tiistai 16. joulukuuta 2014

Viikon hetkiä

Huh, mikä päivä! Muuten on ollut kivaa, mutta herrajee tuo poju on pitänyt isää ja äitiä tänään kovilla. Uni ei maistu ja sitten kuitenkin väsyttää – hermohan siinä menee niin Tukkikselta kuin muiltakin.

Saimme tänään kuusen! Jeeeeeeeeeee. Ehdottomasti teen siitä postauksen myöhemmin, mutta Instagramiin nappasin jo muutaman otoksen. Olen aina ollut muovikuusia vastaan, mutta nyt pienen lapsen kanssa muovikuusen helppous (ja kosketeltavuus – ei neulasia pikkukäsiin) innosti kovasti. Ja kieltämättä viime vuoden neulaskaaos on vielä tuoreessa muistissa...


Olen todella järkyttynyt kuusen laadusta – positiivisesti siis! Mielestäni se näyttää aivan aidolta.

Kiersimme kauppoja, pläräsimme nettisivuja ja kyselimme vinkkejä tutuilta Facebookista – mistä löytyisi muhkea, tuuhea joulukuusi? Lopulta äkkäsin kyseisen yksilön Hobby Hallista ja huh – omaan silmääni tuo näyttää paitsi oikealta, aivan täydelliseltä. Tuoksu vain puuttuu, mutta havujahan voi hakea tuoksua tuomaan.

Koristeet vielä uupuvat, nyt ei enää jaksa – Tukkis on pitänyt meitä sen verran kovilla tänään :D.


Tapahtui myös jotain muuta jännää  – Tukka-pojalta lähti tukka! Ei toki kokonaan, lähinnä takatukka sai kyytiä. Voitteko kuvitella, että se oli jo melkein puoleen selkään... Äiti ei ole uskaltanut leikata, koska olen ehkä maailmankaikkeuden paskin parturi :D.

Saapas nähdä pääsemmekö oikean parturin tuoliin ennen kuin ensimmäinen vuosi tulee täyteen ;).


On tässä taas muuten herkuteltukin! Viime viikolla sain nautiskella ihanasta iltapäivästä Easy2Safe-sivuston rentoutuspäivässä. Paikalla oli muun muassa Karita Tykkä tuoreen raakaruokakirjansa puolesta ja mielenkiintoista asiaa oli paljon. Tästä saatte maistiaisia myöhemmin lisää.

Olen nyt viilannut ruokavaliotani parempaan ja juonut joka päivä spirulina-chia-smoothieta. Valitettavasti uni on ollut niin vähäistä, että en ole vielä huomannut olossa muutosta – toivottavasti kohta tehoaa! Ainoastaan makeanhimo on loppunut ja olen syönytkin huonosti silkkaa laiskuuttani. Huono uni on vaikuttanut niin, etten jaksa kokata kunnolla yksin kotona ollessani ja nakkaan suuhun "vain jotain".


Toki kaffeteltiin armaiden seurassa ja Tukkis sai ensimmäiset paketit joulupukilta. Näin kotona ollessa vieraita on erityisen mukava kestitä – terveisiä Karita- ja Juha-kummeille!


Viimeisenä tälläyskuva itsenäisyyspäivältä, kainalossa kaunis Helena-ystäväni. Meillä on edelleen nuoruuden tiivis kaveriporukka kasassa ja näemme säännöllisin väliajoin – iso henkireikä elämässäni ja mahtavaa, että olemme onnistuneet pitämään yhtä kaikkina näinä vuosina.

Koska onhan niistä yläasteajoista jo VIISITOISTA VUOTTA – f*ck I'm old :D.


Instagramista löydät minut nimellä mrslhannele – linkki löytyy tästä. Olen muuten huomannut että iso osa lukijoista tulee Googlen kautta hakusanoilla "Rakkaudella, Hannele" ja/ tai "Hannele, blogi".

Tuntuuko Blogilistan, Bloglovinin tai Bloggerin kautta seuraaminen hankalalta? Jos, niin esimerkiksi Facebookin sivuille löytyy myös linkki tuosta alta. Kertokaa ihmeessä, jos tarvitsette jotain lisätyökaluja! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti