sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Maalla on mukavaa!

Uudessa kodissamme hiljaiset ja raukeat aamut ovat mielestäni elämän ehdotonta eliittiä – Tukkis heräilee tukka pystyssä ja kikattelee peiton alla, kahvipannu porisee ja takassa palaa näin lämmityskauden alettua tuli harva se aamu.


Sytyttelen yleensä vielä muutaman kynttilän, ihan vain koska syksy ja hiljaisuus ja tunnelma ja vitsit miten kivaa. Tukkis menee unille uudestaan 10–11 aikaan ja silloin alkaa äidin oma tietokoneaika – juon kahvia, luen nettiuutiset, päivitän blogia ja lörpötän turhuuksia Facebookissa.

Tai sitten leivon vaikkapa aamuisin töistä palaavalle uroolle yllätykseksi kaurahunajaleipää, joka muuten tulee ihan mahdottoman nopsaa ja on todella hyvää etenkin uunituoreena. Kokeilkaahan tänään vaikka iltapalaksi.


Kaurahunajaleipä


2,5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
juusto- tai porkkanaraastetta, jos siltä sattuu tuntumaan
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
hunajaa esim. 2 rkl tai sen verran kuin sattuu tuntumaan ;) (voi korvata myös 1 tl sokeria)
50 grammaa sulatettua voita
2,5 dl maitoa tai piimää
päälle kurpitsansiemeniä

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään (ei kurpitsansiemeniä!) ja lisää sen jälkeen neste ja sulatettu voi. Sekoita suht hyvin ja tee taikinasta kaksi lättyä pellille. Ripottele kurpitsansiemeniä päälle ja paista uunissa 10–15 minuuttia. 

Suositellaan tarjoiltavaksi uunituoreena ja hyvässä seurassa. 



Ei ole tippaakaan ikävä kaupunkiasumista nyt kun olemme asuneet täällä hieman syrjemmässä 1,5 kuukautta. Aikamoinen totuttelu on edelleen siihen, että meillä on piha (lue= emme ole pahemmin viettäneet siellä aikaa ja juurikin nyt nuo maassa makaavat lehdet katselevat syyttävästi tuolta pihamaalta, että pitäisköhän rouvan hilata perseensä haravoimaan kenties?), mutta metsälenkeillä on tullut käytyä vaikka kuinka.

Aivan ihanaa, kun on näin hiljaista ja ilmassa tuoksuu sade ja syksy, ei pissa tai oksennus. Ah. Toisinaan on tietysti ihanaa piipahtaa kaupungissakin, koska kaupat ja kahvilat ja tunnelma ja brunssit ja sensellaiset, mutta kyllä pikkukaupungin tyttö taitaa sittenkin arvostaa omaa rauhaa ja omenapuita enemmän.

Rauhaisaa sunnuntaita sinnekin!



4 kommenttia:

  1. Suloisia asioita kerrassaan, kuvin ja sanoin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Nyt vasta huomasin sun kommentin, miten menikin ohi hupsis :).

      Poista
  2. Tein tätä leipää just kasvissosekeiton kylkeen ja kyllä toimii! Kiitti reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tuo on kyllä ihan mun suursuosikki, joten kiva että muillekin maistuu. :)

      Poista