitseen kaikkee hyvää! :D

    Me aloitettiin tästä päivästä herkkujen vähentely ja marraskuun loppuun ois tarkotus, ainakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä te ja teidän joukkue! Meillä uroo tuskin suostuu mihinkään herkkulakkoon ja saattaa ikävän helposti sabotoida myös meikkiksen yritykset. :D

      Poista
  2. Sait kuule mun "puhdistaudu sokerista" -haluni heräämään. Itsekin ajattelin, että jos jo ennen joulua. Et "älä tee vasta ens vuonna sellaista, jonka voit tehdä jo nyt" ;) Laitan hautumaan.

    Kiitos kivasta blogista. Tuun aina hyvälle tuulelle täällä käydessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos PirjoW! :) Kiva että saat näistä mun raapusteluista jotain.

      Mä en ole aloittanut sokerilakkoa vielä(kään), mutta sentään vähän paremmin on tullut nyt syötyä...

      Poista
  3. Hei mä just ostin sen irti sokerista -reseptikirjan. Siinä on 8 viikon puhdistuskuuri ja yli 100 sokeritonta reseptiä. Ihan huippukirja ja siis ekaa kertaa "puhdistaudun" sokerista!:) Jännittävää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Laitanpa korvan taakse :). Tuossahan vois olla hyvä joululahjaidea miehelle, se kun on aikamoinen herkkusuu..

      Poista