maanantai 6. lokakuuta 2014

Vihdoinkin nukkumaan!

Voi taivas! Miten nukkuminen voikaan olla niin ihanaa? Vietimme siippani kanssa viikonloppuna yhden yön hotelli Aleksanterin lakanoissa, kun mummu matkasi Pohjanmaalta ammaamaan pikkumiestä. Olin niin väsynyt hotelliin mentäessä että kävelin päin ovia ja hotellissa siemailemani puolikkaan viinilasillisen jälkeen hyvä kun pystyin puhumaan, kun Nukkumatti yritti vetää rouvaa pedin puolelle.



Aluksi suunnittelimme vain tilaavamme ruokaa huoneeseen, mutta eihän sitä nyt herranen aika voi jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä, joten suuntasimme läheiseen Tony's Deli -ravintolaan. Hinta-laatu-suhde oli muuten erittäin kohdallaan: erityiskiitoksen annan käsittämättömän asiakaspalveluhenkiselle ja mukavalle henkilökunnalle, loistavasti kokatuille etanoille ja miehen puolesta rakkauskiitokset 20 tuntia haudutetulle lihalle, jota hän söi silmät kiinni. Meidän poppoo tykkää sapuskasta ja saimme ehdottomasti rahoillemme vastinetta.



 Dinnerin jälkeen hitusen veri veti vielä baarin puolelle, mutta onneksi pysyimme lujina ja suuntasimme hotellihuoneeseen lueskelemaan. Puoli kymmeneltä tämä villi pariskunta oli jo unten mailla, mutta puolustukseksi voin kertoa että olen valvonut neljä yötä putkeen...

Aamulla muuten heräsin kello 06 aamulla ja luulin nukkuneeni ainakin 11.00 asti aamulla – huomaa ettei vähään aikaan ole tullut nautittua kovin montaa tuntia unta, ennen olisin ollut noin lyhkäisistä unista vähintäänkin pahalla tuulella.

Hotelliaamupalaa odottelin myös hyvin innokkaasti, koska meikkishän on tunnetusti suuri aamupalabrunssiasioiden ystävä. Aleksanterin kattaus ei pettänyt, vaikka rouva oli edelleen vähän silmät ristissä ja otin vielä päiväunet yöunien päälle (haha tuo kuva, miten väsyneeltä voi ihminen näyttää? :D).




Voi että oli kivaa ja ihanaa. Usein kun lataan odotuksia yhteen hetkeen, se menee jotenkin reisille, mutta tällä kertaa kaikki meni nappiin niin ruoan, sängyn mukavuuden kuin yöunienkin osalta... Onneksi tiedossa on jo uusi reissu marraskuun alussa, kun täytän vuosia ja ihana mummu tulee taas viettämään aikaa pikkumiehen kanssa pelastamaan muutaman väsyneen ihmisen totaalikuolemalta.

Toivottavasti teilläkin oli rentouttava viikonloppu! Nyt sängystä kuuluu kitinää, äiti lähtee laittamaan tuttia suuhun...




5 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta reissulta :) onko muuten tietoa, pääseekö tonne Aleksanteriin walk in asiakkaana aamiaiselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä ihanaa! En ole varma mutta uskoisin että pääsee, eikös kaikkiin hotelleihin yleensä pääse? Sunnuntaisin oli tarjolla myös brunssi hieman myöhemmille heräilijöille, mutta tuo perusaamupalakin oli kyllä herkku.

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta tuollainen breikki :) Vaikka meillä saadaan jo pojun kans nukkua aikas mukavasti, ei toi tekis pahaa meillekään. Kerta olis ensimmäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä aivan käsittämättömän mahtavaa, toivottavasti tekin saatte mahdollisuuden mennä. :)

      Poista
  3. Oi unta! Meille tulee miehen vanhemmat käymään vasta ensi viikolla juurikin tuota samaa tarkoitusta varten, että me saataisiin joskus jopa yksi kokonainen yö vain nukkua. Sitä odottaen...

    VastaaPoista