tiistai 5. toukokuuta 2015

Shoppailuvinkki: Esprit.fi

Tilaan nykyään todella paljon verkosta tuotteita niin vaatekaappiin kuin kodin sisustukseenkin – tuntuu, että se on etenkin pienen lapsen kanssa niin paljon helpompaa. Vierailen kuitenkin yleensä samoissa verkkokaupoissa, liekö sitten tottumiskymys vai mikä. 

Tiesittekö, että Espritilläkin on oma verkkokauppansa? Kävin tutustumassa tulevan kesän mallistoon ja ihastuin erityisesti Lakeside-malliston vesivärimäiseen maailmaan. Ensisijaisestihan etsin ulos laitettavia tekstiilejä, mutta Lakeside-malliston valikoima sopisi todella hyvin meidän olohuoneeseen...

Kodin tuotteiden lisäksi myynnissä on tietysti myös vaatteita. Pahapaha tällaiselle shoppaajanaiselle :D. 


Kuva: Esprit.fi
En ole itse vielä koskaan Espritin verkkokaupasta tehnyt tilausta, eli siitä ei ole kokemuksia. Saattaa kuitenkin olla että nuo tyynyt ja tuo matto lähtevät jossain vaiheessa tänne meillepäin. Ihanan keväiset ja raikkaat värit!

Kuvat: Esprit.fi
 Minulla on meneillään värikäs kausi ihan selkeästi. Olen aina ollut paljon pastellien perään, mutta nyt tuntuu että sisustuksemme huutaa väriä!

Hakusessa on erityisesti olohuoneen seinälle sopiva mahdollisimman suuri taulu. Olen ihastunut usempaankin teokseen esim. Taidelainaamossa, mutmut  – hoitovapaalla ei ihan heti viitsisi ottaa minkäänmoisia lisäkuluja kuukauteen. Siispä joudun odottamaan, missä mä olenkin erittäin hyvä (köh).

Kuvat: Esprit.fi
Blogi on ollut muutaman päivän hiljaisena, koska meillä on ollut vieraanamme vitsaus nimeltä vatsatauti! Huh. Olemme olleet kumpikin Tukkiksen kanssa aika epämiellyttävässä kunnossa ja mikä parasta, miehelle osui työvuoro just pahimmalle tautipäivälle. Voin kertoa että on mahtavaa hoitaa oksentavaa vauvaa, kun itsekin on vessakamaa.

Nyt onneksi täällä voidaan jo paremmin, joten postauksiakin on taas luvassa normaaliin tahtiin. Vapusta ois ainakin kerrottavaa, vieläkö te jaksatte juhlahumua?

2 kommenttia:

  1. Sinähän olet pariinkin otteeseen maininnut Espritin vaatteiden olevan todella huonolaatuisia... Onkohan nuo kodintekstiilit sen kummempia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Enpäs edes ajatellut koko asiaa, hyvä kun muistutit. Tosin olen parjannut lähinnä Espritin neuleita, muut vaatteet ovat mielestäni olleet suht laadukkaita. Tuohan selviää vain ja ainoastaan testaamalla, pitäneekin tarkastaa materiaalit kunnolla ennen kuin teen tilauksen ja pitää silmällä miten kestävät :). Kovimmallahan laatu on kaiketi pyyhkeissä ja petivaatteissa, sohvatyynyt eivät koskaan saa kunnollista retuutusta :D.

      Poista