torstai 11. joulukuuta 2014

Vuosi sitten tänään...

Throwback Thursday ja sitä rataa – vuosi sitten mamatsu näytti tältä:



Raskausviikolla 17 kuvittelin mahani olevan maailman suurin, vaikka tuohan on vasta ihan miniminikumpu (tosin kaikillahan raskaus ei edes näy vielä noilla viikoilla). Vuosi sitten tänään tein rauhassa jouluostoksia, laulelin mahalle lauluja ja tuona jouluna minimies sai jo ensimmäisen lahjan – ihanat porotossut Heidi-tädiltä. 

Nyt porotossut eivät mahdu enää kunnolla jalkaan ja porotossujen kantajalla on niin kova vauhtikin päällä, etteivät poloiset tossut pysy mukana. Konttaaminen ja ryömiminen eivät vieläkään luonnistu kunnolla, mutta menohalu on hirveä. Pyöriminen sen sijaan toimii oikein hyvin – poju kiertää akseliaan ympäri ja kierii rullana, jotta pääsee liikkumaan ympäri huonetta. Saapas nähdä kuinka kauan tämä harjoitteluvaihe kestää, sillä treeni on ollut päällä jo hyvän aikaa ja kolmen kuukauden ikäisenä neuvolatäti tiesi pojan lähtevän liikkeelle "ihan kohta".  Eipä tuolla tosin ole kiirettä – harmittaa vain toisen puolesta, kun selvästi sieppaa aika syvältä, kun ei pääse eteenpäin ollenkaan, sivulle vaan. 


Ruoka muuten maistuu sen verran reippaasti, ettei moista syömämiestä ole tässä suvussa nähty aikoihin (ja se on kuulkaas paljon se...). Esimerkiksi itselleni lapsena kymmenen kyljystä yhdellä grillauskerralla oli ihan normi,  ravintolassa söin oman aikuisten annokseni lisäksi muiden jämät – pojanpuolet ovat olleet vielä hurjempia. Ruokahimogeeni siis selvästi meidän puolelta: suu aukeaa heti kun lusikka näkyy ja yleensä ruokalappukin on tarpeeton, koska mikään ei mene ohi todellakaan. Kerran laitoin omaan suuhun myslipatukkaa, niin poju laittoi suun ammolleen äidin suuta vasten – ANNA MULLEKI!

Kuvitelkaa mun tulevaisuuden ruokalaskua ;). 

Tukka-poika on nyt 6,5 kuukautta ja elämä on jo melko värikästä. Ruoan lisäksi iloa tuottaa muun muassa tanssiminen, hienot muovipussit, laulaminen, musiikki, kaikki soittimet ja värikkäät autot. Myös Nukanakki saa jo vaarallisen paljon huomiota, onneksi koira osaa kiertää pikkukädet kaukaa ;). 

Saimme muuten rakkaalta ystävältäni Elinalta ja hänen Veikoltaan käyttöömme Veikon vanhan  Pikku-Piian kävelytuolin, jolla vielä liikkumatonkin pikkumies voi ajella – aivan ehdoton ykkönen kaikista maailman härpäkkeistä. Kiva myös äidille, sillä tämän avulla ehtii hyvin päivittää vähän blogia ja juoda kahvetta. 

Jos siis on vielä joululahja minityypille hakusessa, niin lämpimät suositukset tälle vempeleelle!




4 kommenttia: