torstai 28. elokuuta 2014

Imetysongelmia

Nyt sinä siellä, joka et jaksa vauva- ja äitijuttuja tippaakaan – laita silmät kiinni! Luvassa on asiaa imettämisestä...

Imettäminen lähti meillä pienten alkukankeuksien jälkeen hyvin käyntiin – mun rintani kasvoivat super-öö-kuppiin ja olisivat tuottaneet maitoa vaikka kokonaiselle vauvajengille. Tukkis imi maitoa tyytyväisenä ja kasvoi kuin mikäkin pikkuvompatti.

Pitihän se arvata, ettei se nyt niin helppoa tule jatkuvasti olemaan.



Ongelmana on että Tukka-poika on jostain syystä ryhtynyt vieroksumaan toista rintaani. Saan pienen imemään harvakseltaan toisesta rinnasta esimerkiksi kesken unien tai aina välillä toisesta rinnasta syöttäen. Toista tissiä sen sijaan imetään hyvin tyytyväisenä, mutta illalla senkin kanssa tulee ongelmia – iltamaitoa on vaikeampi saada irtoamaan ja sekös kiukuttaa, kun väsyttää, jolloin syömisestä tulee imemisen ja rääkymisen vuorottelua.

Muutamana iltana olemme antaneet lisämaitoa, mikä näyttäisi keskustelupalstojen mukaan olevan Kaameimmat synnit -listalla heti murhasta seuraava toimenpide. Onneksi tähän on jouduttu turvautumaan vain muutaman kerran, mutta jatko mietityttää. En kuitenkaan halua huudattaa lasta, jos apukeinoa on tarjolla ja yritän korvikkeen annon jälkeen poistaa itse käsin maitoa rinnasta, jotta tissini pysyisivät menossa mukana. Harmi vaan että rinta ei heru pumpulle ja käsin lypsäen se onnistuu, mutta vaivalloisesti

Puuh.



Onko muilla ollut vastaavia ongelmia ja miten olette niistä selvinneet? Toiveena olisi täysimetyksen jatkaminen 6 kuukauteen asti, mutta vähän hankalaa tuntuu olevan. Miten te muut olette saaneet maidon riittämään iltaan asti? Syön ihan normaalisti enkä missään nimessä ole laihdutuskuurilla, samaten vettä pyrin juomaan mahdollisimman paljon. Lepo on ollut vähän kortilla nyt näin muuttaessa, siihen tietysti voisi kiinnittää vielä enemmän huomiota.

Muuttokuulumisia sen verran että täällä sitä näpytellään postausta kaaoksen keskeltä.. Tänään saamme avaimet omaan kotiin, huomenna on tavaranroijausperjantai – niin ihanaa muuttaa!



Ps. Kuvat by Picasso

7 kommenttia:

  1. Mä oon kans huomannut nyt että maitoa on aina iltaa kohden vähemmän, ihan sama kuinka paljon tai vähän syön. Ihmettelin asiaa äidilleni ja hän totesi että tottakai sinunkin kroppa väsyy päivän aikana ja se on kuulemma ihan normaalia että iltaa kohden maito vähenee. Aamuisin sitten on rinnat aivan täynnä kun on saanut levätä.

    Kukkis syö iltaisin selkeästi useammin kun päivällä, klo 18-20 välillä jopa neljä-viisi kertaa. Hän tosin syö molemmista rinnoista ja ollaan toistaiseksi pärjätty hyvin näin. Mulla on kyllä pakkasessakin pumpattua maitoa, jota voisin antaa.. katsotaan siirrynkö siihen vai suoaan iltapuuroon, meillä kuitenkin 6kk jo 2vk päästä täysi (hui)

    Jos sulla on mahdollista kokeilla toista pumppua niin kokeile, nimittäin mun ystävällä ei kans herunut pumpulle lainkaan, sitten hän päätti kokeilla toista pumppua ja kas vain jopas alkoi maitoa tulla :) Tsemppiä<3

    VastaaPoista
  2. Mä en ole todellakaan tässä asiassa ekspertti, koska imetys epäonnistui suureksi surukseni esikoisen kohdalla lähes täysin, mutta voisiko raivoaminen toiselle rinnalle johtua joko suihkutissistä tai sitten siitä, ettei maito ala riittävän nopeasti herumaan ja se turhauttaa vauvaa? Luin jostain vinkin, että rintoja voi ennen imetystä lämmittää hieman jollain lämmitetyllä hernepussilla. :D (Olen nyt uskaltautunut pitkästä aikaa lueskelemaan imetyskeskusteluja, en kyllä todellakaan uskalla mennä minnekään imetysryhmiin FB:ssä tai muuta tosi ekstremeä! :S Sen verran pahat traumat jäänyt ensi kerrasta, ja niistä "hyväntahtoisista" "et yritä tarpeeksi"-tyyppisistä kommenteista... :/ Pelottaakin melkoisesti, miten käy tällä kerralla. Imetys ei todellakaan ole ihan helppoa.

    Tsemppiä kovasti! :)

    VastaaPoista
  3. Jotku vauvathan tykkää olla enemmän toisella kyljellään. Kokeile auttaisko "kaksosimetysasento", vauva kainalon alla ja siitä sitten vauhdissa siirto toiselle rinnalle, jos ei kelpaakaan :) mä muistaakseni tarjosin imetyksen loppuvaiheessa, kun maitoa tuli muutenkin vähemmän, sitä "huonompaa" rintaa ensin ja sitten sitä mistä tuli kylläiseksi. Tuo lämmityshomma tai rinnan puristelu, niin että maito alkaa tihkua saattas auttaa kans. Pääsee tukkis ikään kuin valmiiseen pöytään ;)

    VastaaPoista
  4. Minullekin tuli ensimmäisenä mieleen, että jos toisesta rinnasta ei heti heru maitoa ja se pistää Tukkiksen suuttumaan. Pystyisitkö herättelemään sitä toista tissiä pumpulla pikkuisen ennen kuin vaihdat rintaa? Siinä taitaa kyllä tarvita yhden ellei kaksi ylimääräistä kättä..

    VastaaPoista
  5. Kuulutko jo Facebookin Imetyksen tuki ry -ryhmään tai Ihmetys -ryhmään? Jos et, liity! Sieltä saa nopeasti hyvän avun kaikkiin ongelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitänee liittyä :). NEuvolatädillä ei ollut oikein antaa mitään vinkkejä, muuta kuin "yritä"...

      Poista
  6. Itse "pelkäsin" myös korvikkeen antamista iltaisin kun oma maito loppui. Nyt tiedän että aivan turhaan äitejä pelotellaan/syyllistetään moisesta. Tärkeintä on, että vauva saa tarvitsemansa ravinnon! Korvike on myös energiapitoisempaa joten voi jaksaa yötkin paremmin nukkua. Ja muutenkin kannatan pulloruokinnan säännöllistä harjoittelua silloin tällöin, joko pumpattua maitoa tai korviketta. On meinaan aika rankkaa kun vauva alkaa vieroksua pulloa, siinäpä on äiti sitten vauvassa tiukasti kiinni. On myös hyvä että vauva on tottunut korvikkeen makuun, jos sitä jossain vaiheessa tarvii. Täysimetystä suositellaan 6kk asti, mutta useimmat vauvat tarvitsee tukevampaa ruokaa jo aiemmin tai muuten saa olla tissi suussa koko ajan. Olen myös kuullut että kiinteiden maistelun herkkyyskausi on 4kk ikäisenä joten silloin vauva voi oppia sen helpommin kuin myöhemmin.

    VastaaPoista