sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

5+1: Miten löydän uuden (unelmieni) työpaikan?

Liityin Mothers in Business -verkostoon vastikään ja pääsin heti kuuntelemaan äärettömän hyödyllistä luentoa. HRM Partnersin Sebastian Lindqvist ja Fred Kosk tarjosivat kiinnostavan tunteroisen, jonka aikana sain paljon vinkkejä työmaailmaan palaamiseen, mutta myös uuden työpaikan hankkimiseen.

Luvan kanssa jaan näitä vinkkejä myös teille, toivottavasti saatte niistä intoa ja löydätte itsellenne työn, jota ette lopettaisi, vaikka lottovoitto osuisi kohdalle.

Unelmatyön etsimen lomassa voi vanhaa työpistettä sisustaa mieleiseksi. Kehotan aloittamaan Etsystä, josta löytyy esimerkiksi tämä kaunis The Woolberry Pressin printti

1. Aloita itseanalyysillä – ja tee se hyvin!


Tärkeintä on tietenkin tietää ensin mitä haluaa tehdä. Tämä on se vaikein vaihe, sillä harva meistä tietää sitä vielä kiikkustuolissakaan ja unelmat muuttuvat sitä mukaa kun saavuttaa elämässä uusia asioita. Mutta jotta joskus pääset vaiheeseen "unelmien työpaikka", on sinun kuitenkin vaadittava itseltäsi mahdollisiman hyvä syväanalyysi aiheeseen liittyen. Pohjatyöllä kun luodaan tässäkin tapauksessa se tärkein perusta.

Vastaa ainakin seuraaviin kysymyksiin: Mitä osaan? Millainen työntekijä olen? Mikä minua motivoi? Millaiset ovat tulevaisuuden odotukseni ja elämäni realiteetit? Näitä pohtimalla olet jo pitkällä.

2. Kirjoita osaamisesi paperille


Tee osaamisestasi ja urasi eri vaiheista miellekartta, eli mindmap. Näin joudut konkreettisesti listaamaan asioita paperille, jolloin ne iskostuvat mieleesi entistä tehokkaammin ja sinun on helppoa palauttaa pointit mieleesi esimerkiksi työhaastattelussa.


Sebastian Lindqvist kehottaa myös muistelemaan omia onnistumisia – palauta mieleesi tilanteita, jotka ovat olleet niitä urasi hyviä hetkiä ja analysoi millaiset asiat vaikuttivat onnistumiseesi: olitko ehkä rohkea, hyvä soveltamaan tietoa tai neuvokas. Näitä tarinoita kannattaa kertoa myös mahdollisissa työhaastatteluissa, sillä ne kertovat osaamisestasi enemmän kuin kuluneet "tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa".  Lisäksi tarinat jäävät mieleen, toisin kuin vanhat fraasit.

3. Ole (ihan oikeasti) aktiivinen


Lindqvistin mukaan työnhakijat kertovat usein olleensa aktiivisia, mutta todellisuudessa aktiivisuus tarkoittaa lähinnä työpaikkojen googlaamista ja hakemusten lähettelyä. Tämä on tietenkin yksi tapa löytää työpaikka, mutta todellisuudessa vain noin 40 prosenttia hakijoista saa töitä ilmoituksiin vastaamalla.

HRM Partnersin tekemän tilaston mukaan 60 prosenttia työpaikoista jaetaan niin sanottujen piilotyöpaikkojen kautta, eli paikkojen, jotka eivät koskaan tule yleiseen hakuun. Useimmiten uusi työ löytyi omien henkilöverkostojen tai suorien kyselyiden kautta. Siksi on äärimmäisen tärkeää tutustua uusiin ihmisiin ja "laittaa sana kiertämään" työnhaustasi.

Lindqvist vinkkaa myös ottamaan yhteyttä suoraan haluamasi paikan esimieheen – hänhän rekrytoinnin joka tapauksessa suorittaa. Turha nolostelu kannattaa jättää sikseen, sillä yritykset varmasti arvostavat kiinnostusta ja vaikka heillä ei olisikaan töitä tarjolla juuri sillä hetkellä, saattaa hakemuksesi tulla mieleen sopivalla hetkellä.

3. Päivitä CV ja LinkedIn säännöllisesti


Ansioluettelon päivittäminen on rasittavaa, tiedetään, mutta silti se kannattaa tehdä säännöllisesti. Näin pysyy kartalla omasta osaamisestaan. Myös LinkedIn-profiiliin kannattaa panostaa, sillä etenkin toimistotöissä niiden kautta rekrytoidaan paljon ihmisiä.

Kannattaa myös näyttää ansioluetteloa muille ja pyytää palautetta. Jos lähipiiristä löytyy ihmisiä, jotka ovat palkanneet työntekijöitä, aina parempi.

4. Perusta oma verkosto


Uratoiveista ja -mahdollisuuksista on hyvä jauhaa välillä pidempäänkin. Siksi esimerkiksi oman verkoston perustaminen ei ole huono idea ollenkaan – se voi olla niinkin pieni asia kuin eri aloilla työskentelevien ihmisten yhteinen kahvihetki tai Facebook-sivu, joka on omistettu tietynlaisesta tekemisestä kiinnostuneille ihmisille.

5. Ota yhteyttä uracoachiin


Tämä kohta on omani, sillä koen sen olevan erityisen tärkeä uuden elämänsuunnan löytämisestä. Elämäntapavalmentajia löytyy nykyään jos jonkin verran ja oma suhtautumiseni heihin oli aluksi vähintäänkin epäluuloinen – mitä tuo osaa minulle kertoa omasta elämästäni, jos en kerran itsekään tiedä vastausta.

Vastaus? Aika paljon. Jos kokisin olevani täysin hakoteillä uravalintojen suhteen, harkitsisin vakaasti asian puimista työ- tai elämäntapavalmentajan kanssa. Elämässä kun kuitenkin viettää suuren osan ajasta työpaikalla, siksi työn tekemisen pitäisi olla edes jollain tasolla mielekästä. Lisäksi ollakseen onnellinen on tehtävä asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja onnelliseksi tekevien asioiden pohtiminen on kuulkaas yllättävän haastava tehtävä.

+1 Ole tavoitteellinen!


Muista että ilman päämäärää on vaikea tietää, minne on menossa. Tai ainakin on todella vaikeaa päästä perille.

Kuvittele unelmiesi elämä vaikka viiden tai kymmenen vuoden päähän ja lähde tekemään pieniä asioita, jotka vievät sinua hiljalleen sitä elämää kohti. Lisävinkkejä saat täältä. 



2 kommenttia:

  1. Moikka Hannele!

    Kiitos hyvästä postauksesta - tuossa oli monta hyvää käytännön vinkkiä, jotka on syytä painaa mieleen vastaisuuden varalle.

    Vähän aihetta sivuten olisi kiva kuulla sulta myös vinkkejä, miten yhdistää arjessa aktiivinen bloggaus, vauvaikäisen äitiys ja oma hyvinvointi. Vaikkapa ihan omassa postauksessa :)

    Olen itse suht tuore äiti ja käynnistelemässä omaa blogia vauvaperheen arkiruokailun ja terveellisen ravitsemuksen ympäriltä (http://soseissa.blogspot.fi/). Aihe on itselleni siis hyvin ajankohtainen - sopivaa arjen tasapainoa ja hyviä rutiineja etsitään kantapään kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei M ja kiitos kommentistasi! :) Kiva että postaus oli hyödyksi. Ja hei hdottomasti vinkit jakoon, laitan postaustoiveesi korvan taakse.

      Aurinkoista päivää ja kuules tsemppiä blogin aloitukseen! Tää on kiva harrastus :)

      Poista