lauantai 10. tammikuuta 2015

Small talkia rakkaudesta

Ihminen ei ole mitään ilman unelmia ja tavoitteita. Itsellänikin on niitä vaikka millä mitalla, mutta teen liian harvoin mitään konkreettista niiden toteutumisen eteen. Tuntuu, että joka päivä pitäisi tehdä jotain pientä, mutta sen sijaan keitän kahvia, laitan jälleen kerran eteisen kengät ojennukseen, pesen pyykkiä ja huomaan, että onkin ilta.

Toisaaltahan nykyinen arkenikin on minulle unelmaa – kerran unelmoin siitä, että eteisessäni olisi muidenkin kenkiä, joita laittaa ojennukseen. Omia ihmisiä, omia juttuja, oma perhe. Nyt unelma on totta, vaikka sitä ei ehkä ihan joka päivä muistakaan (varsinkaan yöllä, kun bebe valvottaa ja silmissä on tulitikut).

Arjen keskellä tarvitsen aina uusia henkilökohtaisia tavoitteita ja unelmia, joita kohti mennä – olkoonkin, että askeleet ovat hieman pienempiä tällä hetkellä. Ilman niitä muutun harmaaksi, innottomaksi möhkäleeksi. Siksi aloitan kohta opinnot Avoimessa yliopistossa, minkä lisäksi minulla on työn alla muutamia omia henkireikiä – taidatpas lukea yhtä niistä tällä hetkellä ;).

Ihailen ehdottomasti ihmisiä, jotka tavoittelevat omia unelmiaan ja tekevät suuriakin hyppyjä niiden eteen. Yksi heistä on Leena Yliportimo, joka on kirjoittanut runokirjan Small talkia rakkaudesta.



Jotta runokirja saadaan julkaistuksi, kaipaa hän kuitenkin hieman apua. Leena toivoo saavansa kasaan joukkorahoituksen, jonka avulla runot näkisivät päivänvalon ystävänpäivän kunniaksi.

"Small talkia rakkaudesta on pieni runokirja, jossa on vahvoja tunteita. Lyhyet runot kuvaavat ytimekkäästi koko rakastumisen värikästä vuoristorataa. Kirja sopii kaikille, jotka ovat joskus rakastuneet, eronneet tai osaavat lukea. Pieni on kaunista, tietää muurahainenkin.

Tarkoitus olisi omakustantaa kirja laadukkaasti ja saada se kaikkien ulottuville. Yksin minulla ei ole siihen mahdollisuuksia, siksi tarvitsisin tukea. Olenkin todella kiitollinen ja otettu kaikesta kannatuksesta."





Tilaa kirja ennakkoon ja tuet samalla kirjaprojektin toteutumista – rakkauskirja kopsahtaa postilaatikosta sopivasti ystävänpäiväksi, ihana lahjaidea lukevalle huipputyypille. 

20 eurolla voit siis tilata itsellesi kirjan + tukea yhden ihanan Leenan unelmia. Win-win-tilanne siis :D.






2 kommenttia:

  1. Jostain syystä moni ihminen menee koko ajan unelmiaan kohti, vaikka ei sitä koko ajan niin tietoisesti tekisikään. Kaunis ajatus tuo kirja ystävänpäiväksi, pistän harkintaan. :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Ehkäpä tärkeintä on just se unelmointi <3.

      Poista