perjantai 2. tammikuuta 2015

5+1 keinoa kaunistua viikossa

Maailma on täynnä kauneusvinkkejä – osa tehokkaampia kuin toiset. Muutamilla keinoilla voi kaunistaa itseään huomattavan lyhyessäkin ajassa ja iloksenne päätin listata niistä omasta mielestäni tehokkaimmat.

Tällä hetkellä täällä katselee peilistä jälleen väsynyt nassu, koska poju sitten otti ja sairastui polonen Pohjanmaalla johonkin ihmepöpöön. Nyt onneksi pahin vaihe on selätetty (kiitos Pikkujätin asiantuntevan lääkärirouvan), mutta silti on jäljellä vielä kröhää ja nuhaista nenua. Tämä(kin) viikko on ollut hyvä osoitus siitä, että väsyneenä sitä vain näyttää persereiältä ja piste (tosin punainen huulipuna, rakastan sua ikuisesti). 



1. Lisää ruokavalioosi (reippaasti) lehtivihreää

Vihersmoothie tai kaksi päivässä ja voin melkeinpä vannoa, että huomaat eron jo viikossa.

Laita mukaan reippaasti esimerkiksi pinaattia, parsakaalta ja salaatinlehtiä. Ensimmäistä kertaa kokeilevan kannattaa käyttää makeuttajana vaikkapa banaania ja marjoja, ja ei muuta kuin surrur ja ääntä kohti. 

Kannattaa myös kokeilla spirulinaa, sekä muistaa veden juonnin tärkeys. 

2. Valkaise hampaat

Keltaiset hampaat jos mitkä, tekevät yleisilmeestä kulahtaneen. Olen tilannut itselleni valkaisuliuskoja, jotka odottelevat kiltisti laatikossa imetyksen loppumista.

3. Leikkauta hiuksiisi uusi (reippaampi) malli 

Oi pitkä polkka, kaipaan sinua! Mikään tässä maailmassa ei virkistä yleisilmettä samalla tapaa kuin uudet hiukset, etenkään jos malli on freesi ja pukeva. 

Pitkä polkkatukka muuten sopii melkeinpä mille tahansa kasvomallille ja on tällä hetkellä erityisen trendikäs. Itse leikkautin hiukseni pitkään polkkaan noin neljä vuotta sitten ja nyt operaatio himottaisi jälleen kovastikin. Viimeksi tosin kaipasin pitkiä hiuksiani muutama kuukausi leikkauksen jälkeen todella paljon, joten nautin nyt näistä pitkistä kutreista taas jonkin aikaa...

4. Kokeile punaista huulipunaa, äläkä unohda sitä poskipunaa!

Jos et siis jo käytä. Tekee ihmeitä. Voimakasta kontrastia huulissa kavahtavat voivat kokeilla esimerkiksi Lumenen Berry-huulipunia, jotka mielestäni freesaavat kivasti yleisilmettä hyvin luonnollisesti. 

5. Kulmakarvat ojennukseen

Katukuvan perusteella aika moni suomalaisnainen unohtaa kulmakarvat, tai piirtää niiden tilalle kummalliset viivat. Kuitenkin kasvoihin sopivat ja tummuusasteeltaan oikeat kulmat voivat vähentää vuosia ja vuosien huolia kasvoilta. 

Esimerkiksi Saara Sarvaksen blogista löytyy useampikin postaus kulmakarvojen oikeaoppisesta meikistä ja jos hirvittää, niin ammattilaisen opeilla pääset taatusti pitkälle. 


+1 Mutrusuut moimoi

Mikään ei vanhenna, rumenna, hapanna tai nyrpeytä ihmistä yhtä tehokkaasti kuin ikävä ilme ja alakulo. Pistinpäs vain merkille tässä männäpäivänä bussissa (mikä siinä muuten onkin, ettei Suomessa kukaan oikein koskaan ole hyvällä tuulella bussissa, vaikka linja-autossa pitäis just olla sitä tunnelmaa?)

Näiden seikkojen lisäksi tuhkimomeininkiä kannattaa myös hakea kasvohoidosta. Itselläni on tarkoituksena varata aika Hydrafacial-kasvohoitoon, jonka pitäisi viedä nämä viimeiset aknen rippeet kasvoiltani ja antaa niille uutta hehkua – onko kenelläkään kokemusta?


9 kommenttia:

  1. Vinkit oli tarpeen, kiitos! :) Pitkään olen harkinnut tuota pitkää polkkaa, mut vielä en oo uskaltanut repäistä. Millaisia valkaisuliuskoja muuten tilasit/mistä?

    Salla / http://happy-heels.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tilannut ne ajat sitten, mutta sitten tulin raskaaksi ja tietenkään niitä ei voi käyttää maha pömpöllään... Crest Whitestrips -valkaisuliuskat tilasin IsoSmilen nettisivuilta ja toimitus toimi ihan jes. En ole tosiaan vielä kokeillut, mutta muut bloggaajat ovat kovin kehuneet.

      Poista
    2. Ja eipäs kestä kiittää! Itsenikin tekee polkkaa mieli, kikkelson kun ei voi sen jälkeen taas kasvattaa pitkiä hiuksia hujauksessa :D.

      Poista
  2. Hei sinä! Oot kyllä ihan paras bloggaaja! Nää on ihan mun lempipostauksia<3 Otan tuon lehtivihreän heti käyttöön, olo on niin nuupahtanut ja pöhöttynyt kahden viikon mässäilyjen jälkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, kiitos Iina! Mieletön kommentti, tuli superhyvä mieli <3 :). Toivottavasti (ja takuuvarmasti) lehtivihreä toimii, muista laittaa sitä kunnon kouralla sitten.

      Poista
  3. Oletko aiemmin käyttänyt noita valkaisuliuskoja? Mä haluaisin valkaista hampaani ja joskus kävin, olikohan laservalkaisussa mutta tulokset ei olleet kovin merkittävät. Kotona mulla on joku valkaisulaite mut sekin on ihan turhake. Jos noi liuskat olisi oikeasti toimivia niin voisin kyllä kans testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta lähipiirissä on ollut niistä hyviä kokemuksia. Voin sitten muutaman kuukauden päästä kertoilla täällä blogin puolellakin kokemuksia :).

      By the way: luonnollisena valkaisuaineena toimii ruokasooda, jolla voi pestä hampaat. Toimii ainakin hetken aikaa, tosin vaikuttaa myös kiilteeseen, eli ei kovin usein kannata harjailla sillä. :)

      Poista
  4. Mä kävin HydraFacial- hoidossa, mutta sain pahan allergisen reaktion siitä ja iho kutisi ja "kesi" pitkään. Kauneushoitola hyvitti hoitoni ja siitä jäi hyvä mieli. Kaverilla puolestaan tuli samasta hoidosta(sama hoitolakin) aivan ihana pehmoinen ja raikas iho ja sen kaltaisia kokemuksia olen kuullut paljon muiltakin. Summasummarum, tehokkaaksi havaittu hoito joka jostain syystä ei itselleni sopinut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho! Harmi ettei hoito sopinut sinulle, mutta hyvää pelisilmää ja asiakaspalvelua kyllä hoitolalta. Kiva tietää ettei hoito sovi kaikille, toivottavasti passaa mun iholle :).

      Poista