maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kylpyhuoneremontti N-Y-T NYT!

Tässä männäpäivänä rakas jälkikasvuni sai jollain ihmeen ilveellä vessahajusteen pönttöön ja koko pönttö meni tukkoon. Tämä, vaikka vessa on kiellettyä aluetta ja olemme mielestämme vahtineet poikaa koko ajan, mutta näköjään sitten emme. Vessahajuste oli jumittunut pöntön mutkaan sen verran tehokkaasti, että jouduimme kutsumaan paikalle putkimiehen ja irrottamaan koko pöntön.

Jes.

Mutta on tässä kuulkaas hyväkin puoli! Ja sehän on se, että kaavailemamme yläkerran pieni pintaremontti sai heti kerrasta potkun pyllyynsä, sillä pönttö piti vaihtaa ja voisiko olla parempaa hetkeä kuin tämä? Pöntön lisäksi tarkoituksena on uusia muutkin kalusteet ja laittaa lattia uusiksi mikrosementillä, johon mies on kehittänyt pienimuotoisen salasuhteen – se varmaan päällystäisi sillä koko talon, jos en olisi vahtimassa.


Kotimme on noin kymmenen vuotta vanha ja elämisen jäljet näkyvät hieman siellä sun täällä. Suurempaan remonttiin ei ole tarvetta, mutta on paljon kaikkea pientä tekemistä – esimerkiksi listojen maalaamista olemme vain siirtäneet ja siirtäneet. Lisäksi alakerrassa oleva "työhuoneemme" on tällä hetkellä yksi romukasa ja yksi kesän projekteista onkin saada se kuntoon.


Olemme ravanneet rautakaupan ja elämän väliä, ihmetelleet Pinterestin kuvapaljoutta ja pohtineet värikarttoja. Ylläri, ylläri – melko vaaleaa yleisilmettä on luvassa tähänkin kotiin. Marmori olisi houkutellut todella paljon, mutta se on tällä hetkellä niin pinnalla että voi olla että muutaman vuoden päästä se ei miellyt enää silmää yhtä paljon.

Täällä siis remontoidaan seuraavat pari päivää, en tiedä minkä verran olen koneella. Vinkkejä kauniista kylpyhuonekalusteista ja muista ideoista ym. otetaan ilolla vastaan – pitäkäähän meille peukkuja!

Ihanaa viikon alkua sinne ruudun toiselle puolen, jokos sitä ollaan kesälaitumilla?

4 kommenttia:

  1. Ihania ja inspiroivia kuvia! MÄKIN HALUAN UUDEN KYLPPÄRIN, vaikka en tarvitsekaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo tätä on kyllä odotettu! Erityisesti odotan että saan kaikki purnukat ja putelit niille kuuluville paikoille, ah <3.

      Poista
  2. Oi, tämä ei auta omaa kylppäriremppakuumetta yhtään. Meillä olisi vähän tarvettakin, mutta se vaatisisi sitten samalla kokonaisvaltaisen remontin ja vähintään kymppitonnin. Haaveiluksi jää siis meillä toistaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpyhuoneen ja keittiön remppaaminen on kyllä siitä ärsyttävää, että rahaa saa helposti tuhrattua heti kunnolla :(. Pidetään peukkuja ettei meillä tule ylläreitä vastaan.

      Poista