Jäähyväiset naistenlehdille?

Luen paljon, oikeastaan joka ikinen ilta – ilman sitä en saa unta. Rakastan kirjoja, mutta näin vauvavuotena aikakauslehtien lyhyet jutut ja kevyet aiheet ovat juuri minulle sopivia (tosin syvällisempääkin löytyy, siitäkin iloitsen aina sopivalla hetkellä). Siksi tilaan yhtä ja tuhatta eri lehteä aina Suomen kuvalehdestä Trendiin ja Oliviaan.

Olen aina rakastanut naistenlehtiä. Jo lapsena keräsin äidin Naisen maailma -lehden välistä meikkivinkkejä, kauniita asuja ja reseptejä omaan kansioon, joka on minulla muuten vieläkin tallessa.  Nyt kuitenkin pahoin pelkään, että mun rakkauteni kohde on vaarassa – aikakauslehdet, erityisesti naistenlehdet, ovat pienessä pinteessä muuttuvan mediakäytön vuoksi. Ne eivät osaa monistaa itseään laadukkaasti nettiin ja blogit korvaavat yhä enenevässä määrin printtilehtiä.

Niin surullista. En minä halua kääriytyä peiton alle välkkyvän kuvaruudun kanssa! Sehän vie yöunetkin. En syytä tästä bloggaajia, sillä onhan mahtavaa että Suomesta löytyy ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat osata niin paljon, että tekevät sitä ilmaiseksi. Sen sijaan ammattilaisten tulisi uudistua ja nähdä eteenpäin.

Mitä printin pitäisi tehdä pelastautuakseen? Ainakin enemmän kuin nyt, sillä sekä lukijana että media-alan työläisenä huomaan toistuvia asioita, jotka ärsyttävät. Älkää ymmärtäkö väärin, on miljoona asiaa, joista annan kiitosta. Mutta koska blogit ovat nykyään niin laadukkaita (aplodeja!), pitäisi lehtien onnistua nousemaan seuraavalle tasolle – vaatia itseltään enemmän. Silti huomaan kerta toisensa jälkeen lukevani kannesta otsikoita, jotka eivät yllä lupaustensa tasolle. Jälkikäteen selaan lehteä ja mietin, että missä tuo juttu muka oli? Ei hyvä.

Lisäksi saan samat meikkivinkit ja muotijutut joka lehdestä – julkimoista puhumattakaan. En minä halua lukea viittä juttua Jutta Gustafsbergistä, vaikka hän toki kiinnostava ja upea nainen onkin. En halua tietää nude-meikin saloja jokaisesta naistenlehdestä tai lukea jälleen kerran, miten 70-luku on muotia. Minä haluan yllättäviä näkökulmia, uusia aiheita ja henkilöjuttuja, jotka kertovat muistakin kuin heistä, jotka ovat tällä hetkellä erityisen tapetilla.

Kun jokainen lehti on toisensa kopio, voin yhden luettuani unohtaa kilpailijoiden versiot. Tämä on yhtä aikaa surullista ja ärsyttävää, en halua menettää rakkaita ystäviäni netin jalkoihin.

Miten te käytätte erityisesti naisille suunnattua mediaa? Ostatteko irtonumeroita, tilaatteko vai luetteko "vain" blogeja? Minä haluan jatkossakin nauttia aikakauslehdistä iltahämärässä, onko ruudun takana muita rakastajia?

Ja jos joku naistenlehtiä työkseen tekevä lukee tämän, niin lähetän sinulle miljoona ruusua näiden risujen lisäksi – minä olen viettänyt sinun työsi parissa mielettömän hyviä hetkiä. Nyt olen kuitenkin puhissut itsekseni näistä jutuista jo sen verran kauan, että on pakko avata sanaista arkkua hippasen verran. Minä haluan että te pysytte. <3

5+1 asiaa, jotka vain äiti voi tietää

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Me vietimme ensimmäistä äitienpäivääni jo eilen, koska siippa on tänään töissä, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Ajattelin nimittäin näin ensimmäisen äitienpäivän kunniaksi kirjoittaa 5+1-postauksen asioista, jotka vain äiti voi tietää. Siis sen lisäksi, että äitiys mullistaa maailman, muuttaa koko elämäsi jne. jne.

Voi naista, se luulee saavansa lapsen, ei esim. siilitukkaa. 

1. Tykkäsitkö murhakirjoista ja silpomisleffoista? Etpä tykkää enää

Itse en ole koskaan ollut mikään varsinaisen väkivaltaviihteen ystävä, mutta esimerkiksi murhakirjat ovat olleet ihan parasta herkkuani. Äitiyden jälkeen tämä kuitenkin muuttuu.

Et voi nimittäin lukea mitään, missä vahingoitetaan toisia ihmisiä. Niin se on. Jos vahingossa erehdyt lukemaan jotain Pupu Tupunasta seuraavaa, sydämeen iskee ahdistus ja jälkikasvun hyvinvointi on pakko käydä itse toteamassa. Pakko vähän halata ja paijata, tarkistaa että eihän se nukkuessa vain tukehdu ja pohtia että ai kauhia, jos mun lapselleni jotain tapahtuisi tai joku sitä vahingoittaisi. Tai leffaa katsoessa mietit, että tuokin sarjamurhaaja on joskus ollut jonkun lapsi ja voi kamalaa, jos omasta lapsesta kasvaisi tuollainen sekopää (voi tosin olla että olen ainoa tällainen hermoheikko äiti, mutta jotenkin epäilen etten olekaan).

Sen jälkeen viet sen typerän kirjan pakkaseen tai vähintään kirjojen hautausmaalle ja unohdat lukuharrastuksen taas vähäksi aikaa.

2. Kehosi on idiootti

Naisen keho pystyy aivan käsittämättömiin, uskomattomiin asioihin, jotka ovat kuin suoraan scifi-leffasta – senhän me kaikki jo tiedämme. Mutta se, mitä ainakaan lapsettomat ihmiset eivät tiedä, on että tämän lisäksi keho keksii tehdä myös kaikenlaista muuta lapsenteon yhteydessä – kaikkea ihan typerää!

Esimerkiksi synnytyksen ja imetyksen jälkeen päälaesta puskee lisää hiusta niin maan perkuleesti – miksi hemmetissä? Mikä on luontoäidin tarkoitus tässä asiassa? Kuluttaa vähän ylimääräistä energiaa, kun lapsen perässä juoksemiseen ei vielä kulu riittävästi? Palkita nainen tuuheammalla tyvikasvulla, koska sen persus on revennyt kahtia lisäihmistä tuottaessa vai mikä? Ei ole syytä. On vain turhautunut nainen, pullo hiuslakkaa ja miljoona töyhtöä.

Saakeli.

3. Oma lapsi on kaunis, aina

Jos Claudia Schiffer märisee pari tuntia niin että räkä vuotaa nokasta ja silmät ovat hautautuneet jonnekin pöhöttyneen ihon alle, ei näky ole erityisen esteettinen. Ja kyse on kuitenkin yhdestä maailman kauneimmista ihmisistä.

Sen sijaan oma lapsi? Se on kaunis, vaikka se keksisi mitä.

Jos oma baby vetää mustikkapuuroa ohi vasemmalta ja oikealta, ja sen jälkeen pärisyttää naamaa keskellä lautasta, olet ihan että ooh, miten suloinen äidin kulta. Geenit huijaa, mutta ehkäpä niiden tarkoitus on auttaa jaksamaan? Kun yllätät jälkikasvun vetämästä kakkaviiruja vaipasta seinään, annat yhden hymyn vuoksi anteeksi ja jaksat siivoat sen sotkun kikatellen oman lapsesi hassuudelle. Tai jos nyt ei ihan heti naurata, niin ainakin puolen tunnin päästä. Saispas nähdä mitä tapahtuisi, jos vaikkapa siippa keksisi tehdä saman – eipä paljoa naurattaisi.

Biologia, syytän sinua. Mua kusetetaan ja se on vieläpä aika ihanaa.

4.  Äitiys laihduttaa

Kyllä – tiedän että moni kamppailee raskauskilojensa kanssa, mutta aivan yhtä moni laihtuu lapsen myötä todella pieneksi. Tämä on hyvin yllättävä asia, josta ei mielestäni puhuta missään ja tuli itsellenikin suurena yllätyksenä. Esimerkiksi omasta lähipiiristäni noin 90 prosenttia naisista on lapsen saannin jälkeen ihan järjettömän hoikassa kunnossa.

Imetys, lapsen perässä juokseminen ja omien tarpeiden unohtuminen näkyy vaakalukemassa todella monella. Itselläni on valitettavasti vielä(kin) mahaläskiä, mutta vähemmän kuin ennen raskautta, eivätkä mun koipeni ole olleet vuosikausiin näin minit. Lähipiirissä moni pohtii mitä sitä söisi, kun laihtuu niin että silmissä vilisee.

Että se raskauskilojen jumahtaminen ei ole mikään selviö, vaan voit päätyä myös aliravitsemuksen partaalle.

5. Äitiys on (ihan oikeasti) mielettömän upeaa

Ennen kuin sain omaa jälkikasvua, minä(kin) tuhahtelin tälle asialle, mutta....

Jos katsoo pienen lapsen kanssa elämistä ulkopuolisen silmin, se voi näyttäytyä aika raskaana. Kuitenkin siihen kuuluu niin paljon rakkautta, helliä hetkiä ja ihania juttuja, että ne peittoavat ne raskaat hetket äänin 100-0.

Olipa arki sitten kuinka raskasta, niin silti se on ainakin itselläni parempaa kuin ennen lapsia – ja samaa kuulen kaikilta äideiltä.

Totta, menetät osan vapaudestasi ja et pääse hetken mielijohteesta ulkomaille, baariin tai kampaajalle yksin (tosin nämäkin ovat sovittavissa olevia juttuja, jos tuntuu siltä että haluaa lähteä), mutta niitä ei ihan oikeasti kaipaa samalla tavalla kuin ennen lapsia. Toki on kivaa välillä käydä juhlimassa, mutta vaihtaisinko joka viikonloppuisen baaripöhön lapseni kanssa vietettyihin hetkiin? Tai että saisin aina katsoa rauhassa televisiota, nukkua pitkään ja lukea kirjaa rauhassa, mutta sen sijaan en koskaan olla poikani kanssa? Oma rauha on kiva juttu välillä, mutta ei mitään verrattuna nukkuvan lapsen tuoksuun, iloisiin hymyihin ja halauksiin.

Tämä ei ole mitään propagandaa, vaan oikeasti asia, jota ei voi ymmärtää ennen kuin se oma tyyppi tuhisee sun olkapäätä vasten. Itsekin taisin tuhahdella lapsettomana tälle väitteelle, mutta valitettavasti sitä ei voi testata etukäteen – väitteen todenperäisyys on vain itse testattava, jos siitä haluaa ottaa selvää :D.

Kuvittele vaikka että olet huonossa parisuhteessa, mutta rakastat silti puolisoasi yli kaiken? Kerro se rakkaus tuhannella ja pienennä niitä huonoja hetkiä – pysyisitkö mukana matkassa, vaikka välillä onkin raskasta?

+1 Porkkana on huippu juures

Sen parissa voi viihtyä vaikka kuinka kauan! Tai ainakin niin kauan että äiti juo kahvia ja kirjoittaa blogipostauksen.

Onnellista äitienpäivää kaikki äidit! Olette niin kakkunne ja kukkanne ansainneet <3.

Voihan nolo!

Olen kuullut että blogin välityksellä minusta saa jotenkin hirveän täydellisen mielikuvan, pitääkö paikkansa? Ajattelin tulla oikaisemaan tällaiset luulot, koska vaikka tahtoisin oi niin paljon olla sellainen eteerinen, pilvien päällä tyylikkäästi koikkelehtiva naisolento, niin oikeasti olen kaikkea muuta.

Ensinnäkin a) minulla on taito nolata itseni julkisesti niin usein kuin vain mahdollista ja b) koska tätä on tapahtunut niin paljon, olen tullut sille hieman immuuniksi – tai siis sille että se mokaaminen hävettää.

Ylitaipuvat nivelet, huomaatteko miten mun kädet menee? Avaruusolentokädet. ;) Kuva Tukkiksen ristiäisten jälkeen. 

Olen esimerkiksi kulkenut pitkin Helsinkiä hame pikkuhousuihin sullottuna, koska hemmetti soikoon en muistanut vessareissun jälkeen katsoa että näkyykö se takapuoli vai ei. Ja ps. jos näette tällaisia ihmisiä kaupungilla, niin voitteko vaikka sanoa jotain?

Olen myös istunut liikennevaloissa väärän ihmisen kyytiin, kun olin menossa sokkotreffeille monta vuotta sitten. Tyypin Mulla on tällainen auto -kuvailu ei ihan mennyt kaaliin (EN MINÄ TUNNISTA AUTOJA HERRAJUMALA). Se mies oli vain pysähtynyt liikennevaloihin, kun minä avasin etuoven, pomppasin kyytiin, sanoin käsipäivää ja ryhdyin selittämään puutaheinää. Siinä se istui vähän aikaa neuvottoman näköisenä, kunnes asia lähti selkenemään. Voin kertoa että vähän hävetti.

Lisäksi olen mennyt istumaan tuntemattomien autoon parkkipaikalla (sen piti olla mun kaverin auto, edelleen – ei minkäänlaisia lahjoja autojen tunnistamisessa), ottanut vahingossa toisen asiakkaan ruokakärrystä kaikki alennuslippuiset ostokset (luulin että se oli sellainen alelaari, asia selvisi kun tyyppi tuli kysymään että mitäs sää muikkeli duunaat) ja kävellyt päin liikennetolppia vähän siellä sun täällä. Nämä asiat vain muutamia mainitakseni. Tämä tällainen on aika arkipäivää mun elämässäni, eikä enää miljoonannen kerran jälkeen sinänsä nolota kuin ehkä mun aviomiestäni (voi sitä raukkaa). Tulevaisuudessa nolaan todennäköisesti myös Tukkiksen, ainakin teini-iässä.

Lisäksi minulla on ainakin miljoona huonoa luonteenpiirrettä, hiukseni ovat usein takussa, kasvoni ovat vanhentuneet tuhat vuotta äidiksi tulon myötä, en aina kuuntele muita, olen ihan järjettömän hajamielinen ja meillä on tälläkin hetkellä suht sekaista (pitäs siivota eikä kirjottaa blogia just nyt).

Bloggaaminen on siitä kiva harrastus, että esimerkiksi tällainen kauniiden asioiden ja esineiden rakastaja saa esitellä niitä suosikkijuttujaan, eikä tarvitse kiinnittää huomiota ikäviin puoliin. On kuitenkin hyvä muistaa että meissä kaikissa niin monta väriä, eikä kukaan ole täydellinen (ja täydellisyys on sitä paitsi aika tylsää, vai mitä?). Harva kuitenkaan haluaa julkisesti esitellä itsestään huonoja puolia, vaikka niitä meissä kaikissa onkin.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita itsensänolaajia?

Pulled Pork Tomi Björkin mukaan

On se kuulkaas hyvä juttu, ettei mun mieheni saanut vaimokseen rikasta huippumallia, koska ketäs se sitten syöttäis?

Viime viikolla sain eteeni pulled porkia Tomi Björkin tapaan, reseptin mies bongasi alunperin Hookoon sivuilta. Yleensähän pulled porkin tekeminen on aika työlästä, mutta meillä sattui olemaan sitä valmis paketti jääkaapissa. Ja hyvää oli! Jopa niin hyvää että taisin lipsauttaa leipien olevan parempia kuin hampurilaisten, mikä on allekirjoittaneelta aika paljon sanottu.

Pita-leivät hän teki itse, kuten myös nuo ihanat mönjät, joita mustapippurimajoneesiksi ja tillikurkuiksikin kutsutaan. Aivan järjettömän hyvää! Minun tehtäväkseni jäi kehuminen ja suu mutrussa mussuttelu, missä olenkin kuulkaas aika hyvä.

Niin ja otinhan minä nämä kuvat? On kai sekin jotain?

Jos kaipaatte kivaa arkiherkkua, niin testatkaa ihmeessä! Pita-leipiäkin saa valmiina, mutta ne olivat kyllä aivan mielettömän ihania itsetehtyinä.  Resepti koko settiin löytyy täältä. 

Perhevappu

Vappu oli minulle(kin) ennen aikamoinen biletysjuhla, johon kuului railakasta menoa ja kalkatusta pitkin kyliä. Ensimmäinen perhevappu on nyt takana ja pakko kyllä sanoa, että en kaipaa sitä menovappua sitten tippaakaan – tää rauhallinen versio oli paljon hauskempi!

Vietimme aattoa ihan vain omalla poppoolla, minä paistoin munkkeja ja siippa grillasi (ja kävi ostamassa myös sen grillin, meillähän ei oikeastaan ole mitään pihatamineita vielä). Pitkään kerrostalossa asuneena se omalla pihalla grillaaminen on kyllä ihan mahtavaa, etenkin näin ruokafanaatikon näkökulmasta.

Hanen munkkitehdas, josta on kaikki sotkut rajattu hienosti pois ja Tukkiksen eka vappupallo. 

Vappuruokana oli kesäruokaa: pihviä, makkaraa, uusia perunoita, silliä, juustoja ja ihan tavallista salaattia – just sitä, mitä on kesäisin syöty lapsesta asti. Välillä on mukavaa syödä niitä tuttuja ja tavallisia juttuja, eikä aina keksiä jotain kommervenkkejä.

Tein meille pikakattauksen, johon hyödynsin jokin aika sitten metsästä hakemiani mustikanvarpuja. Lautasliinat ovat Ikeasta ja kyllä – tiedän, että ne ovat kahviliinoja ja siten liian pieniä, mutta katsokaa nyt tuota lintukuviota? Voinko vastustaa? En.

Serpentiinin sijaan hyödynsin silkkinauhaa. En oikein tykkää serpentiinistä, se on vähän sellaista ruman väristä paperikrääsää. Pihaltakin olisi löytynyt jos jonkinmoista kukkaa jo pöytään asti, täällä Etelä-Suomessa kevät tulee niin ihanan aikaisin! Kun meillä on jo maa vihreänä, Pohjanmaalla voi hyvin olla vielä lunta.

Vappupäivänä sitten suuntasimme piknikille Kaivariin, joka on jonkinmoinen perinne ystäväpiirissäni – SIELLÄ OLI VÄHÄN MUITAKIN :D. Täytyy sanoa että vaunujen kanssa ihmispaljous oli välillä vähän liikaa, etenkään kun seuruettamme ei meinannut aluksi löytyä sitten millään, mutta onneksi lopulta oli hauskaa ja aurinkokin paistoi.

Kiitos Mikolle ja Suville järjestämisestä ja herkkujen loihtimisesta, olivat superhyviä! <3 Me veimme mukanamme ison kasan munkkeja (tietty). Vappu on mielestäni myös ystävien juhla, jota on mukava viettää porukalla ja oli kyllä ihan mahtavaa nähdä kavereita pitkästä aikaa.

Sarjassamme onnistuneet perhekuvat vol. 3256 – kaikki mun kuvani on nykyään tätä luokkaa, saisko sen lapsen vaikka joskus katsomaan kameraan? :D

Kuvittelin muuten tällä kertaa selviäväni vapusta ilman sen suurempia jälkivointeja, mutta vielä mitä – vappuyönä sekä minä että Tukkis ryhdyimme oksentamaan ja aiettä, kyllä oli hyvät bileet huhuh.

Toivottavasti teilläkin oli mukava vappu! Nyt saa sitten taas nautiskella arjen tohinoista <3. Tosin munkkeja paistetaan meillä tästä lähtien ihan arkenakin, on ne vaan niin hyviä. 

Shoppailuvinkki: Esprit.fi

Tilaan nykyään todella paljon verkosta tuotteita niin vaatekaappiin kuin kodin sisustukseenkin – tuntuu, että se on etenkin pienen lapsen kanssa niin paljon helpompaa. Vierailen kuitenkin yleensä samoissa verkkokaupoissa, liekö sitten tottumiskymys vai mikä. 

Tiesittekö, että Espritilläkin on oma verkkokauppansa? Kävin tutustumassa tulevan kesän mallistoon ja ihastuin erityisesti Lakeside-malliston vesivärimäiseen maailmaan. Ensisijaisestihan etsin ulos laitettavia tekstiilejä, mutta Lakeside-malliston valikoima sopisi todella hyvin meidän olohuoneeseen...

Kodin tuotteiden lisäksi myynnissä on tietysti myös vaatteita. Pahapaha tällaiselle shoppaajanaiselle :D. 

Kuva: Esprit.fi

En ole itse vielä koskaan Espritin verkkokaupasta tehnyt tilausta, eli siitä ei ole kokemuksia. Saattaa kuitenkin olla että nuo tyynyt ja tuo matto lähtevät jossain vaiheessa tänne meillepäin. Ihanan keväiset ja raikkaat värit!

Kuvat: Esprit.fi

 Minulla on meneillään värikäs kausi ihan selkeästi. Olen aina ollut paljon pastellien perään, mutta nyt tuntuu että sisustuksemme huutaa väriä!

Hakusessa on erityisesti olohuoneen seinälle sopiva mahdollisimman suuri taulu. Olen ihastunut usempaankin teokseen esim. Taidelainaamossa, mutmut  – hoitovapaalla ei ihan heti viitsisi ottaa minkäänmoisia lisäkuluja kuukauteen. Siispä joudun odottamaan, missä mä olenkin erittäin hyvä (köh).

Kuvat: Esprit.fi

Blogi on ollut muutaman päivän hiljaisena, koska meillä on ollut vieraanamme vitsaus nimeltä vatsatauti! Huh. Olemme olleet kumpikin Tukkiksen kanssa aika epämiellyttävässä kunnossa ja mikä parasta, miehelle osui työvuoro just pahimmalle tautipäivälle. Voin kertoa että on mahtavaa hoitaa oksentavaa vauvaa, kun itsekin on vessakamaa.

Nyt onneksi täällä voidaan jo paremmin, joten postauksiakin on taas luvassa normaaliin tahtiin. Vapusta ois ainakin kerrottavaa, vieläkö te jaksatte juhlahumua?

Vappu!

Jee mää leivoin munkkeja! Ja niistä tuli vielä hienoja!

Viimeksi kun tein ihan itse vappumunkkeja, jokaisesta tuli eri eläintä muistuttava ihmemöntti. Sekin on saavutus sinänsä, mutta ei ehkä ihan toivottu lopputulos.

Tänä vuonna jokainen on ihan oikea munkki, joskin aika erikokoinen kuin kaverinsa. Mutta eipä sen niin väliä – yhtä makoisia ne on kaikki. Taitava minä! :D

Tällä kuvalla toivottelen myös teille lukijoille mahdottoman aurinkoista, iloista, ei-räntäistä ja onnellista vappua. Tästä se kesä alkaa! Tai jos nyt ei ihan kesä, niin vähintäänkin ihka oikea kevät.

Me suunnataan Kaivariin ystäväporukan kera, ukko toivoo saavansa auton parkkiin "jonnekin lähelle". Jepjep. Ehkäpä törmäämme siellä!