torstai 26. helmikuuta 2015

Kesäunelmia

Tammikuu-huhtikuu on ollut inhokkiaikaani lapsesta asti. Syy? Kevään odottaminen! Tai ei, odottaminen on liian lievä sana – janoaminen.

Päivästä toiseen odotan kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, kun saat laittaa ballerinat jalkaan, kevyemmän takin päälle ja hiekka rapisee jalkojen alla. Sen sijaan ulkona on loskaa, pimeää ja päällä aina vain se sama, tylsä talvitakki tai sen vieläkin tylsempi pikkusisko toinen talvitakki.
Nämä Zara Homen mainoskuvat ovat kuin suoraa kopiota päiväunistani (tosin meillä ei taida olla aivan noin välimerellistä ;D). Olisi aivan ihanaa löytää omenapuiden alle juuri tuollainen pitkä puinen pöytä kuten näissä kuvissa ja kattaa se maailman parhailla tyypeillä, hyvällä ruoalla ja naurulla. 

Mieheni on suunnitellut rakentavansa pihalle tandooriuunin, mikä kuulostaa vähintäänkin jännittävältä. Oikeastaan hänen unelmissaan meidän pihallamme on kokonainen kesäkeittiö, saapa nähdä mitä tuleva grillikausi tuo tullessaan...


 Tällä hetkellä odotan tulevaa kevättä ja kesää entistäkin enemmän kuin ennen, koska on niin ihanaa nähdä miten pikkumiehemme näkee kaiken ensimmäistä kertaa: ekat uimareissut, mansikat, grilliruoat ja helteet. Eka juhannus, ulkosauna ja koko henkiin heräävä luonto. 

Pojan 1-vuotissynttäreitä vietetään toukokuussa ja unelmoin ulkojuhlista – toivottavasti sää on jo silloin riittävän lämmin. 


Joko te odotatte lämpimiä säitä ja millä vinkeillä helpotatte tätä lopputalven pitkää kurjuutta?

2 kommenttia:

  1. Ai hitsi, just tänään olin itsekin ihan kevät- ja terassifiiliksillä, vaikka tää ilma nyt tällä hetkellä on mitä on :D Ei kai tässä muu auta kuin ootella kiltisti ja nauttia niistä (harvoista) aurinkoisista talvipäivistä!

    PS. Tandooriuuni kuulostaa ihan mahtavalta! Mäkin tahdon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Onneksi enää muutama kuukausi, niin helpottaa :D.

      Tandooriuuni on ukon bongaus jostain Jamie Oliver -ohjelmasta... Se on aikamoinen kokkinikkari ja rakastaa ruokaa, niin innostu heti. Vinkkaan sitten täällä bloginkin puolella miten sen rakennus tapahtuu :).

      Poista