torstai 25. kesäkuuta 2015

Voiko aamuihmiseksi muuttua?

Minä, jos kuka, vihaan aamuherätyksiä – olen inhonnut niitä aina. Ehdottomasti yksi kulttuurimme kikkelimäisimpiä piirteitä on pakottaa kaikki aamuherätysten orjiksi, viimeinen työpaikalla on mätämuna (tai ainakin muiden silmissä vähän laiska ja saamaton, vaikka hän paiskisi töitä hiki hatussa huomattavasti myöhempään kuin muut).

Aamusauna merenrannalla? Ei huono idea..
 Pitkät aamuni ovat pian historiaa, kun palaan elokuun alussa töihin. Vaikka toisaalta on aivan järjettömän mukavaa päästä jälleen kiinni ihan tavalliseen arkeen, pelkään jo etukäteen niitä loskaisia ja tuskaisia aamuja, kun tuntuu että ihoani revitään irti ja silti vedän kurahaalaria jälkikasvun niskaan – en suinkaan peittoa oman naamani eteen.


Olen pohtinut paljon seuraavaa kysymystä: voiko aamuihmiseksi muuttua? Vastaus on: kyllä voi, mutta se vaatii heräämisen omassa rytmissä – aamuhan voi olla vaikka kahdeltatoista päivällä, jos oma rytmi niin sanoo.

Huoh.


Aikatauluja on helppo muuttaa ja hälventää: valitset vaatteet valmiiksi, teet aamupalaa jääkaappiin odottamaan ja lataat kahvinkeittimen täyteen jne. jne. Mutta miten voisi herätä pirteänä silloin, kun keho huutaa nukkumaan?


Mikä on teidän kikkanne täydellisiin aamuihin? Tai lähinnä sen väsymyksen poistamiseen? Pian olen jälleen torkkunapin orja, voiko asianlaitaa muuttaa? Älkääkä sanoko, että mene aikaisemmin nukkumaan – on testattu sata kertaa, ei toimi kertaa sata.

Käväisin muuten tänään lääkärissä juttelemassa tästä voimattomuudestani. Hemoglobiini oli erinomainen, eli siitä ei ainakaan kiikasta. Olen edelleen sitä mieltä, että kyse on hormoneista, mutta käyn nyt kilpirauhaskokeissa ja katson miten niiden kanssa käy. Toisaalta olen myös vauvavuodesta aika uupunut, sillä olen saattanut loppuun muutamia itselleni erittäin tärkeitä projekteja, jotka ovat tuoneet paitsi iloa, myös vieneet energiaa. Lisäksi olen juossut vauvan perässä pää kolmantena jalkana – ei mikään helppo juttu sekään.

2 kommenttia:

  1. Tuo on just ärsyttävää että sanotaan mene aikaisemmin nukkumaan! Olen kuullut itsekin monet kerrat. Kun eihän se auta millään tavalla, jos kyse on siitä, että haluan nukkua aamulla myöhään!

    Olen nyt kanssa ollut töissä jonkun aikaa äitiysvapaan jälkeen, ja onhan ne aamut tuskaa mutta tottuu (alistuu) kai sitä siihenkin. Joinakin aamuina herään 2 minuuttia ennen kellon soittoa, ja torkutuksenkin olen lopettanut kokonaan (syynä että beibi ja mies nukkuvat samassa huoneessa, ja haluaisivat vielä jatkaa unia).

    -Ciara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se aikaisin nukkumaanmeno vaikuta mitään! :D Voisin silti posottaa kymmeneen helpostikin. Toivottavasti ajat on muuttuneet tältä osin ja jostain ihmeen syystä herään naps vain helposti sängystä ylös (ei muuten tule tapahtumaan).

      Poista