perjantai 30. tammikuuta 2015

Weekend With My Hubby

Täällä nautiskellaan jälleen kovin arkisesta perjantaista, edes suklaata en hoksannut ostaa – dämmits.

Viime viikonloppu sujui meillä hieman ylellisemmissä ympyröissä, kun saimme nukkua kerrankin pitkään ja syödä aamupalaa ihan rauhassa – mielettömästä illallisesta puhumattakaan!

Vietimme yhden yön ja päivän Helsingissä. Vitsikästä, että menemme nykyään näinkin kauas lomalle ;). Kun aikaa on näin vähän, on ihan viisasta pysyä lähellä – eipä tule tuhrattua aikaa matkoihin :D. 


Yövyimme tällä kertaa KlausK-hotellissa jaja... Pakko sanoa, että se oli pienoinen pettymys. Toki huoneet olivat loistavat, palvelu erinomaista ja aamupalakin oli ok (valittavana kaksi eri vaihtoehtoa – italialainen ja "suomalainen"), mutta kaiken sen etukäteishehkutuksen ja korkeamman hinnan vuoksi odotimme vielä jotain spesiaalia.

Mielestäni taso ei siis ollut mitenkään erityinen Helsingin muihin hotelleihin verrattuna, vaikka näin voisi hinnan perusteella olettaa. Käyntimme oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut ja ehdotonta lisäplussaa annan kylpyhuoneen runsaasta kosmetiikkavarastosta – kerrankin tarjolla oli mm. hoitoainetta, hiustenkuivaaja, pumpulia, hammaslankaa ja erityisen hyvältä tuoksuvaa vartalovoidetta.


Hotellin sijaintihan on aivan loistava – vaikka aikataulu oli suht tiukka, ehdimme käydä mukavasti lounaalla ja shoppailla muutaman tunnin, ennen kuin vetäydyimme hotellille kampaamaan naamojamme ja lepäilemään. Äidiksi tulon jälkeen jo se, että saat juoda lasin kuohuvaa ja laittautua rauhassa, on todellista luksusta :D.




Me rrrrrrrrakastamme mieheni kanssa kumpikin hyvää ruokaa, eikä Helsingin ravintolatarjonta tuottanut tällä(kään) kertaa pettymystä. Ravintola Groteski on kaiken sen hehkutuksen arvoinen ja enemmänkin <3.


Alkupalaksi tilasimme merisiilenmätiä, aiolia ja leipää sekä grillattua kanansydäntä romescolla. Mäti ja aioli toimivat loistavasti yhdessä, tätä kokeillaan kyllä kotonakin, mutta se kanansydän... Tokihan se maistui hyvältä, joo, mutta sitä puraistessani en voinut olla ajattelematta, että se on jonkun sydän :D. Niinpä niin – syön peppua ja reittä ja rintaa ja vaikka mitä, mutta sydän on jotenkin eri asia (nössö!).

Pääruoaksi söin aivan järkyttävän hyvää entrecote-pihviä chimichurri-kastikkeella ja punajuuri-vuohenjuusto-paistoksella... Nam, nam, nam tyypit. Taas tulee vesi kielelle, kun ajattelen annosta :D. Mies kokeili 14 päivää raakakypsennettyä naudan ulkofilettä, joka myös oli todella hyvää.


Groteskissa lihat paistetaan Michelin-ravintoloista tutulla Big Green Egg -grillillä ja epäilenpä, etten ole ikänäni syönyt niin mehukasta lihaa.

Lääh.


Ihanaa viikonlopun alkua sinne kaikille! Toivottavasti teillä on jotain herkkua edessänne :D.


6 kommenttia:

  1. Tuolla voisi itsekin pistäytyä syömässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä! Ja taas mun tekee mieli sitä lihaa, argghhh... :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan mieletöntä, vaikka oli ihan tuollainen mini-irtiotto ja ihan viereen :D.

      Poista
  3. Hei, missä hotellissa Helsingissä sanoisit olevan parhaan aamiaisen? Tää on mua suuresti kiinnostava asia! Mä mm. kaipaan Göteborgiin ihan sen takia, että rakastuin viime reissun hotellin aamiaiseen niin pahasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmmmmm..... Nyt pistit pahan! En oikein osaa sanoa. Musta parhaat aamupalat on sitten kuitenkin kahviloissa ja ravintoloissa. Esim. Kiilan brunssi ja Ekbergin aamupala on aina vaan <3.

      Poista