perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulun juhlakattaus

Olen aina nauttinut kattausten tekemisestä ja sytyttelen arkenakin kynttilöitä pöytään. Tällä kertaa halusin pitää aattopöydän yleisilmeen aika hillittynä ja yhdistin jouluisia kuusenoksia mustaan, kultaan ja hopeaan.

 


Aattokattauksen kuvaaminen osoittautui muuten pirun vaikeaksi hommaksi, koska sisällä oli keinovaloa ja kynttilää, ulkona sitten taas sininen hämärä. Note to self: jos voisit vaikka ottaa ne blogikuvat siinä kahdentoista aikaan ;D.

Toivottavasti tunnelma välittyy kuvien kautta kuitenkin, meillä oli hauskaa ja ruoka oli hyvää – sehän se on pääasia. <3

Jokos siellä jouluruoka tökkii, vai vieläkö menee laatikot ja kinkut? Meillä muuten mies teki itse laatikot ja herranen aika mikä ero – ei ole kyllä Saarioisen herkut lähellekään yhtä laadukkaita. Niissä oli kova vääntäminen, mutta tästä lähtien teemme ne kyllä aina itse hyvissä ajoin ennen aattoa pakastimeen odottamaan.


8 kommenttia:

  1. Huomasin kanssa ton kuvaamisen. Tosi vaikeeta, varsinkin, kun en vielä hirveen hyvin osaa vielä käyttää mun kameraa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Onneksi se pimein aika on jo ohi, valoa kohti mennään :).

      Poista
  2. Ihana joulutunnelma siellä teillä, ihan ikävä tulee sinne Suomeen kun katsoo näitä kuvia täältä kaukaa. :) Lumi tekee joulun, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee, itselleni joulufiilis nousi potenssiin tuhat, kun näin ikkunasta valkoisen lumipeitteen. <3

      Poista
  3. Kauniisti olet laittanut :) ja ihan toimivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henxu! :) Tosin mua kyllä harmittaa, kun ovat niin kovin pimeitä. Ens vuonna sitten päiväkuvia ;D

      Poista
  4. Vau, kylläpä näyttää hienolta! :) Täytyypi lueskella blogiasi ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :) Ja tervetuloa lukijaksi, kivaa saada sinut tänne.

      Poista