perjantai 5. joulukuuta 2014

Tik, tak, sanoo kello...

Olemme olleet Tukkiksen ja Nukanakin kanssa vanhempieni luona jo melkein viikon, josta noin 90 prosenttia on kulunut villasukissa lötkötellen ja saunan lauteilla köllien – aikamoinen lepoloma siis. Poju on nukkunut mummun vieressä ensimmäiseen yösyöttöön asti ja äitini on esimerkiksi hoitanut vauvan iltatoimet, joten itsekin olen saanut levätä pitkästä aikaa kunnolla – ihanaa!


Mummulasta on esitelty kuvia sen verran useasti, että päätin tällä kertaa keskittyä yksityiskohtiin.

Äitini on käsistään todella taitava ja sen vuoksi minulla on ollut esimerkiksi katossänky, upea vanhojentanssipuku, äidin tekemä huntu hääpäivänä ja vaikkasunmitä aina kauniista kampauksista ihaniin mekkoihin ja keltaiseksi maalattuun keittiöön.

Esimerkiksi ompelemisen ja floristitaitojen lisäksi äitini osaa tehdä kaappikelloja – tämän näissä kuvissa, tietty. Ei taitaisi ihan joka tytöltä (ainakaan äidin tyttäreltä) onnistua, vai mitä?


Olen perinyt äidiltäni kaiken innon tee itse -juttuihin, mutta niiden taitojen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin... Äitini mielestä se on harjoituksen puutetta, itsestäni tuntuu että kyse taitaa sittenkin olla käsien tarkkuudesta ;).


Kuvitelkaa, että äitini on itse kaivertanut nuo kuviot, asentanut koneiston ja kirjaimellisesti tehnyt koko kellon puun työstämisestä lähtien.


Tosin tällä hetkellä kello aiheuttaa meikkiselle päänvaivaa, sillä sen raskaat lyönnit tasa- ja puolituntisina herättävät herkästi unesta havahtuvan Tukkiksen :D.

Tarkoituksena on suunnata kotikonnuille takaisin viikonlopun jälkeen, mutta sitä ennen juhlin itsenäisyyspäivää vanhojen luokkakavereiden kanssa. Asuvalinta on aiheuttanut päänvaivaa, mutta kiitos pikkusiskon vaatekaapin löysin päälleni kauniita jalokivivärejä – niistäpäs ehkä lisää huomenna tai sunnuntaina...

Ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivän odotusta! Hei ja muistakaahan osallistua vielä Raakaruoka-aika-kirjan arvontaan, se loppuu huomenna!



4 kommenttia:

  1. En oo hetkeen ehtinyt lukemaan blogiasi, olen siis tänne ennenkin eksynyt mutta nyt en muista olenko koskaan kommentoinut mutta nyt kommentoin :) sain myös liityttyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kivaa :). Tervetuloa! Mukava saada uusia lukijoita :).

      Poista