maanantai 17. marraskuuta 2014

Jos ja kun...

Kirjoitin jokin aika sitten itselleni ammatillisen "dream goal -listan", eli kirjasin itselleni ylös asioita, joista unelmoin ja joita tekisin todella suurella intohimolla. En paljasta listaani tässä, sori nyt vaan tyypit, mutta ajattelin silti kirjoittaa aiheesta. 

Toivoisin nimittäin, että tekisitte saman. Oli aika samperin selventävä toimenpide. Miten en aikaisemmin tajunnut näin selkeästi, mikä minua vetää äänin 6–0?



Nämä ihanat ja täysin aiheeseen sopimattomat kuvitukset voit tilata Etsy.comista ruotsalaiselta Majalinilta
Joo, okei – olen toisaalta pohtinut ja analysoinut itseäni tässä jo jonkin aikaa, eli ehkäpä sen listan kirjoittaminen oli loppujen lopuksi pitkän ajatustyön lopputulema. Olen pyrkinyt riisumaan muiden odotuksia, omaa itsekriittisyyttäni ja niitä omia tekosyitä mieleni päältä ja löytänyt asioita, jotka ihan oikeasti aiheuttavat sisälläni tulenpalavaa inspiraatiota. Samoja asioita, joiden parissa olen aina (nolosti) viettänyt aikaani, mutta joiden en ole ajatellut olevan riittävän kelpoja mihinkään kelvolliseen.

Ja loppujen lopuksi ne tavoiteltavat jutut eivät edes ole niin kaukaisia ajatuksia, eivätkä todellakaan kaukana mukavuusalueeltani – päinvastoin. Ehkä sitä pitääkin ihmisen tehdä juuri sitä, missä on hyvä ja unohtaa ne heikkoudet?

Nyt kun tiedän, mikä on mun hurjin (ammatillinen) unelmani, olen jo buukkaamassa itseäni kursseille, jotka voivat viedä hippasen lähemmäksi tätä unelmaa. Tee sinäkin oma listasi ja sen jälkeen teet pienen asian, joka vie sinua lähemmäs listattuja asioita.

Moni sitä kulkee laput silmillä läpi elämän ja ajattelee, että elämä on tässä. Ei kuuluta niihin lintuihin, eihän?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti